sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kansa napisi erämaassa

 syömisestä ja juomisesta

10 Ja kun farao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa.
11 Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä!
12 Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan."
13 Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään.
14 Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa."
2. Moos. 14:10-14

23 Sitten he tulivat Maaraan; mutta he eivät voineet juoda Maaran vettä; sillä se oli karvasta. Sentähden paikka sai nimen Maara.
24 Niin kansa napisi Moosesta vastaan ja sanoi: "Mitä me juomme?"
25 Mutta hän huusi Herran puoleen; ja Herra osoitti hänelle puun, jonka hän heitti veteen, ja vesi tuli makeaksi. Siellä hän antoi kansalle lain ja oikeuden, ja siellä hän koetteli sitä.
26 Hän sanoi: "Jos sinä kuulet Herraa, Jumalaasi, ja teet, mikä on oikein hänen silmissänsä, tarkkaat hänen käskyjänsä ja noudatat kaikkea hänen lakiansa, niin minä en pane sinun kärsittäväksesi yhtäkään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäviksi, sillä minä olen Herra, sinun parantajasi".
2. Moos. 15:23-26

1 Sitten he lähtivät, koko Israelin kansa, liikkeelle Eelimistä ja tulivat Siinin erämaahan, joka on Eelimin ja Siinain välillä, toisen kuun viidentenätoista päivänä siitä, kun he olivat lähteneet Egyptin maasta.
2 Ja koko Israelin kansa napisi Moosesta ja Aaronia vastaan erämaassa;
3 ja israelilaiset sanoivat heille: "Jospa olisimme saaneet surmamme Herran kädestä Egyptin maassa, jossa istuimme lihapatain ääressä ja leipää oli kyllin syödäksemme! Mutta te olette tuoneet meidät tähän erämaahan antaaksenne koko tämän joukon kuolla nälkään."
4 Niin Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta. Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen. Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät.
5 Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin, niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon, kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat."
2. Moos. 16:1-5

2 Niin kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi: "Antakaa meille vettä juoda!" Mooses vastasi heille: "Miksi riitelette minua vastaan? Miksi kiusaatte Herraa?"
3 Mutta kansalla oli siellä jano, ja he napisivat yhä Moosesta vastaan ja sanoivat: "Minkätähden olet tuonut meidät Egyptistä, antaaksesi meidän ja meidän lastemme ja karjamme kuolla janoon?"
4 Niin Mooses huusi Herraa ja sanoi: "Mitä minä teen tälle kansalle? Ei paljon puutu, että he kivittävät minut."
5 Herra vastasi Moosekselle: "Mene kansan edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimpia. Ja ota käteesi sauva, jolla löit Niilivirtaa, ja mene.
6 Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda." Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden.
7 Ja hän antoi sille paikalle nimen Massa ja Meriba sentähden, että israelilaiset siellä riitelivät ja kiusasivat Herraa, sanoen: "Onko Herra meidän keskellämme vai ei?"
8 Sitten tulivat amalekilaiset ja taistelivat Israelia vastaan Refidimissä.
2. Moos. 17:2-8

1 Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua, ja kansa itki sen yön.
2 Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan, ja koko kansa sanoi heille: "Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet!
3 Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin?"
4 Ja he puhuivat toinen toiselleen: "Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin".
4. Moos. 14:1-4

2 Mutta kansalla ei ollut vettä; niin he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan.
3 Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin: "Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä!
4 Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne?
5 Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?"
4. Moos. 20:2-5

4 Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi.
5 Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: "Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan."
6 Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.
7 Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: "Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme." Ja Mooses rukoili kansan puolesta.
8 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon".
9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.
4. Moos. 21:4-9


###

maanantai 31. joulukuuta 2012

Armo?

 1 Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.
2 Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
3 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka KÄÄNTÄVÄT MEIDÄN JUMALAMME ARMON IRSTAUDEKSI ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
5 Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet;
6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
8 Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
Juuda


###

Olen viime viikkoina tutkinut paljon lain ja armon käsitettä. Löysin viikonloppuna  http://www.messiaaninen.net/ sivuston ja sieltä rabbi J.Melamedin kirjoituksen "Vuorisaarna - juutalainen näkökulma".

Kirjoituksen lopussa on yleisökysymykset ja rabbin vastukset, joista yksi antoi paljon valoa tutkimaani alueeseen. Olen kopioinut sen tähän:

"KYSYMYS: Kysyisin sapatin vietosta: jos ajatellaan, että noudattaa lakia, niin Suomessa sapatin vieto on erittäin harvinaista kristittyjen keskuudessa, ja kuitenkin sitä pidetään hyvin tärkeänä. Miten tämä on näin, että me ei pidetä sapattia? Miksi me emme ymmärrä sapatin viettoa? On harvinaista, että pidetään lauantaina sapattina, kun sunnuntai on annettu meille lepopäiväksi. Kuitenkin sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä sapatin jälkeen. 

VASTAUS: Olin kerran kaupungissa, missä Jeshua kasvoi. Siellä on kirkko. Siellä on aiemmin ollut synagoga, joka kuului niille juutalaisille, jotka uskoivat Messiaaseen. Siellä on seinällä semmoinen kirjoitus, josta en muista tarkkaan vuosilukua, mutta 300-luvulla Konstantinnopolista oli tullut pappi. Kaikki jotka olivat shabattina siinä synagogassa, tapettiin miekalla. Siinä paikalla on nyt sunnuntaipäivän kirkko. Tai ylösnousemuksen päivän kirkko. Siellä tapettiin ne kaikki, jotka noudattivat shabatin viettoa. 

Hyvin harvat ortodoksijuutalaiset ottavat Jeshuan vastaan. Paavali puhui kansan paatumuksesta. Minä näen samanlaisen prosessin seurakunnassa  – on paatumus shabattia kohtaan. Vain ilmestyksen kautta juutalainen voi ottaa Jeshuan vastaan. Evankeliointi ei lähestulkoon auta ollenkaan. Samalla lailla myös shabatin vietto – se tulee ilmestyksen kautta niin kauan kuin on paatumus laista. 

Kun tulin ensimmäisiä kertoja kristittyjen seurakuntaan, siellä otettiin ja leikattiin sian ihraa, ja minulle sanottiin, että syö. Miksi minun pitäisi syödä kun en halua, enkä  saa syödä sitä? Minulle sanottiin, että ethän sinä enää ole lain alla. Sen tähden sinun täytyy syödä sitä. 
Sanoin: ”No, miksi minun täytyy syödä sitä, jos en ole lain alla?” Yhtäkkiä oli tullut laki, että juutalaisten pitää syödä sianlihaa. Sitä sanotaan armoksi

Tällä lailla minulle selitettiin. En tykkää puhua tästä, mutta nähtävästi johtuu paatumuksesta, että juutalaiselle tarjotaan sianlihaa. Ihmiset haluavat kovasti tehdä niin. He syövät vieressä ja minä syön omaa ruokaa. Minä sanoin: ”En minä ota teiltä  – teille jää nyt enemmän.” Mutta he todella haluavat, että minäkin söisin sitä samaa. Ja juutalaisten mielestä tätä tapahtuu hyvin paljon. Minusta sekin näyttää paatumuksen hengeltä. Sama juttu on shabatin vieton kanssa."
.
http://www.messiaaninen.net/@Bin/120759/Vuorisaarna+%13+juutalainen+n%C3%A4k

maanantai 24. joulukuuta 2012

Totuutta noudattaen

 Kun tänä aamuna heräsin, oli mielessäni sanat "totuutta noudattaen".

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, TOTUUTTA NOUDATTAEN rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa. Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan, jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa: että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen
Ef. 4:11-24

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ylpeys ja ennakkoasenteet

 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
2 Tim 4:3-4

Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Gal 1:8

###

Ylpeys ja ennakkoluulo-asenteet ovat ihmisen kaksi suurta ongelmaa. Ylpeys oli maailman ensimmäinen synti, johon lankesi ensin Lucifer, hänen jälkeensä Aadam ja Eeva, heidän jälkeensä joka ainoa ihminen. Ylpeys asuu ihmisessä. Ylpeä ihminen luottaa itseensä ja omaan arviointikykyynsä enemmän kuin Jumalaan ja Raamatun kirjoituksiin.
Jumala vihaa ylpeyttä.


Sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät. Sillä sinä, Herra, olet minun lamppuni; Herra valaisee minun pimeyteni.
2. Sam. 22:28-29

Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.
Sananl. 14:12, 16:25


###

Apostolien teoissa kerrotaan, miten apostoli Paavali kohtasi juutalaisten raamatunselittäjien ylpeyden ja ennakkoluulon. Paavalin aloitti työnsä uudessa kaupungissa juutalaisten synagoogasta.

Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga. Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista, selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus".
Apt 17:1-3

Synagoogissa juutalaiset tunsivat kirjoitukset ja tämä oli se lähtökohta, josta Paavali aloitti Kristuksen evankeliumin saarnaamisen.

Mutta juutalaiset joutuivat kiihkoon ja ottivat avukseen muutamia pahanilkisiä miehiä joutoväestä, haalivat kansaa kokoon ja nostivat kaupungissa metelin. He asettuivat Jaasonin talon edustalle ja hakivat Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan eteen. Mutta kun he eivät heitä löytäneet, raastoivat he Jaasonin ja muutamia veljiä kaupungin hallitusmiesten eteen ja huusivat: "Nuo koko maailman villitsijät ovat tännekin tulleet, ja heidät Jaason on ottanut vastaan; ja nämä kaikki tekevät vastoin keisarin asetuksia, sanoen erään toisen, Jeesuksen, olevan kuninkaan". Kun kansa ja hallitusmiehet tämän kuulivat, tulivat he levottomiksi.
Apt 17:5-8

He hylkäsivät Paavalin opetuksen oman ylpeytensä ja ennakkoasenteidensa vuoksi. He olivat jo etukäteen päättäneet mitä uskovat. Heillä oli omat ennakkoasenteensa Messiaasta ja Hänen tulemuksestaan, eikä heidän ylpeytensä antanut myöten tutkia asiaa uudelleen Raamatusta.

Mekin voimme ylpeyden ja ennakkoasenteiden vuoksi olla sokeita monien asioiden suhteen. Meillä on ennakkoasenne ja luotamme perinteiseen tulkintaan, emmekä silloin suostu ottamaan vastaan mitään siitä poikkeavaa. Oma ylpeytemme estää meitä uudelleenarvioimasta 'kiveenhakattuja' traditioita.

Onko meillä todellakin röyhkeyttä käyttäytyä niin, kuin meillä olisi 100% virheetön Raamatun tulkinta? Meidän täytyy jatkuvasti muistuttaa itseämme berealaisista, jotka

... olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Apt. 17:11

Tessalonikan juutalaiset olivat täynnä ylpeyttä, koska heillä oli juutalainen tausta ja perintö, joka oli sokaissut heidät niin, etteivät he kyenneet vastanottamaan mitään heidän traditioistaan poikkeavaa.

Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet.
Mark 7:13

Tämä ei ainoastaan sulkenut heidän mieltänsä Raamatun oikealta tulkinnalta, vaan myös sai heidät tekemään kaikkensa estääkseen muitakin vastaanottamasta Paavalin opetuksia.

Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali Bereassakin julisti Jumalan sanaa, tulivat he sinnekin yllyttämään ja kiihoittamaan kansaa.
Apt. 17:13

Meidän ei pidä elää ylpeyden ja ennakkoasenteiden kahleissa. Ainoa tapa päästä niiistä vapaaksi on Berean juutalaisten asenne: rehellinen ja ennakkoasenteeton Raamatun tutkistelu. Sitä mukaan kuin saamme lisää ymmärrystä, tulee meidän myös ojentautua sen mukaisesti, eikä jäädä polkemaan vanhojen traditioiden ja uskomusten kaviouraa.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Room. 12:2

Ylpeys ja ennakkoasenteet vaikuttavat Raamatun tulkintaan silloin, kun päätämme uskoa omaa lihaamme miellyttävää tulkintaa. Se on helpompi ja kivuttomampi, mutta valitettavasti "mukava" tulkinta voi olla väärä!

Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
Matt. 15:13

Juurineen repiminen tekee kipeää, mutta se on ainoa tie hengelliseen kasvuun.

###

Monet haluavat uskoa, että lapsikaste ja kirkon jäsenyys ovat tie taivaaseen, koska traditio opettaa niin. Heidän oma ylpeytensä vastustaa Raamatun totuutta kiivaasti; eiväthän menneet sukupolvet ole voineet olla niin väärässä!

Väärä oppi koko ihmiskunnan pelastuksesta ilman ikuista rangaistusta on yksi esimerkki mukavasta uskomuksesta, joka on juurtunut jumalattomien ihmisten mieliin ennakkoasenteeksi. Jos he ylipäätään uskovat Jumalan olemassaoloon, niin he kuitenkin kieltäytyvät uskomasta sitä, että rakastava Jumala voisi sallia kenenkään joutuvan helvettiin; eiväthän menneet sukupolvet ole voineet olla niin väärässä!

Monille uskoon tulleille on suuri yllätys, että Raamatun mukaan Jumala loi ensimmäisen ihmisen vasta 6000 vuotta sitten. Me emme olekaan miljardien vuosien evoluution tulosta. Ihmisen ylpeys haluaa mieluummin pitää kiinni omasta viisaudestaan, kuin alistua Jumalan auktoriteetin alle; eiväthän menneet sukupolvet ole voineet olla niin väärässä!

Kyllä he ovat olleet väärässä.

###

Hautakynttilä

 Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa
Luuk. 9:60

###

Joulutraditiot ovat tulleet Suomeen lähes poikkeuksetta Ruotsin kautta Saksasta.  Luterilainen hautakynttilätraditio Suomessa on vielä melko nuori perinne, se alkoi 1920-luvulla, mutta koko kansan tavaksi se tuli vasta sotien jälkeen. Se sai astua ennaltavalmistetulle paikalle, vainajienpalvonnassa käytettyjen uhrilahjojen tilalle. Ortodokseilla uhrilahjat ovat selkeästi vieläkin käytössä, he käyvät jopa syömässä haudoilla (koliva - muistelupuuro). Katoliset ja ortodoksit myös rukoilevat vainajien puolesta säännöllisesti.

Nykyisin hautakynttilöitä pidetään kauniina tapana ja suorastaan velvollisuutena vainajaa kohtaan. Oletko koskaan miettinyt, miksi kuolleille täytyy viedä kynttilä tai kukka tiettyinä kalenteripyhinä, joita Raamattu ei edes tunne? Jeesus ei tällaiseen käytäntöön kehoittanut.

Kyseessä on oikeastaan sama asia kuin katolinen tai ortodoksinen reliikinpalvonta. Ero on vain siinä, että katolisilla ja ortodokseilla reliikki on lippaassa maan pinnan päällä ja kun taas luterilaisilla 'lipas' on kaivettu maahan. Reliikkiä käydään palvelemassa määräpäivinä erilaisin lahjoin ja suitsutuksin.

Traditiossa on kysymys siteestä vainajahenkiin. Suomessa myytävistä kynttilöistä neljäsosa on KUOLLEILLE POLTETTAVIA hautakynttilöitä. Eikö tämä pysäytä miettimään, miksi tällaisia tapoja vaalitaan? Uudestisyntyneiden uskovien pitäisi olla vapaita tyhjistä uskonnollisista traditioista?

Vainajat eivät meidän kynttilöitämme (uhrilahjojamme) tarvitse. Kukkaset ja kynttilät on parempi viedä eläville, jotka voisivat ilahtua huomionosoituksesta.

Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Jaak. 1:27

###

lauantai 22. joulukuuta 2012

Lampaat ja vuohet

 


 31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Matt.25


 

perjantai 21. joulukuuta 2012