lauantai 16. elokuuta 2014

Kornelius

Sadanpäämies Kornelius oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies; antoi almuja ja rukoili alati Jumalaa. Hän ei silti ollut uudestisyntynyt uskova. Hänellä oli vilpitön usko Jumalaan, mutta Jumalan Henki ei vielä asunut hänen sydämessään.  

asebes (adj.) 765 (9) - jumalaton, vailla kunnioittavaa Jumalan pelkoa
1) destitute of reverential awe towards God, condemning God, impious

Kornelius ei kuitenkaan ollut jumalaton, koska hän pelkäsi Jumalaa, mutta ei myöskään pelastettu. Häneltä puuttui Jumalan antama Henki ja lapseus.  Jumala näki hänen kaipauksensa ja vastasi siihen. 

Kornelius näki näyssä enkelin, joka käski haetuttaa Pietarin julistamaan heille evankeliumia, jotta he voisivat pelastua. Kornelius lähetti palvelijansa hakemaan Pietaria ja kokosi sukunsa sekä ystävänsä kuulemaan. Kun koko seurue oli kuullut ja vastaanottanut evankeliumin, he uudestisyntyivät, täyttyivät Pyhällä Hengellä ja Pietari kastoi heidät.

Erikoista tässä on se, että Kornelius, joka ei vielä ollut uudestisyntynyt, näki näyn. Näyt ja ilmestykset eivät ole todistus siitä, että ihminen olisi uudestisyntynyt. 





1 Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa.



Caesarea 
Caesar =" severed"
Caesarea of Palestine was built near the Mediterranean by Herod the Great on the site of Strabo's Tower, between Joppa and Dora. It was provided with a magnificent harbour and had conferred upon it the name of Caesarea, in honour of Augustus. It was the residence of Roman procurators, and the majority of its inhabitants were Greeks.

2 Hän oli hurskas (eusebes) ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili (deomai) alati Jumalaa.

eusebes (adj.) 2152 (4)
1) pious, dutiful

deomai (verbi) 1189 (22)
1) to want, lack
2) to desire, long for
3) to ask, beg
3a) the thing asked for
3b) to pray, make supplications

3 Hän näki selvästi näyssä (horama), noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Kornelius!"

horama 3705 (12)
1) that which is seen, spectacle
2) a sight divinely granted in an ecstasy or in a sleep, a vision

4 Tämä loi katseensa häneen ja sanoi peljästyneenä: "Mikä on, Herra?" Enkeli sanoi hänelle: "Sinun rukouksesi (proseuche) ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.

proseuche 4335 (37)
1) prayer addressed to God
2) a place set apart or suited for the offering of prayer
2a) a synagogue
2b) a place in the open air where the Jews were wont to pray, outside the cities, where they had no synagogue
2b1) such places were situated upon the bank of a stream or the shore of a sea, where there was a supply of water for washing the hands before prayer

5 Niin lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan eräs Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
6 hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla."
7 Ja kun enkeli, joka Korneliusta puhutteli, oli mennyt pois, kutsui tämä kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotamiehen uskollisimpiensa joukosta
8 ja kertoi heille kaikki ja lähetti heidät Joppeen.
Apt. 10:1-8

Korneliuksen palvelijat saapuivat Pietarin luokse Joppeen:

22 He sanoivat: "Sadanpäämies Kornelius, hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, josta koko Juudan kansa todistaa hyvää, on pyhältä enkeliltä ilmestyksessä saanut käskyn haettaa sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa".
23 Niin hän kutsui heidät sisään ja piti heitä vierainansa. Seuraavana päivänä Pietari nousi ja lähti heidän kanssaan, ja muutamat veljet Joppesta seurasivat hänen mukanaan.
24 Ja sen jälkeisenä päivänä he saapuivat Kesareaan; ja Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä.
25 Ja kun Pietari oli astumassa sisään, meni Kornelius häntä vastaan, lankesi hänen jalkojensa juureen ja kumartui maahan.
26 Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: "Nouse; minäkin olen ihminen".
Apt. 10:22-26

Kornelius kertoi Pietarille näystä, jonka oli nähnyt:

30 Ja Kornelius sanoi: "Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa
31 ja sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.
32 Niin lähetä nyt Joppeen ja kutsu tykösi Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan; hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla.'
33 Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
Apt. 10:30-33

Pietari julisti evankeliumia Korneliukselle, hänen perhekunnalleen ja ystävilleen, jotka olivat kokoontunnet sitä kuulemaan. Ne,  jotka kuulivat, vastaanottivat Jeshuan sydämeensä ja heidät kastettiin samantien.

40 "...Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Apt. 10:34-48

Jälkeenpäin Pietari kertoi juutalaisille veljilleen:

11 Ja katso, samassa seisoi sen talon edessä, jossa me olimme, kolme miestä, jotka Kesareasta oli lähetetty minun luokseni.
12 Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon,
13 ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
Apt. 11:11-16



lauantai 9. elokuuta 2014

Emme tahdo tulla riisutuksi

16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
1 Sillä me tiedämme, että vaikka sitten kun tämä meidän maallinen majamme (=lihan ruumis) hajotetaankin maahan on revitty alas, meillä on (pysyvä) asumus Jumalalta, iankaikkinen maja (=ylösnousemusruumis) taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua tulisimme puetuksi taivaalliseen majaamme (=ylösnousemusruumiiseen),
3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet siinä, ei meitä enää havaita alastomiksi.
4 Sillä me, jotka olemme tässä (lihan ruumiin) majassa, huokaamme raskautettuina uupuneina, koska emme tahdo riisuutua tulla riisutuiksi, vaan (mieluummin) tulla puetuksi, että elämä (vain) nielisi sen, mikä on kuolevaista.
2. Kor. 4:16-18, 5:1-4

*

torstai 7. elokuuta 2014

Taivaspaikan hinta

13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Matt. 7:13-14

Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.
Apt. 14:22


12 Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella.
13 Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen;
14 sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.
Hepr. 13:12-14




LIHA VAI HENKI

Ihmisiä kutsutaan maailmasta uskon tielle. Jumala on hyvä, Hän siunaa ja lohduttaa, mutta Hän vihaa syntiä. Ihminen on langenneen Aadamin jälkeläinen, syntyjään lihallinen ja itsekäs. 

liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa
1. Kor. 15:50

Tarvitsee siis uudestisyntyä Jumalan Hengestä. On tehtävä tietoinen valinta ja sanoa 'kyllä' Jeshualle silloin, kun Jumala armossaan kutsuu.

Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Joh. 3:6

Kun ihminen uudestisyntyy ylhäältä, hän saa Jumalalta Hänen Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba, Isä",  ja hänestä on tullut uusi luomus Kristuksessa. Mieli ja tavat eivät ole vielä uudistunueet, jos mahdollista, ne jatkavat kernaasti elämää entiseen malliin. Tarvitaan mielenmuutos; mieli on uudelleenohjelmoitava siten, että se tunnustaa vanhojen valheiden sijaan totuutena Jumalan sanaa.  

Ihmisiä on siis kahta lajia; 
a) niitä, jotka ovat syntyneet Jumalan lapsiksi Hengestä ja 
b) niitä, jotka ovat perkeleen lapsia lihasta.

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. 
Joh. 8:44

MIELENMUUTOS JA KÄRSIMYS

Jumalan vetäminä me saamme tulla Jeshuan luokse sellaisena kuin olemme, uudestisyntyä, mutta emme jäädä sellaisiksi kuin olimme. Meidät on kutsuttu muuttumaan Hänen kaltaisekseen. Se tapahtuu mielenmuutoksen kautta ja suostumalla kuolemaan itsekkäälle, lihalliselle minälle ts. oma 'liha', vanha luontomme, on uhrattava, ristiinnaulittava. 

Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Room. 8:6-8

Kysymys on valinnasta; suostunko minä mielenmuutokseen ja kärsimykseen? 





KÄRSIMYKSET

Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
2.Kor.1:5

Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä
Fil. 1:29

Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
1. Joh. 2:6

Meille kuuluu osallisuus Kristuksen kärsimyksiin. Se on oleellinen osa uskovan vaellusta, vaikka siitä ei paljon opeteta. Ehkä sitä ei edes tiedosteta, ainakin se usein jätetään kertomatta ja ihmisille puhutaan mieluummin Jumalan siunauksista ja voimasta. Jumala antaa voimaa suhteessa kärsimyksiin, niitä ei voisikaan jaksaa omassa, inhimillisessä voimassa. Kärsimyksen kautta tulevat myös valtavat siunaukset, Jeshua on lähempänä kuin koskaan. 

Monet julistavat aivan liian helppoa tietä. Jumala pitääkin uutta uskovaa alkuajan pumpulihoidossa, vaikeuksien ja kärsimysten vuoro on vasta myöhemmin. Mutta ne tulevat - jokaiselle uskovalle, vieläpä lisääntyvässä määrin. Moni kapinoi vastaan, en minä tätä halua, mutta kärsimyksillä on oma tarkoituksensa Jumalan kasvatussuunnitelmassa. Kärsimyksiä ei tarvitse itse etsiä, vaan ne tulevat automaattisesti osaksi uskovan elämää, koska vihollinen pommittaa nimenomaan uskovia. 

Kärsimys ei saa tulla jatkuvan valituksen tai lihallisen kilpailun ja kerskan aiheeksi Suurelle Minälle. Aina löytyy niitä, jotka kärsivät vielä enemmän ja joita vainotaan vielä enemmän. Ihmisiä se ei kiinnosta ja Jumala kyllä näkee sen, vaikka et puhuisi siitä mitään. Pidä vain omana tietonasi ja kiittele Herraa.

Mitä enemmän antaudut Jeshualle, sitä enemmän vihollinen sinua vainoaa. Ja päinvastoin, mitä laimeampaa ja suolattomampaa uskonelämäsi on, sitä rauhallisempaa ja silloin on vaarana, että lopulta liukenet takaisin maailmaan.

Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Jaak. 4:7

8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
1. Piet. 5:8-10






JUMALA KURITTAA LAPSIAAN

17 Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.
18 Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.
Job 5:17-18

Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut
Hepr.12:1-11

28 Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
1. Kor. 11:28-32



KUSTANNUSTEN LASKEMINEN

Suostunko...

37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
Matt. 10:37-38

26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,
29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä
30 sanoen: 'Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi'?
31 Tahi jos joku kuningas tahtoo lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa, kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellä tuhannella?
32 Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa kaukana, lähettää hänen luoksensa lähettiläät hieromaan rauhaa.
33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
34 Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?
35 Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!"
Luuk. 14:26-35




ELÄMÄÄ PUMPULISSA?

Pelkillä siunaus-opetuksilla syötetty uskova kestää huonosti pieniä ahdistuksia nyt, saatika sitten suurempia tulevissa vaivan ja vainojen ajoissa. Siitäkin opetetaan väärin, että meidät temmataan pois ennen ahdistusta. Kuka silloin valmistautuu vaivan aikaan, jos ajattelee, että ei joudu sellaisia kokemaankaan?

Pelkissä siunauksissa eläminen ei muuta meitä Kristuksen kaltaisuuteen, vaan siihen tarvitaan osallisuus Hänen kärsimyksiinsä; itsensä uhraamista, luopumista ja luovuttamista Jumalalle. Ahdistukset ja vaikeudet kuuluvat jokaisen uskovan vaellukseen myös ristin tällä puolen.

15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän (Paavali) on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
16 Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."
Apt. 9:15-16



PAAVALI

22 He ovat hebrealaisia; minä myös. He ovat israelilaisia; minä myös. He ovat Aabrahamin siementä; minä myös.
23 He ovat Kristuksen palvelijoita-puhun kuin mieltä vailla-minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
24 Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
26 olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;
27 ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.
28 Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.
29 Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?
30 Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.
2. Kor. 11:22-30

8 ...Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!
9 Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,
10 me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.
11 Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,
12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13 meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.
1. Kor. 4:8-13


PIETARI

12 Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa,
13 vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.
14 Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.
15 Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin;
16 mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.
17 Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
18 Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"
19 Sentähden, uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle Luojalle, tehden sitä, mikä hyvää on.
1. Piet. 4:12-19




KURITUKSEN PÄÄMÄÄRÄ

Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden
Hepr. 5:8

Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä
1. Piet. 4:1

Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta.
Sananl. 23:13

Raamattu opettaa meitä kurinalaisuuteen ja muuttumaan mielenuudistuksen kautta, ei pysymään velttoina vanhoissa mielihaluissamme. Paavali vertaa uskovan kilvoittelua kurinalaiseen urheilijaan. On tärkeää 'kurittaa ja masentaa ruumistaan' niin, ettei sitä hallitse lihallisuus, vaan henki:

23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
1. Kor. 9:23-27

Kurituksen päämääränä on nöyrä uskonkuuliaisuus. Kun 'liha on ristillä', se on kuollut, eikä enää valita, vaan on säyseä ja nöyrä. 

"Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä".
Matt. 26:39

Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Gal. 2:

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori (uskonvuosiltasi), niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet (uskonvuosiltasi), niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.
Joh. 21:18

18 Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.
19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee
1. Piet. 2:18-23








HENGEN HEDELMÄ

Hengen hedelmä, joka on ollut piilossa paksun lihakerroksen alla, tulee näkyviin kun ihmisen lihallisuus, Suuri Minä, saa palaa pois Jumalan uhrialttarilla. Mitä enemmän lihallisuus saa palaa pois, sitä kirkkaammin hengen hedelmä tulee näkyviin. Kokonaan esiin tullut hedelmä on kaunis ja kypsä eikä siinä ole jäljellä mitään itsekkyyttä.

ILO SYDÄMESSÄ KURJUUDEN JA VAIKEUKSIEN KESKELLÄ

40 Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
42 Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
Apt. 5:40-42

22 Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla.
23 Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä.
24 Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun.
25 Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
26 Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
Apt. 16:22-26

17 Vaan jos minut uhrataankin tehdessäni teidän uskonne uhri-ja palvelustoimitusta, niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne;
18 samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani!
Fil. 2:17-18





LOHDUTUS

Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.
Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,
koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.
2. Kor. 1:3-7





MARTTYYRIT

10 Mutta sinä (Timoteus) olet seurannut minun (Paavali) opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,
11 vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
2. Tim. 3:10-12

35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä-
38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle-;he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
Hepr. 11:35-38

Meille kuuluu mahdollisesti myös marttyyrin osa. Ensimmäinen marttyyrina eli veritodistajana kuollut Uuden liiton kristitty oli Stefanos (Apt.7). Hänen jälkeensä seurasi Jaakob, Paavali, Pietari, Jaakob ja Andreas. Perimätiedon mukaan Johannsesta lukuunottamatta kaikkien muiden apostolien kohtalona oli marttyyrikuolema. 
Jeshua kutsui vainottuja autuaiksi:

10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Matt. 5:10-16

Joka vuosi yli 100.000 kristittyä kuolee vainoissa marttyyreina. 

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=8257

https://www.opendoors.org/






AINOA TIE


Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Joh. 14:6

Itselleen kuolemisen tie voi olla kivikkoinen erämaa. Se on asteittaista, vapaaehtoista luopumista omasta itsekkäästä lihasta ja maailman viettelyksistä. Kun ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi, hänessä alkaa sisällissota hallintavallasta hengen ja lihan välillä. Henki on liitossa Jumalan kanssa ja liha on liitossa saatanan kanssa. 

Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
Gal. 5:17

21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Room. 7:21-23

Taistelu käydään uskovan mielessä ja tahtomaailmassa.  Kumpi voittaa? Haluatko ylipäätään vastustaa perkelettä?

Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
Gal. 5:24

Taistelu kannattaa, sillä se on ainoa tie, joka vie ikuiseen elämään Jumalan taivaassa. 

Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Kol. 3:2

Jälkeenpäin ajateltuna vaikeudet eivät enää olleetkaan niin valtavia.

16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
2. Kor. 4:16-18

Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
Joh. 3:30




keskiviikko 6. elokuuta 2014

Avartakaa tekin sydämenne

1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,

vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.

11 Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut 
12 Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne.
13 Antakaa verta verrasta (antimisthia)  te meille samalla mitalla - puhun kuin lapsilleni - avartukaa (platuno) avartakaa tekin sydämenne.

antimisthia (subst.) 489 (2) - antaa samalla mitalla, kompensoida
1) a reward given in compensation, requital, recompence

platuno 4115 (3)
1) to make broad, enlarge
2) be enlarged in heart, i.e. to welcome and embrace you in love

14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta kaikesta, mikä voi saastuttaa joko lihan tai hengen, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.

Antakaa meille tilaa (choreo) sydämessänne. Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole olleet kenellekään turmioksi, emme kenellekään vahinkoa tuottaneet.

choreo (verbi) 5562 (10)
1) to leave space (which may be filled or occupied by another), to make room, give place, yield
1a) to retire
1b) metaph. to betake one's self, turn one's self
2) to go forward, advance, proceed, succeed
3) to have space or room for receiving or holding something

3 En sano tätä tuomitakseni teitä, sillä olenhan jo sanonut, että te olette meidän sydämessämme, yhdessä kuollaksemme ja yhdessä elääksemme.
Paljon minulla on luottamusta teihin, paljon minulla on kerskaamista teistä; olen täynnä lohdutusta, minulla on ylenpalttinen ilo kaikessa ahdingossamme.
2. Kor. 6, 7:1-4


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kunnioita isääsi ja äitiäsi

Joka isäänsä ja äitiänsä kiroaa, sen lamppu sammuu pilkkopimeään.
Sananl. 20:20

Lapset (ja opetuslapset), olkaa vanhemmillenne kuuliaiset (hupakouo) Herrassa, sillä se on oikein. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky (ja ainoa kymmenestä käskystä), jota seuraa lupaus-  "että menestyisit (eu) ja kauan eläisit maan päällä".
Ef. 6:1-3

hupakouo (verbi) 5219 (21) - kuuliainen, tottelevainen, kuunnella tarkkaavaisesti, 
1) to listen, to harken
1a) of one who on the knock at the door comes to listen who it is, (the duty of a porter)
2) to harken to a command
2a) to obey, be obedient to, submit to

eu (adv) 2095 (6)
1) to be well off, fare well, prosper
2) acting well

euodoo (verbi) 2137 (6)
1) to grant a prosperous and expeditious journey, to lead by a direct and easy way
2) to grant a successful issue, to cause to prosper
3) to prosper, be successful

1 Children, what you should do in union with the Lord (liitossa Herran kanssa) is obey your parents, for this is right. 
2 “Honor your father and mother” - this is the first commandment that embodies a promise -
3 “so that it may go well with you, and you may live long in the Land (maassa).” (CJB)

1 Children, obey your parents in the Lord: for this is right.
2 Honour thy father and mother; (which is the first commandment with promise;
3 That it may be well with thee, and thou mayest live long on the earth (maan päällä).(KJV)


--

Jumala sanoi Hoorebilla, ennen kuin kansa lähti uskossa vaeltamaan kohti Luvattua Maata.:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä (siellä luvatussa) maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa  (kun menet ottamaan sen omaksesi).
2. Moos. 20:12

Mooses muistutti kansaa:

Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.
Noudattakaa ja seuratkaa niitä, sillä se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä. 
Kun he kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: 'Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa'. Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin on koko tämä laki, jonka minä tänä päivänä teille annan?
5. Moos. 4:5-6,8

Mooses puhui kansalle, joka uskossa vaelsi kohti Luvattua Maata:

"...Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit (yatab; pärjäisit, iloitsisit, sinun olisi hyvä olla) siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa."
5.Moos.5:16

Honour thy father and thy mother, as the LORD thy God hath commanded thee; that thy days may be prolonged, and that it may go well with thee, in the land which the LORD thy God giveth thee. (KJV)

Honor your father and mother, as Adonai your God ordered you to do, so that you will live long and have things go well with you in the land Adonai your God is giving you. (CJB)

Honor your father and your mother, as Jahve your God has commanded you, so that your days may be prolonged, and so that it may be well with you in the land which Jahve your God is giving to you. (GL)

yatab (verbi) 03190 (107) - iloita, olla hyvin, tehdä oikein / hyvin / kauniisti
1) to be good, be pleasing, be well, be glad
1a) (Qal)
1a1) to be glad, be joyful
1a2) to be well placed
1a3) to be well for, be well with, go well with
1a4) to be pleasing, be pleasing to
1b) (Hiphil)
1b1) to make glad, rejoice
1b2) to do good to, deal well with
1b3) to do well, do thoroughly
1b4) to make a thing good or right or beautiful
1b5) to do well, do right

15 Joka lyö isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla.
17 Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla.
2. Moos. 21:15, 17 

Jokainen teistä peljätköön äitiänsä ja isäänsä, ja pitäkää minun sapattini. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
3. Moos. 19:3 

Kuka ikinä kiroaa isäänsä tai äitiänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla; isäänsä ja äitiänsä hän on kironnut, hän on verivelan alainen.
3. Moos. 20:9 

12. Poikani, pidä huolta isästäsi hänen vanhuudessaan, äläkä murehduta häntä, niin kauan kuin hän elää.

13. Ja jos hänen ymmärryksensä käy heikoksi, ole suopea, äläkä jätä häntä kunnioittamatta, vaikka oletkin täysissä voimissa.

14. Sillä isälle osoitettu laupeus ei tule unhotetuksi, ja vaikka sinulla on syntejä, sinun huoneesi vaurastuu.

Siirak 3:12-14

1 Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,
2 vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.
3 Kunnioita leskiä, jotka ovat oikeita leskiä.
4 Mutta jos jollakin leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, oppikoot nämä ensin hurskaasti hoitamaan omaa perhekuntaansa ja maksamaan, mitä ovat velkaa vanhemmilleen, sillä se on otollista Jumalan edessä.
1. Tim. 5:1-4