Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. (1Joh 2:22-25)
keskiviikko 26. kesäkuuta 2019
lauantai 8. kesäkuuta 2019
Jumalan ritari, Leonard Knight ja Pelastusvuori
Leonard Knight (1931-2014).
Leonard Knight (knight=ritari, aatelismies) syntyi 1. marraskuuta 1931 lähellä Burlingtonia, Vermontia. Knight kertoi olleensa lapsena yksinäinen ja hänen koulukaverinsa tekivät pilaa hänen änkytyksestään, mikä taas johti huonoon koulumenestykseen. Kun Knight putosi koulusta, hänen oli opittava selviytymään itse. Muistellessaan lapsuuttaan, hän kertoo haaveilleensa muuttavansa jonain päivänä Kaliforniaan. Hän tahtoi, että hänen lapsuuden haave Vuoresta toteutuisi.
36-vuotiaana Knight koki hengellisen heräämisen (1967). Kuunneltuaan siskonsa puhetta Jeesuksesta, hän tunsi levottomuutta lähdettyään siskonsa luota. Hän muistaa istuneensa yksin ja hänen intohimonsa Jumalaan syttyi yhtäkkiä. Hän alkoi toistaa Syntisen Rukousta: "Jeesus, minä olen syntinen, tule minun sydämeeni". Hän kertoo: "lausuin parikymmentä minuuttia uudelleen ja uudelleen, ja se muutti elämäni täysin". Tästä hetkestä alkoi hänen elinikäinen ja vankkumaton omistautumisensa Jeesukselle.
Kun Knightin hengellinen intohimo pääsi valloilleen, hän meni kirkosta kirkkoon jakamaan innostustaan. Hänen viestinsä "Jumala on rakkaus" ei saanutkaan ystävällistä vastaanottoa. Kirkkojen mielestä, Knightin ajatukset olivat liian yksinkertaisia. Hän viittaa tuohon aikaan: ”Minä todella rakastin Jeesusta paljon ja halusin, että ihmiset tietävät, mutta kukaan ei kuunnellut minua”. Knight jätti kirkot ja lähti omalle tielleen. Hän kehitti uuden ajatuksen; levittää viestiä kuumailmapallolla. Se olisi täydellinen väline, jotta Syntisen Rukous tulisi laajan yleisön tietoisuuteen. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Knight rukoili kuumailmapalloa, mutta hänen rukouksensa jäivät ilman vastausta.
Vuonna 1980 hän suuntasi matkansa länteen kun hänen pakettiautonsa hajosi Nebraskassa. Hän oli suunnitellut oleskelevansa Nebraskassa muutaman päivän ajan, mutta hän päätyikin olemaan siellä viisi vuotta. Knight muistaa nämä vuodet elämänsä pisimpänä. Hän tuli ymmärtämään, että jos hän haluaisi kuumailmapallon, hänen olisi tehtävä se itse. Hän osti kangasta ja alkoi käsin ommella palloa. Hänen tavoitteenaan oli rakentaa maailman suurin kuumailmapallo; siinä olisi kaikkien nähtävillä suurin punaisin kirjaimin sanat ”Jumala on rakkaus”. Hanke tuli paljon haastavammaksi kuin Knight kuvitteli. Pallosta tuli hallitsemattoman suurikokoinen eikä se täyttynyt kunnolla. Materiaalikaan ei kestänyt Nebraskan helteessä.
Vuonna 1984 Knight lähti Nebraskasta Etelä-Kaliforniaan. Hän jatkoi yritystään saada pallonsa ilmaan, mutta epäonnistui. Pallon valtava koko aiheutti sen, että se hajosi. Knight luopui lopulta unelmastaan kuumailmapallosta.
Viimeisessä yrityksessä edistää viestiään Knight alkoi pystyttää pientä muistomerkkiä Kalifornian Nilandiin, lähelle Slab Cityä. Varusteinaan vain ämpäri, lapio ja sementtipussi hän alkoi luoda tulevaa Pelastusvuorta. Ajan kuluessa Knight lisäsi sementtiä, hiekkaa ja kaatopaikalta keräämiänsä roskia. Sen jälkeen Knight koristaisi Vuoren maalatuilla kuvilla. Pääosassa tulisi olemaan hänen viestinsä "Jumala on rakkaus" ja "Syntisen Rukous".
Neljän vuoden kuluttua Knight oli lisännyt vuorelle niin paljon hiekkaa, että se romahti. Knight ei lannistunut, vaan otti romahduksen positiivisena viestinä Jumalalta. Hän lupasi aloittaa muistomerkin uudelleen, mutta tällä kertaa hän tekisi sen "oikealla tavalla".
Vuonna 1989 Knight alkoi rakentaa toista vuortaan; tällä kertaa pelkästään savesta ja oljista (=adobe), mikä teki vuoren vahvemmaksi ja vakaammaksi (samat ainekset kuin muinoin israelilaisilla Egyptin pakkotyössä!). Tämä toinen yritys johti nykyiseen Pelastusvuoreen, joka on lähes kolminkertainen. Koristeltua Vuorta vahvistavat useat maalikerrokset, arviolta toistakymmentä kerrosta, jotka toimivat ylimääräisenä kovettajana ja suojaavat vuorta halkeilulta.
Knight otti lahjoituksena vastaan ainoastaan maalia, ja rinteessä on luultavasti yli 100 000 gallonaa (=378541 litraa) maalia, jota kävijät ja kannattajat ovat lahjoittaneet. Vuori on koristeltu värikkäillä kukilla, vesiputouksilla, linnuilla sekä monilla Raamatun jakeilla ja hengellisillä sanomilla.
Kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen nousi syytös käytettyjen maalien myrkyllisyydestä. Heinäkuussa 1994 lääni palkkasi myrkyllisen jätteen asiantuntijan testaamaan maaperää pelastusvuoren ympärillä ja tulokset osoittivat korkeaa lyijypitoisuutta. Knight ja hänen kannattajansa keräsivät allekirjoituksia toisen testin suorittamiseksi, jonka laboratorion hän valitsi itsenäisesti. Knight kaivoi ystäviensä avustamana maaperän näytteitä samoista rei'istä joita "asiantuntija" oli käyttänyt ja toimitti ne puolueettomaan laboratorioon San Diegoon. Tämä testi tuli takaisin negatiivisena ja tuki Knightin väitettä, että hän käytti ainoastaan myrkyttömiä maaleja ja että maaperässä ei ollut myrkkyjä.
Vuonna 1998 Knight rakensi Pelastusvuorelle Hoganin, navajo-intiaanien tyylisen rakennuksen, joka on valmistettu puusta, savesta ja olkipaaleista. Se kuvastaa perinteistä navajojen arkkitehtuuria ja on myös maalattu sekä koristeltu.
Hoganin lisäksi hän rakensi myös Museon. Sen rakenteessa on pieniä esineitä, joita hän on saanut kävijöiltä. Jokaisella esineellä on merkitys, sillä kävijät tulevat useimmiten Pelastusvuorelle rukoillakseen ja jättääkseen jonkun esineen symbolina elämänsä antamisesta Jumalalle. Museon rakennustyö on koko ajan prosessissa ja uusia esineitä lisätään jatkuvasti.
Tämä on 360 asteen panoraama. Liikkumista ohjataan hiirellä.
Leonard Knightillä oli viesti, jonka hän halusi jakaa maailman kanssa. Hänen viestinsä on hengellinen, yksinkertainen ja ei-uskonnollinen:
"Jumala on rakkaus, hyväksy Jeesus sydämeesi, tee parannus synneistäsi ja pelastu".
Knight sanoi, että hän on rakentanut vuoren, koska hän rakastaa Jumalaa ja ihmisiä ja hän tahtoo kaikkien puhuvan Jumalan rakkaudesta. Knight sanoi, että hän olisi onnellinen jos hänen viestinsä voisi levitä ympäri maailmaa, sillä rakkaus on se, mitä maailma todella tarvitsee.
http://www.salvationmountaininc.org/
sunnuntai 2. kesäkuuta 2019
Kunhan te ensin olette täysin kuuliaisiksi tulleet
Martin Luther 1483-1546
Luther oli katolinen pappi, joka tuli uskoon. Hänen uskoon tulonsa todistus tunnetaan nimellä "Tornikokemus". Kirkko puhuu myös "evankeliumin kirkastumisesta" Lutherille, joka on sama asia. Näyttää siltä, että Luther oli ennen sitä pelkkä uskonnollinen pappi, joka kamppaili oman syntisen riittämättömyytensä kanssa.
Onko "lain vaatimus" Lutherin perintöä?
Uudestisyntymätön Luther oli syystäkin tuskastunut ja tässä on otteita hänen omasta kirjoituksestaan: esipuhe latinankielisten teostensa julkaisuun v. 1545.
Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan sivulta
http://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/17/Lut_17_06.net.pdf
Luther: "Sillä minä vihasin tuota sanaa 'Jumalan vanhurskaus', koska kaikkien opettajien käytännön ja tavan mukaisesti olin oppinut käsittämään sen tarkoittavan filosofisesti niin sanottua mahdollista eli aktiivista vanhurskautta, jolla Jumala on vanhurskas ja rankaisee synnin tekijät ja väärät."
Raamatusta me kylläkin löydämme juuri sellaisen Jumalan, joka "on vanhurskas ja rankaisee synnin tekijät ja väärät". Mitä Luther löysi?
Luther jatkaa: "Minä taas, vaikka elinkin kaikin puolin moitteettomana munkkina, tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi, jonka omatunto oli mitä rauhattomin ja joka ei voinut luottaa omakohtaisella sovituksellaan häntä lepyttäneensä, enkä siksi rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta ja syntisiä rankaisevaa Jumalaa."
Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja
synti on laittomuus.
1Joh.3:4
Eli rikkomus Jumalan lakia vastaan.
Uudestisyntymätön ihminen ei kykene elämään Jumalan tahdossa eli opetuksessa eli laissa, sillä hänessä ei ole Jumalan henkeä; hän ei ole hengellinen, vaan lihallinen. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Room. 8:5-8
Luther: "Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: 'Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: 'Vanhurskas on elävä uskosta..'"
"..Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot.."
"..Yhtä suurella vihalla kuin olin ennen sanaa 'Jumalan vanhurskaus' vihannut, niin suurella rakkaudella minä nyt tätä minulle kaikkein suloisinta sanaa ylistin, ja siten tämä Paavalin kohta oli todella paratiisin portti.”
Mitä Luther ei käsittänyt
..kunhan te ensin olette
täysin kuuliaisiksi tulleet
2. Kor. 10:5-6
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille (=niskoitteleville), että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista (hyvistä teoista); sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Room. 3:19-20
Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee
Kun ihminen saa armon uudestisyntyä ylhäältä hän saa siihenastiset syntinsä anteeksi - niistä ei tullutkaan rangaistusta. Mutta, mene äläkä enää tee syntiä.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat (vastustelijat, niskuroijat).
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan,
joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut:
Hepr. 10:26-31
Uudestisyntymän jälkeen Pyhä Henki muistuttaa jos teemme syntiä. Uskova paatuu jos ei tottele Pyhän Hengen ääntä. Kun hän paaduttaa itsensä jollekin syntilajille, hän tulee siltä osin kuuroksi ja sokeaksi ja hän elää siinä synnissä. Pyhän Hengen ääni hiljenee ja lakkaa muistuttamasta ko. synnistä. Uskova käy tässä tilassaan seurakunnan kokouksissa ja ehtoollisella.
"Raamatun sanan sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttien kautta Jumala synnyttää ja vahvistaa ihmisen uskoa."
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen
"Ehtoollinen antaa sen, minkä lupaa: syntien anteeksiantamuksen."
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen/ehtoollinen
"Pappi lausuu asetussanat, siunaa ehtoollisaineet ja tekee ristinmerkin niiden päälle. Kun aineet on siunattu, ne ovat Jeesuksen todellinen ruumis ja veri."
https://evl.fi/kirkossa/messu-eli-jumalanpalvelus/ehtoollinen
Ehtoollinen ei lupaa puhdistusta synnistä, vaan siihen osallistuminen edellyttää puhdistautumista synnistä eli laittomuudesta, siis parannuksen tekemistä ennen ehtoollista. Ristinmerkkien tekemisestä tai kynttilöiden sytyttämisestä Raamattu ei puhu mitään.
Luther oli katolinen pappi, joka tuli uskoon. Hänen uskoon tulonsa todistus tunnetaan nimellä "Tornikokemus". Kirkko puhuu myös "evankeliumin kirkastumisesta" Lutherille, joka on sama asia. Näyttää siltä, että Luther oli ennen sitä pelkkä uskonnollinen pappi, joka kamppaili oman syntisen riittämättömyytensä kanssa.
Onko "lain vaatimus" Lutherin perintöä?
Uudestisyntymätön Luther oli syystäkin tuskastunut ja tässä on otteita hänen omasta kirjoituksestaan: esipuhe latinankielisten teostensa julkaisuun v. 1545.
Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan sivulta
http://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/17/Lut_17_06.net.pdf
Raamatusta me kylläkin löydämme juuri sellaisen Jumalan, joka "on vanhurskas ja rankaisee synnin tekijät ja väärät". Mitä Luther löysi?
Luther jatkaa: "Minä taas, vaikka elinkin kaikin puolin moitteettomana munkkina, tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi, jonka omatunto oli mitä rauhattomin ja joka ei voinut luottaa omakohtaisella sovituksellaan häntä lepyttäneensä, enkä siksi rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta ja syntisiä rankaisevaa Jumalaa."
'Ikään kuin ei olisi kylliksi, että kymmenen käskyn laki on jo syntisraukat ja perisynnin kautta iankaikkisesti kadotetut kaikinpuolisella onnettomuudella musertanut, Jumala evankeliuminsa kautta vielä lisää vaivaa vaivan päälle, ja evankeliumissaankin uhkaa meitä vanhurskaudellaan ja vihallaan!'
Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja
synti on laittomuus.
1Joh.3:4
Eli rikkomus Jumalan lakia vastaan.
Uudestisyntymätön ihminen ei kykene elämään Jumalan tahdossa eli opetuksessa eli laissa, sillä hänessä ei ole Jumalan henkeä; hän ei ole hengellinen, vaan lihallinen. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Room. 8:5-8
Luther: "Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: 'Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: 'Vanhurskas on elävä uskosta..'"
"..Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot.."
"..Yhtä suurella vihalla kuin olin ennen sanaa 'Jumalan vanhurskaus' vihannut, niin suurella rakkaudella minä nyt tätä minulle kaikkein suloisinta sanaa ylistin, ja siten tämä Paavalin kohta oli todella paratiisin portti.”
Mitä Luther ei käsittänyt
- "lain vaatimukset"
Luther sai uudestisyntyä ylhäältä, siitä ei ole epäilystäkään. Hän sai armahduksen synneistään, mutta miten hän ymmärsi lain?
Niinkö, että JUMALAN LAKI
- on vihattava ies ja rima, joka on liian korkealla
- laki on kahle
- laki on kahle
- laki vaatii ja vaatii täyttämistä, mikä on ihmiselle mahdoton tehtävä
- Jeesus-jumala on ainoa, joka kykeni lain täyttämään
- Jeesus-jumala täytti lain meidän puolestamme
- laki naulittiin ristille eikä sitä enää ole
- me olemme nyt siis vapaat laista
- me olemme samanaikaisesti sekä armahdettuja, että syntisiä
- meistä ei tule synnittömiä ennen kuin sitten taivaassa
- me saamme palvella Jumalaa "tämmöisenämme"
Kuulostaako tutulta?
täysin kuuliaisiksi tulleet
5 Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle
6 ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin kuuliaisiksi tulleet.2. Kor. 10:5-6
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:17
Matt. 5:17
Lakia ei ole kumottu.
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Luuk. 16:17
Luuk. 16:17
Taivas ja maa eivät ole vielä kadonneet.
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Room. 7:12
Room. 7:12
Laki on pyhä, vanhurskas ja hyvä.
8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.
1. Tim. 1:8-11

Hän, joka elää Jumalan laissa ja sen terveessä opissa ei lakia enää tarvitse, sillä hän on jo sisältä ohjautuva eikä elä laittomuudessa.
Sinäkin olet varmasti kuullut monen uskosta osattoman sanovan, ettei hän ole mitään syntiä tehnyt tai, että hän on tehnyt niin paljon hyviä tekoja (lain tekoja), että pelastuu niiden ansiosta.
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille (=niskoitteleville), että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista (hyvistä teoista); sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Room. 3:19-20
Ilman lakia me emme tietäisi mikä on syntiä, vaan jokainen tekisi sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein. Ja elämme ajassa, jossa uskovat elävätkin näin, koska raitis opetus asiasta puuttuu.
19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
20 Sillä kun olitte synnin (=laittomuuden) palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
22 Mutta nyt, kun olette synnistä (=laittomuudesta) vapautetut (=elämään Jumalan laissa eli opetuksessa) ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
23 Sillä synnin (=laittomuuden) palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room. 6:19-23

10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan".
Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse;
mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Joh. 8:10-11
Kun ihminen saa armon uudestisyntyä ylhäältä hän saa siihenastiset syntinsä anteeksi - niistä ei tullutkaan rangaistusta. Mutta, mene äläkä enää tee syntiä.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan,
koska hän oli jättänyt rankaisematta
ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Room. 3:25
Uskoon tullut on omalta kohdaltaan vastuullinen selvittämään mikä on Jumalan tahto ja ojentautumaan sen mukaisesti. Se ei ole lain alle menemistä. Armo ei riitä tahallisessa synnissä elämisen anteeksiantamiseen.
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat (vastustelijat, niskuroijat).
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan,
joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut:
"Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä:
"Herra on tuomitseva kansansa".
31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.Hepr. 10:26-31
Uudestisyntymän jälkeen Pyhä Henki muistuttaa jos teemme syntiä. Uskova paatuu jos ei tottele Pyhän Hengen ääntä. Kun hän paaduttaa itsensä jollekin syntilajille, hän tulee siltä osin kuuroksi ja sokeaksi ja hän elää siinä synnissä. Pyhän Hengen ääni hiljenee ja lakkaa muistuttamasta ko. synnistä. Uskova käy tässä tilassaan seurakunnan kokouksissa ja ehtoollisella.
27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28 Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
30 Sentähden onkin teidän joukossanne PALJON HEIKKOJA ja SAIRAITA, ja moni on nukkunut pois MONET NUKKUVAT/ TORKKUVAT.
31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi
1. Kor. 11:27-32
Kirkon hedelmä
Luterilaisen opetuksen mukaan kristitty on samanaikaisesti armahdettu ja syntinen.
Kirkon mukaan ihminen on loppuun asti syntinen ja lankeileva, sillä ihmiselle on mahdotonta elää ilman syntiä; siihen kykeni ainoastaan Jeesus-jumala. - Raamattu ei opeta näin.
Kirkko opettaa, että "Armo riittää". Ei tarvitakaan varsinaista kääntymystä, sillä Jumala on rakkaus ja armo riittää. Armo vie sinua vähitellen kohti Jumalaa eikä sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä synneistä. Kaikki ovat tervetulleita, homot ja varkaatkin ilman nöyrtymistä Jumalan edessä. Kirkko kumartaa ihmisille, ettei kukaan loukkaantuisi - ja pyllistää samalla Jumalalle.
Kirkkosalilliselle ns. kristittyjä puhutaan ikään kuin he kaikki olisivat elävässä uskossa. Syntistä kehotetaan vain luottamaan vauvana saamaansa kasteen sakramenttiin, jolla hänet liitettiin kirkon jäseneksi silloin kun hän itse ei vielä ollut ymmärtävässä iässä - sekä osallistumaan ehtoolliseen. Luterilaiset syövät ja juovat syntinsä anteeksi eivätkä sen opit enää juurikaan eroa katolisen valhejärjestelmän opeista. Porton tyttären tyttäret seuraavat perässä.
Muutamia vääristeltyjä opetuksia:
"Raamatun sanan sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttien kautta Jumala synnyttää ja vahvistaa ihmisen uskoa."
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen
"Ehtoollinen antaa sen, minkä lupaa: syntien anteeksiantamuksen."
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen/ehtoollinen
"Pappi lausuu asetussanat, siunaa ehtoollisaineet ja tekee ristinmerkin niiden päälle. Kun aineet on siunattu, ne ovat Jeesuksen todellinen ruumis ja veri."
https://evl.fi/kirkossa/messu-eli-jumalanpalvelus/ehtoollinen
Ehtoollinen ei lupaa puhdistusta synnistä, vaan siihen osallistuminen edellyttää puhdistautumista synnistä eli laittomuudesta, siis parannuksen tekemistä ennen ehtoollista. Ristinmerkkien tekemisestä tai kynttilöiden sytyttämisestä Raamattu ei puhu mitään.
Raamatun mukaan ehtoollinen on herramme Jeshuan messiaan kuoleman muistoateria ja tarkoitettu ainoastaan Hänen omilleen.
Kuinka uudestisyntymätön syntinen voisikaan muistella
Vapahtajansa verta, kuolemaa ja ylösnousemusta?
torstai 30. toukokuuta 2019
MITÄ LAKI VAATII...?
Kuuntelin erästä opetusta ja siinä korviini otti sanat 'lain vaatimukset'. Näinhän meitä on kirkoissa ja seurakunnissa opetettu, että laki vaatii. Henkeni ei nyt yhtynyt siihen ja lähdin tutkimaan, MITÄ LAKI OIKEASTI VAATII.
Etsin 33/38-käännöksestä hakusanalla vaati*, joka siis kattaa kaikki vaati-alkuiset sanat. Tulos oli se, että löysin ainoastaan YHDEN JAKEEN, jossa sana 'vaatimus' liitetään lakiin (nomos'/Torah) : Room. 2:14. Kun sitä lähtee vertaamaan menneisiin käännöksiin, huomaa, että BIBLIASSA VAATIA-SANAA EI ENÄÄ OLE. Eikä sitä ole Kuningas Jaakon käännöksessä eikä Peshittan englanninkielisessä käännöksessä.
Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä LAKI VAATII, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
Yritin etsiä mitä kreikankielistä sanaa on käytetty verbistä 'vaatia',
- EN EDES LÖYTÄNYT KOKO SANAA.
Vertasin 38-käännöksen jaetta suomalaisiin Raamattu Kansalle, 92, 1776 ja 1642 sekä englanninkielisiin KJV ja Peshitta-käännöksiin ja Leväsen aramean suomennokseen.
14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä LAKI VAATII, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15 ja osoittavat, että LAIN TEOT ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä
Room. 2:14-15 (38)
14 Kun pakanatkin, joilla ei ole lakia, tekevät luonnostaan, mitä LAKI VAATII, niin he, vaikka heillä ei lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.
15 Näin he osoittavat, että LAIN VAATIMUKSET on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsakin todistaa ja heidän ajatuksensa yhdessä syyttävät tai myös puolustavat heitä (RK)
14 Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä LAKI VAATII. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.
15 Näin he osoittavat, että LAIN VAATIMUS on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. (92)
14 Sillä koska pakanat, joilla ei lakia ole, tekevät luonnostansa sitä, mitä LAKI ANOO, niin he, vaikka ei heillä lakia ole, ovat itsellensä laki
15 Että he osoittavat LAIN TYÖN olevan kirjoitetun sydämiinsä, ja niin heidän omatuntonsa ynnä todistaa, ja heidän ajatuksensa keskenänsä itse päällensä kantavat eli myös heitänsä syyttömäksi tekevät, (Biblia)
14 Sillä jos ne kansat, joilla ei sitä sanaa ole, ovat luonnostaan SANAN TEKIJÖITÄ, nämä, kun heillä ei ole ollut sitä sanaa, ovat itse se sana heidän sieluilleen.
15. Ja he osoittavat SANAN TEKOJEN olevan kirjoitetun heidän sydämiinsä, ja heidän omatuntonsa todistaa, kun heidän suunnitelmansa nuhtelevat tai puolustavat toisiaan, (aramea)
14 For when the Gentiles, which have not the law, do by nature THE THINGS CONTAINED IN THE LAW, these, having not the law, are a law unto themselves:
15 Which shew THE WORK OF THE LAW written in their hearts, their conscience also bearing witness, and their thoughts the mean while accusing or else excusing one another; (KJV)
14 for if Gentiles who have not the law, shall, by their nature, do THE THINGS OF THE LAW; they, while without the law, become a law to themselves:
15 and they show THE WORK OF THE LAW, as it is inscribed on their heart; and their conscience beareth testimony to them, their own reflections rebuking or vindicating one another, (peshitta)
LAKI EI VAADI, VAAN SANOO
Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ELLEI LAKI OLISI SANONUT: "Älä himoitse".
Room. 7:7
Jumalan Laki ei vaadi: "kunnioita isääsi ja äitiäsi", "älä varasta", "älä tee huorin" jne.
Ei myöskään Suomen laki "VAADI" vaan "SANOO" eli ilmoittaa mikä on hyväksyttävää ja mikä laitonta.
Tieliikennelaki ei vaadi meitä ajamaan tien oikealla puolella, vaan se ilmoittaa, että näin toimitaan ja joka sitä rikkoo toimii laittomasti ja on syyllistynyt laittomuuteen.
25 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyikiusaten testaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
26 Niin hän sanoi hänelle: "MITÄ LAISSA ON KIRJOITETTUNA? KUINKAS LUET?"
27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
28 Hän sanoi hänelle: "OIKEIN VASTASIT; TEE SE, NIIN SINÄ SAAT ELÄÄ".
Luuk. 10:25-28
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä LAKI SANOO (lego), sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Room. 3:19-20 (38)
lego (verbi) 3004 (1343)
1) to say, to speak
1a) affirm over, maintain
1b) to teach
1c) to exhort, advise, to command, direct
1d) to point out with words, intend, mean, mean to say
1e) to call by name, to call, name
1f) to speak out, speak of, mention
Etsin 33/38-käännöksestä hakusanalla vaati*, joka siis kattaa kaikki vaati-alkuiset sanat. Tulos oli se, että löysin ainoastaan YHDEN JAKEEN, jossa sana 'vaatimus' liitetään lakiin (nomos'/Torah) : Room. 2:14. Kun sitä lähtee vertaamaan menneisiin käännöksiin, huomaa, että BIBLIASSA VAATIA-SANAA EI ENÄÄ OLE. Eikä sitä ole Kuningas Jaakon käännöksessä eikä Peshittan englanninkielisessä käännöksessä.
Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä LAKI VAATII, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
Yritin etsiä mitä kreikankielistä sanaa on käytetty verbistä 'vaatia',
- EN EDES LÖYTÄNYT KOKO SANAA.
Vertasin 38-käännöksen jaetta suomalaisiin Raamattu Kansalle, 92, 1776 ja 1642 sekä englanninkielisiin KJV ja Peshitta-käännöksiin ja Leväsen aramean suomennokseen.
1938 - 1776 - 1642
14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä LAKI VAATII, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15 ja osoittavat, että LAIN TEOT ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä
Room. 2:14-15 (38)
14 Kun pakanatkin, joilla ei ole lakia, tekevät luonnostaan, mitä LAKI VAATII, niin he, vaikka heillä ei lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.
15 Näin he osoittavat, että LAIN VAATIMUKSET on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsakin todistaa ja heidän ajatuksensa yhdessä syyttävät tai myös puolustavat heitä (RK)
14 Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä LAKI VAATII. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki.
15 Näin he osoittavat, että LAIN VAATIMUS on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. (92)
14 Sillä koska pakanat, joilla ei lakia ole, tekevät luonnostansa sitä, mitä LAKI ANOO, niin he, vaikka ei heillä lakia ole, ovat itsellensä laki
15 Että he osoittavat LAIN TYÖN olevan kirjoitetun sydämiinsä, ja niin heidän omatuntonsa ynnä todistaa, ja heidän ajatuksensa keskenänsä itse päällensä kantavat eli myös heitänsä syyttömäksi tekevät, (Biblia)
14 Sillä jos ne kansat, joilla ei sitä sanaa ole, ovat luonnostaan SANAN TEKIJÖITÄ, nämä, kun heillä ei ole ollut sitä sanaa, ovat itse se sana heidän sieluilleen.
15. Ja he osoittavat SANAN TEKOJEN olevan kirjoitetun heidän sydämiinsä, ja heidän omatuntonsa todistaa, kun heidän suunnitelmansa nuhtelevat tai puolustavat toisiaan, (aramea)
14 For when the Gentiles, which have not the law, do by nature THE THINGS CONTAINED IN THE LAW, these, having not the law, are a law unto themselves:
15 Which shew THE WORK OF THE LAW written in their hearts, their conscience also bearing witness, and their thoughts the mean while accusing or else excusing one another; (KJV)
14 for if Gentiles who have not the law, shall, by their nature, do THE THINGS OF THE LAW; they, while without the law, become a law to themselves:
15 and they show THE WORK OF THE LAW, as it is inscribed on their heart; and their conscience beareth testimony to them, their own reflections rebuking or vindicating one another, (peshitta)
LAKI EI VAADI, VAAN SANOO
Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ELLEI LAKI OLISI SANONUT: "Älä himoitse".
Room. 7:7
Jumalan Laki ei vaadi: "kunnioita isääsi ja äitiäsi", "älä varasta", "älä tee huorin" jne.
Ei myöskään Suomen laki "VAADI" vaan "SANOO" eli ilmoittaa mikä on hyväksyttävää ja mikä laitonta.
Tieliikennelaki ei vaadi meitä ajamaan tien oikealla puolella, vaan se ilmoittaa, että näin toimitaan ja joka sitä rikkoo toimii laittomasti ja on syyllistynyt laittomuuteen.
25 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi
26 Niin hän sanoi hänelle: "MITÄ LAISSA ON KIRJOITETTUNA? KUINKAS LUET?"
27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
28 Hän sanoi hänelle: "OIKEIN VASTASIT; TEE SE, NIIN SINÄ SAAT ELÄÄ".
Luuk. 10:25-28
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä LAKI SANOO (lego), sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Room. 3:19-20 (38)
lego (verbi) 3004 (1343)
1) to say, to speak
1a) affirm over, maintain
1b) to teach
1c) to exhort, advise, to command, direct
1d) to point out with words, intend, mean, mean to say
1e) to call by name, to call, name
1f) to speak out, speak of, mention
keskiviikko 29. toukokuuta 2019
sunnuntai 26. toukokuuta 2019
Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa
26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 1:26-27
JUMALA ON HENKI
Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa
Joh. 4:24
Jumala on Henki eikä Hengestä ole kuvaa. Hän lähetti jo Vanhassa Liitossa välimiehen, profeetan, sanansaattajan, enkelin puhumaan asian. VL enkeleistä on mainintoja UT:ssakin: Apt. 7:35, Apt. 7:53, Gal. 3:19, Hepr. 2:2, Ilm. 1:1.
Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
Apt. 7:35
Jumala on pyhä, lahjomaton ja oikeudenmukainen ääretön rakkaus ja Hän vihaa syntiä.
Häntä tulee palvella 'pyhällä arkuudella ja pelolla'. Hänen Sanansa on Laki, jonka edessä meidän ohikiitävät mielipiteemme ovat pelkkiä 'tuhkalauselmia'. Miten uskallamme vielä riippua kiinni valheissa ja hyljätä Hänen totuutensa!
28 Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
29 sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.
Hepr. 12:28-29
JUMALA LOI IHMISEN OMAKSI KUVAKSENSA
26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme (tselem), kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa (tselem), Jumalan kuvaksi (tselem) hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 1:26-27
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa (tselem), Jumalan kuvaksi (tselem) hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 1:26-27
tselem (subst.) 6754 (17)
from an unused root meaning to shade - varjostaa
1) image
1a) images (of tumours, mice, heathen gods)
1b) image, likeness (of resemblance)
1c) mere, empty, image, semblance (fig.)
Gen 1:26-27, 5:3, 9:6
Num 33:52
1Sa 6:5, 6:11
2Ki 11:18
2Ch 23:17
Psa 39:6, 73:20
Eze 7:20, 16:17, 23:14
Amo 5:26
Jumala on Henki, eikä Hengestä ole kuvaa. Jokin pakanallinen kolmio on säälittävä yritys tehdä Hänestä silminnähtävää symbolia kirkkotekstiileihin.
Sen sijaan 'kuva' symboloi JUMALAN LUONTEENLAATUA, joka on pyhä, lahjomaton ja oikeudenmukainen ääretön rakkaus ja vihaa syntiä.
'Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa'
- HEIJASTAMAAN OMAA LUONTEENLAATUAAN -
'Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät'.
SYNTI VÄÄRISTI JUMALANKUVAN IHMISESSÄ
Adam ja Eeva olivat VIATTOMIA ja PUHTAITA sekä KUOLEMATTOMIA ennen syntiinlankeemustaan. Synti teki heistä kuolevaisia, sillä 'synnin palkka on kuolema'.
Heidät karkoitettiin pois Paratiisista synnin tähden.
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room. 6:23
JEESUS ON JUMALAN 'KUVA'
JUMALAN POIKA JEESUS KRISTUS
ON KUVA JUMALAN TÄYDELLISESTÄ JA MUUTTUMATTOMASTA LUONTEENLAADUSTA.
1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa
4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
Hepr. 1:1-4
Jeesus on 'Jumalan kuva'; 'Isän kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva', ja Uuden liiton välimies ihmisen ja Jumalan välillä; 'näkymättömän Jumalan kuva' (Kol. 1:15),
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä
1. Tim. 2:5
Ne, jotka puhuvat 2. käskyn kuvantekokieltoa vastaan, väittävät, että Uudessa liitossa Jumalasta saisi tehdä kuvan, koska Jeesus olisi ollut ihmiseksi tullut Jumala, joka eli maan päällä. Johanneksen, jos kenen olisi luullut vahvistavaneen asian, mutta hän oli juuri se, joka sanoi, että "Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt".
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Joh. 1:18, Joh. 6:46
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
1. Joh. 4:12-13
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.
1. Joh. 4:20-21
JEESUS EI OLE JUMALA, VAAN IHMINEN, JUMALAN POIKA.
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa SEN MIEHEN KAUTTA, JONKA HÄN ON SIIHEN MÄÄRÄNNYT; JA HÄN ON ANTANUT KAIKILLE SIITÄ VAKUUDEN, HERÄTTÄMÄLLÄ HÄNET KUOLLEISTA."
Apt. 17:29-31
JUMALA EI VOI KUOLLA

JUMALA TAHTOO EHEYTTÄÄ KUVANSA IHMISESSÄ
21 Pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
Jaak. 1:21-25
Jumala tahtoo eheyttää kuvansa meissä, mutta Hän ei tee sitä väkisin. Se ei onnistu ellemme tahdo luopua VANHASTA KUVATUKSESTAMME JA SEN ITSEKESKEISISTÄ MIELENLINNAKKEISTA.
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
2. Kor. 3:18
14 AUTUAAT NE, JOTKA pesevät vaatteensa TEKEVÄT HÄNEN KÄSKYNSÄ, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Ilm. 22:15-16
14 Blessed are they that do his commandments, that they may have right to the tree of life, and may enter in through the gates into the city.
15 For without are dogs, and sorcerers, and whoremongers, and murderers, and idolaters, and whosoever loveth and maketh a lie. (KJV)
Meillä on iankaikkinen elämä ainoastaan jos olemme 'Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme'.
3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
5 Mutta JOKA PITÄÄ HÄNEN SANANSA, HÄNESSÄ ON JUMALAN RAKKAUS TOTISESTI TÄYDELLISEKSI TULLUT. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6 JOKA SANOO HÄNESSÄ PYSYVÄNSÄ, ON VELVOLLINEN VAELTAMAAN NIINKUIN HÄN VAELSI.
1. Joh. 2:3-6
1. Joh. 2:28
lauantai 25. toukokuuta 2019
Tulkaa, minun Isäni siunatut!
31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'TULKAA, MINUN ISÄNI SIUNATUT, JA OMISTAKAA SE VALTAKUNTA, JOKA ON OLLUT TEILLE VALMISTETTUNA MAAILMAN PERUSTAMISESTA ASTI.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Matt. 25:31-36
Jumala siis perusti maailman ja loi valtakunnan - tai oikeastaan Kuningaskunnan, jonka Kuningas Hän on. Hän loi kaiken hyväksi ja harmoniseksi. Ennen syntiinlankeemusta Hänen Tooransa/opetuksensa, rakkautensa ja hyvyytensä vallitsi koko luomakunnassa eikä kuolemaa vielä ollut. Syntiinlankeemuksen jälkeen tuli kuolema, "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 6:23)
Adam ja Eeva karkoitettiin pois Paratiisista, tämän maailman ruhtinaan hallintoalueelle, elättämään itsensä "vaivaa nähden koko elinaikansa" ja "syömään leipäänsä otsa hiessä".
23 Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
1Moos. 3:23-24
Paratiisin tie suljettiin, mutta Jumalalla oli jo ennen aikojen alkua valmiina Pelastussuunnitelma Poikansa viattoman uhrin kautta, sillä "ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista" (Hepr.9:22). Uuteen Maahan me pääsemme vasta ylösnousemuksen kautta, sillä Jeesus Kristus on luvannut herättää omansa kuolleista iankaikkiseen elämään.
Uskovina ME ODOTAMME "uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu".
Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
2. Piet. 3:13
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
Room. 8:22-23
Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
Ilm. 21:27
Se Kuningaskunta on ollut olemassa jo maailman perustamisesta,
mutta MEIDÄN TÄYTYY MUUTTUA:
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Room. 12:2
Lihallisina ja itsekkäinä me emme ole arvollisia astumaan iankaikkiseen Kuningaskuntaan.
Palataan takaisin Matt.25, josta aloitin:

34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'TULKAA, minun Isäni siunatut, ja OMISTAKAA SE VALTAKUNTA, JOKA ON OLLUT TEILLE VALMISTETTUNA MAAILMAN PERUSTAMISESTA ASTI.
35 SILLÄ
minun oli NÄLKÄ - ja te annoitte minulle syödä;
minun oli JANO - ja te annoitte minulle juoda;
minä olin OUTO - ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin ALASTON - ja te vaatetitte minut;
minä SAIRASTIN - ja te kävitte minua katsomassa;
minä olin VANKEUDESSA - ja te tulitte minun tyköni.'
Matt. 25:31-36
SILLÄ;
TE OLETTE MUUTTUNEET MINUN KALTAISIKSENI,
KIRKKAUDESTA KIRKKAUTEEN,
RAKKAUDESTA ON TULLUT TEIDÄN LUONTONNE.
TE PIDITTE HUOLTA MINUN TARPEISTANI,
ETTE KATSONEET HENKILÖÖN,
ETTE SUKUUN, ROTUUN, SUKUPUOLEEN,
ETTE ASEMAAN,
ETTE VARALLISUUTEEN,
ETTEKÄ OPPIARVOIHIN.
TE ANNOITTE MINULLE PYYTEETTÖMÄSTI OMASTANNE;
VAROISTANNE JA AJASTANNE
6 Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?
7 Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
Jes. 58:6-7
Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Jaak. 1:27
'TULKAA, MINUN ISÄNI SIUNATUT,
JA OMISTAKAA SE VALTAKUNTA,
JOKA ON OLLUT TEILLE VALMISTETTUNA
MAAILMAN PERUSTAMISESTA ASTI!'

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)