Wesley seisoi kadotuksen portilla. Hän kolkutti portille ja tahtoi kuulustella, keitä on siellä sisäpuolella.
- "Onko siellä katolilaisia?" Kysyi hän.
- "On", vastattiin, "hyvin paljon".
- "Onko Englannin valtiokirkon jäseniä?" Uudisti hän kysymyksensä.
- "On", vastattiin, "hyvin paljon".
- "Entäs presbyteriläisiä?"
- "On niitäkin, hyvin paljon."
- "Mutta onkos wesleyläisiä?"
- "On, on, hyvin paljon."
Erittäinkin viimeisestä vastauksesta kauhistuneena riensi Wesley taivaan portille, jossa hän teki samat kysymykset, vaikka toisessa järjestyksessä.
- "Onko siellä wesleyläisiä?" Kysyi hän hätäisesti.
- "Ei", vastattiin.
- "Onko presbyteriläisiä?"
- "Ei."
- "Onko Englannin valtiokirkon jäseniä?"
- "Ei."
- "Onko katolilaisia?"
- "Ei."
- "No, keitä siellä sitten on?" Kysyi Wesley ihmetellen kauhistuneena.
Vastaus kuului: "Emme tunne täällä mitään semmoisia, joita kysyitte. Täällä on ainoastaan Kristuksen nimi tunnettu ja tunnustettu. Meitä on täällä suuri joukko kaikista sukukunnista, kansoista ja kielistä, ja me olemme vaatteemme Karitsan veressä valkaisseet."
