Augustinus

Kuuntelin Tommy Hellstenin puolen tunnin puheen jossa hän kertoi traumaattisesta lapsuudestaan, elämästään ja etsimisestään. Puheessa on paljon syvällistä pohdintaa, mutta mitään uudstisyntymään viittaavaa en hänen kertomuksestaan löytänyt. Yksi Helllstenin käännekohta oli siinä, kun hän löysi kirkkoisä Augustinuksen, joka pohti samaa kuin hän itsekin; missä Jumala on, onko Hän ihmisen ulko- vai sisäpuolella. Hellsten kertoo, että Augustinus päätyi siihen, että "Jumala on minussa, mutta se ei tarkoita sitä, että minä olen Jumala, vaan sen sijaan se tarkoittaa, että Jumala minussa on enemmän minä kuin minä itse". Hellsten päätteli, että itsen etsiminen on itseasiassa Jumalan etsimistä. Myöhemmin hän ajautui opiskelemaan teologiaa, mutta kertoo olleensa silloin ihan sekaisin. Hänen ajatuksensa on, että ihmisen sisällä asuu jumala, jonka voi löytää tutkimalla itseään. Hän käyttää myös termiä "korkeampi tietoisuus". Tämä on newagea.

En tiennyt, että Augustinus oli pohtinut tuollaisia asioita. Mitä sanoo wikipedia Agustinuksesta.

"Aurelius Augustinus (13. marraskuuta 354 Thagaste, Numidia – 28. elokuuta 430 Hippo Regius, Numidia) oli läntisen kristillisen kirkon merkittävin kirkkoisä, joka teki huomattavaa työtä filosofian ja teologian yhteensovittamisessa. Hän on katolisen kirkon merkittävimpiä ja arvostetuimpia teologeja ja kirkonopettajia, joka merkitsi paljon myös 1500-luvun uskonpuhdistajille.

Augustinus tunnetaan latinankielisellä lisänimellä Doctor gratiae eli ”Armon opettaja”. Myös protestantit, erityisesti kalvinistit, pitävät häntä protestanttisuuden henkisenä isänä, sillä Martti Luther sai paljon vaikutteita hänen pelastusta ja armoa koskevista opeistaan."

 
Kirjoitin hakusanat "augustinus jumala minussa" ja sain seuraavan vastauksen:

"Kirkkoisä Augustinus (354–430) opetti Jumalan asuvan ihmisen sisimmässä. Hänen tunnettu ajatuksensa kuuluu: "Etsin sinua ulkoa, mutta olitkin sisälläni." Jumala on ihmiselle läheisempi ja syvempi kuin ihminen on itselleen, ja Hänet voi kohdata vain puhdistetulla sydämellä.

Augustinuksen mystinen ja filosofinen suhde Jumalaan tiivistyy muutamiin avainajatuksiin:

Jumala sisimmässä: Augustinus ymmärsi, että Jumalaa ei tarvitse etsiä ulkopuolelta, avaruudesta tai luonnosta, sillä Hän on läsnä ihmisen sielun syvimmissä kerroksissa. Hän kirjoitti pääteoksessaan Tunnustukset: "Sinä olit minun sisimpäni sisimmässä ja korkeampi kuin korkein minussa."

Jumala on lähempänä kuin oma itse: Ihminen on usein vieraantunut itsestään ja omasta sisimmästään. Augustinuksen mukaan Jumalan armo ja rakkaus ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä ihmisessä, lähempänä kuin oma tietoisuus tai minuuden ydin.

Sisäinen valo ja järki: Jumalan läsnäolo ihmisessä ei tarkoita pelkkää tunnetta. Augustinus uskoi valaistumisen teoriaan: Jumala on se sisäinen totuuden valo, joka mahdollistaa ymmärryksen, viisauden ja moraalisen tiedon ihmisen järjessä." 

 

Laitoin hakusanat : "jumala minussa. miten Augustinus päätyi tähän oivallukseen"

"Augustinus päätyi oivallukseen Jumalasta ihmisen sisimpänä olemuksena pitkän älyllisen ja henkisen etsinnän kautta. Hän ei löytänyt Jumalaa ulkoisesta maailmasta, vaan oivalsi tämän läsnäolon ylittävän oman ymmärryksensä ja olevan lähempänä häntä kuin hänen oma sisin olemuksensa (lat. interior intimo meo).

Hänen matkansa tähän oivallukseen rakentui seuraavista vaiheista:

 

Etsintä ja harhapolut: Nuoruudessaan Augustinus etsi totuutta filosofiasta ja dualistisesta manikealaisuudesta. Hän koki syvää levottomuutta, jota hän kuvasi myöhemmin kuuluisalla lauseellaan: "Sydämemme on levoton, kunnes se löytää leponsa sinusta."

Uusplatonismin vaikutus: Vasta tutustuttuaan uusplatonilaiseen filosofiaan Milanossa Augustinus vapautui materialistisesta käsityksestään Jumalasta. Hän oppi ymmärtämään, että Jumala on henki, totuus ja valo, joka valaisee ihmisen järjen.

Kääntymys ja sisäänpäin kääntyminen: Uusplatonismin innoittamana Augustinus alkoi etsiä totuutta kääntymällä ulkomaailmasta omaan sisimpäänsä. Teoksessaan Tunnustukset hän kuvaa, kuinka hän astui oman mielensä syvyyksiin ja muistiin, joissa Jumala asuu.

Armo ja Raamattu: Filosofinen pohdinta ei kuitenkaan tuonut pelastuksen varmuutta. Augustinus oivalsi ihmisen oman tahdon riittämättömyyden, syntisyyden ja tarpeen Jumalan armon varaan. Ratkaiseva hetki oli hänen puutarhassa kuulemansa lapsen laulu "tolle, lege" (ota ja lue), joka sai hänet avaamaan Paavalin kirjeet ja omistautumaan kristinuskolle."

 

 

Raamatun mukaan ihminen läpikotaisin kelvoton ja paha. Laitoin vielä hakusanat: "augustinus, ihminen on hyvä"

 
"Kirkkoisä Augustinuksen (354–430) mukaan ihminen on luonnostaan hyvä, sillä Jumala loi kaiken hyväksi. Ihminen ei kuitenkaan voi toimia täysin hyvin omin voimin. Syntiinlankeemuksen myötä ihmisen vapaa tahto turmeltui ja kääntyi itsekeskeiseksi (itsekkyydeksi), mikä vaatii Jumalan armoa.

Augustinuksen ihmiskäsityksen keskeiset ydinkohdat:

Perimmäinen hyvyys: Koska Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, ihmisen olemus, sielu ja ruumis ovat hyviä.

Pahan luonne: Pahuus ei ole itsenäinen voima tai substanssi, vaan se on hyvyyden puutetta tai vääristymää. Paha on sitä, että ihminen kääntyy kohti alempia hyviä asioita (kuten maallista kunniaa) korkeimman hyvän eli Jumalan sijasta.

Perisynti ja tahto: Aademin lankeemuksen seurauksena perisynti periytyy kaikille ihmisille. Ihminen on menettänyt kykynsä valita hyvän ilman Jumalan armoa, sillä vapaa tahto on orjuutunut synnille.

Armon merkitys: Vain Jumalan ennalta ehkäisevä ja pelastava armo voi vapauttaa ihmisen ja palauttaa hänen tahtonsa toimimaan aidosti hyvin."

 

Kirjoitin hakusanat : "augustinus, perisyntioppi" ja tässä vastaus:

 
Kirkkoisä Augustinuksen (354–430) kehittämä perisyntioppi on läntisen kristinuskon (sekä katolisuuden että protestantismin) keskeinen opinkappale, jonka mukaan Aadamin ja Eevan lankeemus periytyy kaikille ihmisille. Augustinuksen mukaan ihmiskunta on perisynnin tähden menettänyt vapaan tahtonsa ja on synnin turmelema, minkä vuoksi ihminen tarvitsee pelastuakseen välttämättä Jumalan armon.

Augustinuksen perisyntiopin keskeiset teesit ovat:

Periminen ja syyllisyys: Augustinus tulkitsi Paavalin Roomalaiskirjettä (Room. 5:12) siten, että Aadamissa kaikki ihmiset tekivät syntiä. Näin ollen perisynti ei ole vain ihmisen omaa tekoa, vaan jokainen syntyy Aadamin lankeemuksen tähden osalliseksi sekä synnynnäisestä syyllisyydestä että turmeltuneesta luonnosta.

Pahan välittyminen (konkupisenssi): Hänen mukaansa perisynti ja siihen liittyvä paha himo ja itsekeskeisyys (konkupisenssi) periytyvät suvunjatkamisen ja seksuaalisen himon kautta. Koska seksuaalinen himo on mukana kaikessa inhimillisessä lisääntymisessä, perisynti tarttuu automaattisesti jokaiseen vastasyntyneeseen.

Vapaan tahdon menetys: Ennen lankeemusta ihmisellä oli todellinen vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä. Aadamin ja Eevan synnin seurauksena ihmisen luonto on kuitenkin perusteellisesti vaurioitunut, ja ilman Jumalan armoa ihminen kykenee tahtomaan vain pahaa.

Pelastus ja kaste: Koska kaikki ihmiset ovat syntisiä jo syntyessään, jopa lapset tarvitsevat kasteen pelastuakseen synnin ja kadotuksen vallasta."

 

Ei ihme, että kaikki on ihan sekaisin.

 

 

Jumalan viha

 

Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen

Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Hepr. 11:6

Ilman sitä uskoa ei kukaan voi olla otollinen Jumalalle, sillä sen, joka lähestyy Jumalaa, on pakko uskoa, että hän on, ja hän on palkitsija niille, jotka häntä etsivät. (aramea, Levänen)

But without faith it is impossible to please him: for he that cometh to God must believe that he is, and that he is a rewarder of them that diligently seek him. (KJV)

Kreikka :

Χωρὶς δὲ πίστεως = Mutta ilman uskoa
ἀδύνατον εὐαρεστῆσαι, = mahdotonta on miellyttää,
πιστεῦσαι γὰρ δεῖ = sillä täytyy uskoa
τὸν προσερχόμενον τῷ θεῷ = sen, joka tulee Jumalan luo,
ὅτι ἔστιν = että hän on (tai on olemassa)
καὶ τοῖς ἐκζητοῦσιν αὐτὸν = ja niille, jotka etsivät häntä
μισθαποδότης γίνεται. = hän tulee palkitsijaksi

”Mutta ilman uskoa on mahdotonta miellyttää, sillä sen, joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että hän on ja että hänestä tulee palkitsija niille, jotka häntä etsivät."

Jumala on kaikkivaltias

 

https://forssassa.blogspot.com/2017/08/kuka-on-pantokrator.html

https://forssassa.blogspot.com/2023/12/siunattu-olkoon-kuningas-joka-tulee.html 

Kristitty

 

Stauros

13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin (stauros).
15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. (KR38) 
Kol. 2:13-15

13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet syntienne ja lihanne ympärileikkaamattomuuden kautta, hän on tehnyt eläviksi hänen kanssaan, ja hän on päästänyt kaikista meidän synneistämme.
14 Ja oman valtansa kautta hän otti pois meidän velkamme kirjoituksen, sen, joka oli meitä vastassa, ja otti sen pois tieltä, ja naulasi sen ristiinsä.
15 Ja oman ruumiinsa lähettämisen kautta hän hajotti hallituksia ja käskyvaltoja, ja hänen olemuksensa kautta he ovat avoimen häpeän alaisia. (aramea/Levänen)

 

STAUROS 

"Stauros ei ollut teloitusväline, kuten usein oletetaan, vaan pelotteen väline. Se oli erityisesti suunniteltu, ei ihmisten tappamiseen (sille oli tehokkaampia keinoja), vaan täyttämään tarkkailijat pelolla ja inholla ja viemään heidät pois kapinan tai kapinan halusta."

https://www.abarim-publications.com/DictionaryG/i/i-s-t-et-m-i.html

Ai niinkö? Mielenkiintoinen artikkeli. Kysyin asiaa myös älyltä:

Roomalainen stauros oli häpeäpaalu.

Termi stauros (m.kreik. σταυρός) tarkoitti antiikin kreikassa ja roomalaisten aikana ensisijaisesti pystysuoraa puupaalua, jota käytettiin paitsi teloituksiin myös häpeärangaistuksiin. Roomalaisessa kontekstissa se ei ollut pelkkä fyysinen teloitusväline, vaan äärimmäinen häpeäpaalu, jolla osoitettiin halveksuntaa yhteiskunnan pohjasakkaa, kapinallisia ja orjia kohtaan.

Historialliset ja kielitieteelliset faktat taustoittavat asiaa tarkemmin:

Alkuperäinen merkitys: Sana stauros viittasi nimenomaan yksinkertaiseen, pystysuoraan paaluun. Ristikkäisen hirren (kuten patibulum) käyttö oli mahdollista, mutta termi itsessään ei automaattisesti sisällä poikkipuuta.

Varoittava esimerkki ja julkinen pilkka: Teloituspaalut pystytettiin tarkoituksella julkisille paikoille, kuten teiden varsille tai kaupungin muurien ulkopuolelle, maksimoimaan uhrin kärsimys, nöyryytys ja yhteisön pelko.

Sosiaalinen leima: Koska kyseessä oli häpeärangaistus, Rooman kansalaisia säästettiin tältä tuomiolta. Se oli varattu lähes yksinomaan kaikkein alhaisimmille rikollisille, orjille ja valtakuntaa vastaan kapinoiville.

Kirous: Paalulla tai ristillä riippuvaa pidettiin sekä roomalaisen että juutalaisen lain mukaan kirottuna.

Ympyrä sulkeutuu, tähän ollaan taas matkalla.

Paalulla tai ristillä riippuvaa pidettiin sekä roomalaisen että juutalaisen lain mukaan kirottuna.

Tämä väite pitää paikkansa ja perustuu sekä Vanhan testamentin lakiin että Rooman valtakunnan häpeärangaistuksen luonteeseen. Ristiinnaulitseminen oli äärimmäisen nöyryyttävä ja julkinen teloitustapa.

Juutalainen laki (Mooseksen laki)

Kirous: 5. Moos. 21:22–23 mukaan teloitettu ja puuhun ripustettu rikollinen oli Jumalan kirouksen alainen.

Tarkoitus: Ruumista ei saanut jättää puuhun yöksi, jotta maata ei saastutettaisi. Teloitettu oli yhteisön ulkopuolella ja Jumalan hylkäämä.

Roomalainen laki

Äärimmäinen häpeä: Vaikka roomalaiset käyttivät ristiä poliittisen vallan välineenä, se oli heillekin halveksittavin mahdollinen kuolema. Siinä yhdistyivät kidutus, julkinen alastomuus ja täydellinen ihmisarvon riisto.

Statuksen menetys: Ristiinnaulitseminen oli varattu lähinnä orjille, kapinallisille ja yhteiskunnan pohjasakalle, ja siihen liittyi ajatus lain ja yhteiskunnan kirouksesta.

Teologinen merkitys

Kristinuskossa tätä ristinkuoleman kaksoiskirousta käytettiin selittämään sitä, miksi Jeesus kuoli ristillä. Esimerkiksi Gal. 3:13 todetaan, että Kristus lunasti ihmiset lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi heidän puolestaan – viitaten suoraan Mooseksen lain määräykseen puuhun ripustetusta.

Kol 2:15. Mitä tarkoittaa kreikan sana αυτος jakeen kreikankielisessä kontekstissa?

Jakeen 2:15 kreikankielisessä tekstissä esiintyy kaksi muotoa sanasta αυτος (autos, hän/se): autous (viittaa "hallituksiin ja valtoihin") ja auto (viittaa ristiin tai Kristukseen).

1. Avtous – "heitä"

Merkitys: Persoonapronominin akkusatiivimuoto ("heitä").

Konteksti: Viittaa "hallituksiin ja valtoihin".

Merkitys jakeessa: Kristus riisui ne aseista ristillä, teki niistä julkisen häpeän ja marssitti ne voittosaatossa ikään kuin kukistetut viholliset roomalaisen kenraalin triumfikulkueessa.

2. Auto – "siinä" tai "hänessä"

Merkitys: Saman pronominin datiivimuoto.

Konteksti: Jakeen aivan viimeinen sana, joka on aiheuttanut raamatuntutkijoiden keskuudessa keskustelua.

Käännösvaihtoehdot:

"Siinä" (in it): Viittaa edellisen jakeen ristiin. Kristus sai voiton niistä ristillä.

"Hänessä" (in Him): Viittaa Jeesukseen Kristukseen. Jumala sai voiton vihollisista Kristuksen välityksellä.

"... sana, joka on aiheuttanut raamatuntutkijoiden keskuudessa keskustelua." Tarkoittanee, että tämäkin jae on pakko sorvata yhteensopivaksi kolminaisuusopin kanssa eli 1. vaihtoehto. 

13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
15 Hän riisui aseet (apekduomai) hallituksilta (arche) ja valloilta (exousia) ja asetti heidät (ne) julkisen (parrhesia) häpeän alaisiksi (deigmatizo) ; hän sai heistä (niistä) hänen kauttaan voiton riemun (thriambeuo). (KR38) 
Kol. 2:13-15 

apekduomai (554) on verbi, joka tarkoittaa täydellistä riisuutumista, vaatteiden pois heittämistä tai toisen ryöstämistä. "Aseet" on kääntäjän lisäämä täytesana. Löytyy UTssa kaksi kertaa, joista toinen on Kol 3:9.

arche (746) on substantiivi ja se tarkoittaa alkua, perustaa tai valtaa. Löytyy UTssa 55 kertaa.

exousia (1849) on substantiivi ja se tarkoittaa yleisimmin valtaa, oikeutta, viranomaista tai vapautta toimia. UTssa 102 kertaa. 

parrhesia (3954) on substantiivi ja se tarkoittaa suoraa puhetta, avoimuutta, rohkeutta tai vapaata sanaa. Se viittaa ehdottomaan rehellisyyteen, jossa puhuja ilmaisee ajatuksensa ja totuutensa peittelemättä ja pelotta. Käytetty UTssa 31 kertaa. 

deigmatizo (1165) on verbi, joka tarkoittaa jonkun asettamista julkiseksi esimerkiksi, häpäisemistä tai julkisen esityksen tekemistä. Sillä viitataan tarkoitukselliseen ja julkiseen tekoon, jolla joku tai jokin paljastetaan toisten nähtäville, usein julkisen häpeän tuottamiseksi. Käytetty kaksi kertaa, joista toinen on Matt 1:19. 

thriambeuo (2358) on verbi ja sen merkitys on ”viettää voittokulkua”, ”saada täydellinen voitto” tai ”tehdä näyttävä voittosaatto”. Se viittaa antiikin Rooman sotapäälliköiden triumfiin, jossa voittaja marssi kaupungin halki mukanaan kukistetut viholliset nöyryytettyinä vankeina. UTssa kaksi kertaa, joista toinen on 2Kor 2:14.

Kol 2:15. Mitkä ovat kreikan sanoja arche ja exousia vastaavat aramean sanat?

Raamatun arameankielisessä käännöksessä (Peshittassa) jakeen Kol 2:15 kreikan sanoja vastaavat aramean sanat ovat:

Arche (kreik. archas, 'hallitukset', 'päämiehet') -> arameaksi rēšē (مܶܪ̈ܳܘܳܬܳܐ)
Exousia (kreik. exousias, 'vallat') -> arameaksi šūlṭānē (ܫܽܘܠ̈ܛܳܢܶܐ)

Mikä on määritelmä aramean sanalle rese?

Arameankielinen sana re’sh (tai resh) tarkoittaa päätä, kärkeä tai johtajaa. Sitä käytetään laajasti myös kuvaannollisissa merkityksissä, kuten päämiehenä tai jonkin asian oleellisena sisältönä.

Mikä on määritelmä aramean sanalle sultane?

Aramean kielessä sana sultane (tai šultānā, shultana) tarkoittaa voimaa, valtaa tai auktoriteettia. Se juontaa juurensa aramean verbistä shelet, joka tarkoittaa "olla vallassa" tai "hallita".

Tämä muinainen arameankielinen sana on luonnollisesti pohjana arabian kielen sanalle sultan (سلطان), jolla viitataan islamilaiseen hallitsijaan tai monarkkiin.

 

MINÄ HALLITSEE 

Luonnollisen ihmisen Minä on pää (arche) ja sulttaani (exousia). Uskovilla on tietysti toisin... 

Raamatullisesti ajateltuna, luonnollisen ihmisen pää ja auktoriteetti on Minä ja sen tahto, siis oma liha.

Raamatullisessa teologiassa "luonnollinen ihminen" (kreik. psychikos anthropos) tarkoittaa ihmistä, jota ohjaavat pelkästään omat inhimilliset vaistot, järki ja langennut luonto ilman Pyhän Hengen uudistavaa vaikutusta.

Tästä näkökulmasta ajatuksesi osuu ytimeen: lihan mukaan elävä ihminen asettaa oman minänsä, tahtonsa ja itsekeskeisyytensä (lihan) elämänsä ylimmäksi auktoriteetiksi ja ohjenuoraksi.

Raamatun opetuksen mukaan tämä luonnollinen tila ilmenee seuraavasti:

Itsekeskeisyys ja Jumalan tahdon hylkääminen: Langenneessa tilassa ihminen nostaa oman tahtonsa Jumalan tahdon edelle. Tätä kutsutaan Raamatussa usein "lihan teoiksi" tai ylpeydeksi.

Paavalin opetus: Apostoli Paavali kuvaa luonnollisen ihmisen tilaa esimerkiksi kirjeessään efesolaisille, jossa hän muistuttaa heidän vaeltaneen ennen "lihamme himojen mukaan, noudattaen lihan ja ajatusten mielijohteita" (Ef 2:3).

Riipuvuus ja orjuus: Vaikka ihminen luulee toimivansa täysin vapaasti ja itseohjautuvasti, Raamattu opettaa ihmisen ilman Jumalaa olevan synnin ja oman langenneen luontonsa orja (Joh 8:34, Room 6:16).

Kristillisessä uskossa tämä luonnollisen ihmisen itsearvo ja "minäkeskeisyys" nähdään kuitenkin ohimenevänä tilana tai voitettuna alueena. Ratkaisuksi tarjotaan mielen uudistamista ja Pyhän Hengen johtoon antautumista, jossa ihminen ei enää elä itselleen, vaan Kristukselle (2. Kor 5:15).

Jeesus luopui minänsä - oman lihansa - hallintavallasta ja antautui kaikessa Isän hallittavaksi. 

Tämä kuvaamasi teologinen näkökulma liittyy läheisesti kristilliseen ymmärrykseen Jeesuksen kenootista eli tyhjentymisestä ja täydellisestä kuuliaisuudesta Jumalalle. Kuvaat sitä, miten Jeesus ihmisenä luopui omasta tahdostaan asettuakseen täysin Isän tahdon alaiseksi.

Raamatussa tämä Isän ja Pojan välinen ykseys ja Jeesuksen antautuminen Isän hallintaan nousee esille erityisesti Johanneksen evankeliumissa:

Täydellinen kuuliaisuus: Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa (Joh. 5:19): "Totisesti, totisesti: Poika ei voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sen, mitä näkee Isän tekevän."

 

Mistä on saanut alkunsa oppi siitä, että Jeesus olisi 100% ihminen ja 100% Jumala?

Oppi, jonka mukaan Jeesus on yhtä aikaa 100-prosenttisesti Jumala ja 100-prosenttisesti ihminen, on peräisin varhaiskristillisen kirkon Khalkedonin kirkolliskokouksesta vuodelta 451. Tätä määritelmää kutsutaan kaksiluonto-opiksi.

Tätä ennen kristillinen kirkko kävi satoja vuosia kestäneitä teologisia keskusteluja siitä, miten Jeesuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto liittyvät toisiinsa. Tärkeimmät virstanpylväät opille olivat:

Nikean kirkolliskokous (325 jKr.): Linjasi ja vahvisti, että Jeesus on samaa olemusta kuin Isä Jumala, eli täysin Jumala.

Khalkedonin kirkolliskokous (451 jKr.): Muotoili opin lopulliseen muotoonsa. Kokouksen uskontunnustuksen mukaan Jeesuksella on kaksi luontoa (jumaluus ja ihmisyys) yhdessä persoonassa, ”sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta”. 

 

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.
Apt 2:36 

1 Sillä jokainen ylimmäinen pappi, ollen ihmisten joukosta otettu, asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan sitä, mikä Jumalalle tulee, uhraamaan lahjoja ja uhreja syntien edestä,
2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
3 ja tämän heikkoutensa tähden hänen täytyy, samoinkuin kansan puolesta, niin itsensäkin puolesta uhrata syntien edestä.
4 Eikä kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niinkuin Aaroninkin.
5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
10 hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Hepr 5:1-10

Kenotismi

 Kysyin älyltä

Miten määritellään Raamatun kreikan sanat homoioma ja eikon? 

Raamatun kreikassa sanat eikōn ja homoiōma tarkoittavat molemmat samankaltaisuutta tai kuvaa, mutta niiden teologiset painotukset eroavat toisistaan: eikōn viittaa tarkkaan ja olemukselliseen heijastukseen, kun taas homoiōma kuvaa ulkoista yhdennäköisyyttä.

Eikōn (εἰκών) – Kuva, peilikuva ja todellinen edustaja

Määritelmä: Tarkoittaa tarkkaa kuvaa, kopiota, muotokuvaa tai peilikuvaa. Se ei ole vain sinnepäin tehty hahmo, vaan se tekee edustamansa kohteen läsnäolevaksi.

Raamatullinen merkitys:

Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27): Ihminen on luotu Jumalan eikōniksi. Tämä tarkoittaa, että ihminen heijastaa luonteellaan ja olemuksellaan Jumalan ominaisuuksia ja on Hänen edustajansa maan päällä.

Kristus Jumalan kuvana (Kol. 1:15, 2. Kor. 4:4): Jeesus on näkymättömän Jumalan eikōn. Hän ei ole vain samankaltainen kuin Jumala, vaan Hänessä Jumalan koko olemus ja luonne tulevat täydellisesti ilmi.

Homoiōma (ὁμοίωμα) – Kaltaisuus, muoto ja hahmo

Määritelmä: Tarkoittaa yhtäläisyyttä, ulkoista muotoa tai yhdennäköisyyttä. Se viittaa siihen, että kaksi asiaa näyttävät samalta tai muistuttavat toisiaan, mutta ne eivät välttämättä ole olemukseltaan samaa.

Raamatullinen merkitys:

Syntiinlankeemuksen todellisuus (Room. 5:14): Paavali kirjoittaa ihmisten kuolleen "Aadamisiirtymän rikkomuksen kaltaisuudessa" (kreik. epi tē homoiōmati). Vaikka ihmiset eivät tehneet samaa konkreettista syntiä kuin Aadam, heidän tekonsa muistuttivat sitä ja he kuolivat samalla tavalla.

Kristus ihmisen kaltaisena (Fil. 2:7): Jeesus "tuli ihmisten kaltaiseksi" (en homoiōmati anthrōpōn). Sana osoittaa, että Jeesus eli ja näytti täysin ihmiseltä, mutta Hänen lihansa verhon alla oli kuitenkin jotain enemmän – Hän oli samalla tosi Jumala.

Yhteenvetona: Kun Raamattu käyttää sanaa eikon, se puhuu olemuksellisesta kuvasta ja edustavuudesta (kuten kolikko, jossa on keisarin kuva). Kun käytetään sanaa homoioma, se viittaa ulkoiseen muotoon tai rinnastettavuuteen.

Miten eroavat toisistaan Raamatun kreikan sanat:  homoioma, eikon, morphe ja schema? 

Nämä neljä Uuden testamentin kreikan sanaa (kaikki esiintyvät mm. Kirjeet luvussa 2) liittyvät kaikki ulkoiseen olemukseen tai muotoon, mutta ne eroavat toisistaan merkityssyvyyksiltään:

Morphe  tarkoittaa sisäistä ja olemuksellista muotoa. Se viittaa siihen todellisuuteen ja niihin ominaisuuksiin, jotka tekevät jostakin juuri sen, mikä se on. Esimerkiksi Jeesuksella oli Jumalan morphe (hän oli olemukseltaan ja luonteeltaan todellinen Jumala), mutta hän otti orjan morphen.

Eikoon tarkoittaa kuvaa, peilikuvaa tai tarkkaa jäljennöstä. Se ei ole pelkkä pinnallinen muistutus, vaan se edustaa ja tekee alkuperäisen näkyväksi. Esimerkiksi Kol. 1:15 sanoo, että Kristus on näkymättömän Jumalan eikoon.

Homoioma  tarkoittaa yhdennäköisyyttä, kaltaisuutta tai vertauskuvaa. Sana viittaa siihen, että jokin asia muistuttaa jotain toista, mutta ne eivät välttämättä ole samaa olemusta. Esimerkiksi Room. 8:3 sanoo Jeesuksen tulleen "syntisen lihan homoiomassa" – hän näytti ulkoisesti täysin ihmiseltä, mutta oli silti synnitön.

Schema tarkoittaa ulkoasua, asua tai ohimenevää hahmoa. Se viittaa siihen puoleen meistä, joka näkyy ulospäin ja joka voi muuttua tilanteen tai ajan mukaan. Esimerkiksi 1. Kor. 7:31 sanoo: "tämän maailman schema katoaa".

Miten eroavat toisistaan Adam ja Jeesus suhteessa Raamatun kreikan sanaan eikon? 

Raamatussa Aadam ja Jeesus ovat kaksi vastakkaista ihmiskunnan edustajaa suhteessa kreikan sanaan eikon ("kuva"). Aadam on lankeemuksen kautta turmeltunut kuva, kun taas Jeesus on Jumalan täydellinen, kirkastettu ja elävä kuva.

Aadam: turmeltunut ja himmentynyt kuva

Luominen: Aadam luotiin alun perin Jumalan eikoniksi, mutta hän edustaa maallista, fyysistä ihmistä.

Lankeemus: Syntiinlankeemuksen myötä ihmisen kyky heijastaa Jumalan pyhyyttä ja luonnetta vääristyi ja himmentyi. Aadam jätti perinnöksi synnin ja kuoleman.

Perintö: Uudessa testamentissa Paavali toteaa, että me kaikki olemme kantaneet "maallisen kuvaa" (eikon). Aadam edustaa ihmistä ilman suoraa, elämää antavaa yhteyttä taivaalliseen.

Jeesus: Jumalan täydellinen kuva

Inkarnaatio ja kirkkaus: Toisin kuin Aadam, Jeesus Kristus on Raamatussa määritelmän mukaan Jumalan täydellinen ja kirkastettu kuva (eikon). Jeesus itse sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän".

Uusi Aadam: Jeesusta kutsutaan "viimeiseksi Aadamiksi" tai "taivaalliseksi ihmiseksi" {1. Kor. 15:47-48). Hän tekee tyhjäksi ensimmäisen Aadamin lankeemuksen.

Pelastus ja uudistuminen: Jeesus ei vain edusta täydellisesti Jumalaa, vaan hän on "elämää antava henki". Uskovat saavat osansa Jeesuksen taivaallisesta kuvasta. Raamatun mukaan kristityt muutetaan "hänen kuvansa (eikon) kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen".

Jos lähdetään olettamuksesta, että Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalan Poika, niin miten eroavat toisistaan ihminen ja Jeesus suhteessa Raamatun kreikan sanaan homoioma? 

Raamatun kreikan sana δ μ o i ́ ω μ α (homoioma, 'kaltaisuus', 'muistuttavuus') osoittaa ihmisen ja Jeesuksen jakavan saman fyysisen olemuksen, mutta heidän suhteensa tähän sanaan eroaa alkuperän perusteella: Jeesus luopui jumalallisesta muodostaan vapaaehtoisesti (Fil. 2:7), kun taas ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.

Käsite homoioma muodostaa teologisen eron ihmisen ja Jumalan Pojan välille seuraavasti:

Jeesus (Jumalan Poika): Jeesuksen kohdalla homoioma tarkoittaa vapaaehtoista samankaltaisuutta. Vaikka Jeesus oli olemukseltaan ja hengeltään Jumalan Poika, hän otti ihmisen hahmon. Hänen kohdallaan sana viittaa siihen, että hänestä tuli kaikessa fyysisesti ja inhimillisesti ihmisen kaltainen, vaikka hän ei tehnyt syntiä. Jeesus ei lakannut olemasta Jumalan Poika, mutta hän tuli meidän kaltaiseksemme lunastustyötä varten.

Ihminen: Ihmisen kohdalla sana viittaa siihen, että meidät on luotu ja tehty Jumalan kaltaisiksi. Raamatussa käytetään ihmisestä heijastuvaa Jumalan kaltaisuutta tarkoittavaa termiä homoiōsis. Ihmisen olemus on luotu heijastamaan Jumalan ominaisuuksia (kuten rakkautta ja oikeudenmukaisuutta). Me emme ole olemuksellisesti jumalallisia, vaan ihmisiä, jotka on tehty Jumalan kuvan kaltaisiksi.

Missä jakeissa käytetään kreikan sanan muotoa homoiōsis? 

Kreikan sanaa homoiōsis (ὁμοίωσις) käytetään Uudessa testamentissa vain yhdessä jakeessa:

Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja
Jaakobin kirje 3:9 

Tässä jakeessa sana esiintyy muodossa homoiōsin (ὁμοίωσιν, akkusatiivi), ja sillä tarkoitetaan ihmisen luomista Jumalan kaltaisuudeksi tai kuvaksi.

Filipp 2:7. Myös uudestisyntyneen uskovan tulisi luopua vapaaehtoisesti itsestään, eli tyhjentää itsensä ja ottaa orjan muoto.  

Filippiläiskirjeen 2:7 (”vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon”) kuvaa kristologista kenosis-teologiaa eli Kristuksen itsensä tyhjentämistä jumalallisesta kunniastaan ja vallastaan ihmisen pelastamiseksi. Uudestisyntyneen uskovan kohdalla tämä ei tarkoita jumalallisuudesta luopumista, vaan kutsua samanlaiseen nöyryyteen ja uhrautuvaan rakkauteen.

Kristuksen itsensä tyhjentäminen

Jumalallinen muoto: Jeesuksella oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen.

Itsensä tyhjentäminen (kenosis): Hän luopui vapaaehtoisesti taivaallisesta kirkkaudestaan ja vallastaan.

Orjan muoto: Kristus otti palvelijan (orjan) roolin ja alensi itsensä kuolemaan asti.

Uudestisyntyneen uskovan kutsu

Paavali käyttää Jeesuksen asennetta esikuvana seurakunnalle (Fil. 2:5). Uskovan kohdalla tämä käytännössä tarkoittaa:

Itsekkyydestä luopumista: Pyrkimystä asettaa toisten tarpeet omien edelle.

Palvelevaa mieltä: "Orjan muodon" ottaminen merkitsee valmiutta palvella lähimmäisiä ilman omaa etua tai turhamaisuutta.

Kristuksen mielenlaatua: Halu elää samassa nöyryydessä ja kuuliaisuudessa kuin Vapahtaja

 

Milloin ja ketkä ovat kehittäneet kenosis-teologian?

Kenosis-teologian eli kenotismin juuret ovat Raamatussa, mutta varsinaiseksi systemaattiseksi teologiseksi opiksi sen kehittivät 1800-luvulla saksalaiset luterilaiset teologit.

Teologian keskeiset kehittäjät ja vaiheet:

Raamatullinen perusta: Termi perustuu apostoli Paavalin kirjeeseen filippiläisille (\(Fil. 2:7\)), jossa käytetään kreikan sanaa kenosis (tyhjentyminen) kuvaamaan sitä, kuinka Jeesus luopui jumalallisesta muodostaan ja nöyryytti itsensä ihmiseksi.

1600-luvun esiasteet: Ajatusta itsensä tyhjentämisestä pohdittiin ensi kerran 1600-luvun alussa luterilaisen kristologian kiistoissa.

1800-luvun teologit: Nykymuotoisen kenosis-teologian varsinaiset luojat vaikuttivat 1850-luvulla. Keskeisiä hahmoja olivat saksalaiset Gottfried Thomasius, Wolfgang Friedrich Gess sekä Franz Hermann Reinhold von Frank. He esittivät, että inkarnaatiossa (Jeesuksen syntyessä ihmiseksi) Jumalan Poika luopui tai rajoitti vapaaehtoisesti tiettyjä jumalallisia ominaisuuksiaan, kuten kaikkivaltiuttaan ja kaikkitietävyyttään, ollakseen täysin ihminen.

Myöhemmin 1800- ja 1900-luvuilla teologiaa kehittivät eteenpäin erityisesti brittiläiset teologit, kuten Charles Gore ja Frank Weston.  

Mitä on kenotismi?

Kenotismi on kristillinen teologinen oppi, jonka mukaan Jumala luopui osasta jumalallisia ominaisuuksiaan (kuten kaikkivoipaisuudesta ja kaikkitietävyydestä) tullessaan ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Termi tulee kreikan kielen sanasta kenosis, joka tarkoittaa tyhjentämistä.

Tässä ovat opin pääkohdat tiiviisti:

Tausta: Ajatus perustuu Uuden testamentin Filippiläiskirjeen kohtaan (Fil. 2:7), jossa sanotaan Jeesuksen "tyhjentäneen itsensä" ja ottaneen orjan muodon.

Kehittyminen: Kenotismi syntyi 1600-luvulla, mutta se muotoutui nykyiseen teologiseen muotoonsa 1800-luvulla saksalaisen teologin Gottfried Thomasiuksen myötä.

Keskeinen ajatus: Jumaluus ja ihmisyys yhdistyivät Jeesuksessa niin, että hänen jumalallinen luontonsa rajoittui ihmiselämän ajaksi. Tällä selitetään esimerkiksi sitä, miten Jeesus saattoi kärsiä, kokea nälkää ja olla tietämätön tietyistä asioista.