keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

What do the scriptures teach about when New Moon day is?


***

Herran armoa

22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
Valit. 3:22-26

***

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Herran Taivas

16 Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.
17 Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista.
Ps. 115:16-17



***

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Voi Hänen rakkauttaan



1. Onko suurempaa ihmettä
kuin minkä teki Hän,
kun Hän meitäkin rakasti
ja antoi elämän.

KERTO:
Voi hänen rakkauttaan, 
voi hänen rakkauttaan. 
Koko maailman syntejä 
Hän kantoi harteillaan.

2. Hänet tuomittiin ristille
myös viimein naulittiin.
Minun tähteni, sinunkin,
Hän kerran kuoli niin.

3. Hänen eteensä tulla saa
nyt aivan jokainen.
Hän on kantanut taakkamme,
voi päivää ihmeiden.

- Almaz Belhu/Jaakko Löytty
When I behold Jesus Christ
@

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Allt till Jesus



Allt till Jesus vill jag lämna
Allt till Honom nu jag bär
Honom vill jag tro och älska
I Hans sällskap vandra här

Jag nu lämnar allt
Ja, jag lämnar allt
Allt till Dig min dyre Jesus
Jag nu lämnar allt

Allt till Dig jag överlämnar
Gör mig Herre helt till din
Värm mig med din Helge Ande
Så jag vet att Du är med

Jag nu lämnar allt
Ja, jag lämnar allt
Allt till Dig min dyre Jesus
Jag nu lämnar allt

Jesus allt jag överlämnar
Giver helt mig själv åt Dig
Fyll mig med Din kraft och kärlek
Nådens regn sänd över mig

Jag nu lämnar allt
Ja, jag lämnar allt
Allt till Dig min dyre Jesus
Jag nu lämnar allt

- Erik Tilling

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Herren är min starkhet


Herren är min starkhet
Och min lov - sång
Han blev mig till frälsning
Han blev mig till frälsning
Herren är min starkhet
Och min lov - sång.

***


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

lauantai 19. maaliskuuta 2016

...ja taivaan tähdet putosivat maahan

29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Matt. 24:29-30

24 Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,
25 ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
26 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mark. 13:24-26

12 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
13 ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,
14 ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa
Ilm. 6:12-14

***

Jos maa on pallo ja avaruus on ääretön, niin minne tähdet putoavat?
Maan päälle, kertoo Raamattu. Aika erikoista; maan vetovoima vetää ne valovuosien päästä kohti palloa?


Raamattu kertoo totuuden, mutta ihmisen totuus on hänen oman järkeilynsä tulosta. Raamatun sana sopii kaikilta osin litteän maan malliin täydellisesti.

***



"Lähimmätkin tähdet ovat käsittämättömän kaukana meistä... Meitä kaikkein lähin tähti (Auringon jälkeen) on himmeä M-luokan tähti Proxima Centauri (eli [alfa] Centauri C), jonka etäisyys on 1.30 pc (eli 4.24 valovuotta)."

http://www.astro.utu.fi/kurssit/ttpk1/ttpkI/12Mittasuhteet.html

"Maapalloa lähinnä oleva tähti on Aurinko. Maan keskietäisyys Auringosta on noin 149,6 miljoonaa km ja etäisyys vaihtelee maapallon soikeasta radasta johtuen noin 147,1 ja 152,1 miljoonan kilometrin välillä... Seuraavaksi lähin tähti on Proxima Centauri Kentaurin tähdistössä. Tähti on noin 4,238 valovuoden etäisyydellä aurinkokunnasta... Pohjoisen tähtitaivaan lähin tähti on Barnadin tähti Käärmeenkantajan tähdistössä. Sen etäisyys on 5,88 valovuotta...


...Valovuosi on etäisyys, jonka kulkemiseen valolta kuluu yksi vuosi. Tutummissa mittayksiköissä ilmaistuna se on noin 10 000 000 000 000 km."


***


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pesach

Ensi viikolla alkaa kirkoilla taas juhla-aika, Rooman pääsiäinen. Tänä keväänä sitä vietetään kuukausi ennen raamatullista Pesach-juhlaa. On surullista, että myös uudestisyntyneet uskovat elävät kirkon kalenterin mukaan ja viettävät Jumalan asettamien juhlien sijaan Rooman juhlia.

Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.
1. Joh. 5:3




***

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Tuhlaajapoika vieraalta maalta


Tuhlaajapoika vieraalta maalta,
kotihin kulje nyt Isäsi luo,
Kurjana saavu, sellaisna vaivu Isäsi helmaan,
sill´ armon Hän suo!

kerto:

Kurjana riennä Isäsi helmaan,
itkien vaivu sylihinsä,
Isäsi varmaan anteeksi antaa,
avoin on sulle sydämensä.

Vielä kun tiellä synnin sä kuljet,
Isäsi rientää jo luoksesi sun.
Silmänsä loistaa, sulle kun kuiskaa:
Poikani jälleen, oi jälleen oot mun.

Puvun Hän uuden yllesi laittaa,
sormuksen sormeen jo riemulla vie.
Juhlahan suureen vie sinut kanssaan.
Näin sulle aukee, oi, elämän tie.

säv./san. Niilo Tuomenoksa

***


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Suuri on Herra

Suuri on Herra, suuri Hän on
Suurempi muita, Herrani on
Vaihtuissa aikain, sama Hän on
Suuri on Herra, muuttumaton

Hän teki vuoret, kukkulat, järvet
Hän teki taivaan, meren ja maan
Hän teki metsät, yön sekä päivän
Hän teki minut, suuri Hän on




***