perjantai 30. kesäkuuta 2017

Androgyyni

Androgyyni (aner=mies, gyne=nainen) on henkilö, joka ei tunne kuuluvansa selvästi kumpaankaan biologiseen sukupuoleen.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1Moos. 1:27

Ei ole olemassa kolmatta sukupuolta. Saatana pilkkaa Jumalaa ja haluaa alentaa Jumalan kuvaksi luodun ihmisen kaksineuvoisen, hermafrodiitin madon asemaan. Vihollinen horjuttaa rikkinäistä ja ahdistunutta ihmistä epäilemään omaa sukupuoli-identiteettiään ja aikamme suvaitsevaisuus viimeistelee petoksen.

Mytologioissa selitetään, että maailman luomisen aikaan oli yksi alkuihminen, joka myöhemmin jakaantui kahdeksi, toisiaan täydentäväksi puoliskoksi (jing-jang). Suurempana kokonaisuutena nämä liittyvät käsitykseen olevaisuuden dualistisuudesta, jossa asioilla on vastakohtaparinsa. Monissa Aasian myyteissä nämä vastakohtaparit saavuttavat yhteen sulautuessaan jumalallisen tason.

Intiassa, joka on tuhansien epäjumalien maa, tunnustetaan ns. "kolmas sukupuoli" nimellä "hijra". Hijrat muodostavat alakastin, johon arvioidaan Intiassa kuuluvan 50 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa. Aikaisemmin hijrat olivat pyhiä henkilöitä tai hovien uskottuja, nykyään he ovat menettäneet asemansa, ja monet saavat elantonsa kerjäämällä tai prostituutiolla. Pakistanissa hijroilla on laissa määritelty kolmannen sukupuolen asema. Maassa on arvioitu olevan kolmisensataatuhatta hijraa, joita vuonna 2009 hyväksytty lakiasetus koskee.

"Juridisesti kolmas sukupuolivaihtoehto miehen ja naisen lisäksi on tällä hetkellä voimassa Australiassa, Saksassa, Intiassa, Nepalissa, Pakistanissa, Uudessa-Seelannissa ja Thaimaassa."

Katoi on Thaimaassa naiseksi pukeutuva mies tai naiseksi sukupuolensa korjauttanut henkilö, "ladyboy". Katoiden osuus Thaimaassa on 5–15 prosenttia miespuolisesta väestöstä - siis valtavan paljon. Tavallisesti heille syötetään tai injektoidaan naishormoneita murrosiässä jotta vältettäisiin miehisten piirteiden kasvun. Miksi heitä on niin paljon juuri Thaimaassa?

Olen ymmärtänyt, että se ei johdu thai-miesten vinoutuneesta seksuaalisuudesta, vaan köyhyydestä ja buddhalaisesta suvaitsevaisuudesta. Thaimaa on ollut yhtenä sukupuolenvaihdosleikkausten ja hormonihoitojen testimaana  ja köyhien perheiden poikia on myyty koekaniineiksi. Operaation jälkeen pojat työllistävät itsensä prostituutiolla ja elättävät sillä myös lapsuuden perheensä. Omaa perhettä he tuskin saavat koskaan. Thaimaasta on tullut halvan seksiturismin maa. Jumala yksin tietää miten vastentahtoisesti ja peloissaan nuoret pojat ovat sukupuolenvaihdokseen joutuneet ja paljonko epäonnistuneita leikkauksia siellä on tehty. Poikia on uhrattu ja uhrataan jotta saataisiin länsimaiden rikkaille asiakkaille vaadittava tietotaito tulevien aikojen sukupuolenvaihdoksia varten. Koekaniini ei ole bisneksessä minkään arvoinen - kuten ei prostituoitukaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hijra_(Etel%C3%A4-Aasia)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Katoey

torstai 29. kesäkuuta 2017

Miss Gay

Kuinka ollakaan, eilen valittiin Miss Gay Finland 2017.

"Miss Gay Finland 2017 on Lahdesta kotoisin oleva Noora Kalpio. 24-vuotias Kalpio valittiin voittajaksi kahdeksan finalistin joukosta keskiviikko-iltana ravintola DTM:ssä Helsingissä."

http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201706292200235035_vd.shtml

Ilkka-lehti kertoo:

"Miss Gay Finland -kilpailussa kruunataan vuodeksi kerrallaan hyvän tahdon lähettiläs ja esikuva suomalaisille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Kilpailu tekee näkyväksi sateenkaarinaisten moninaisuutta ja edistää tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä.... Kilpailu tukee vuosittain vaihtuvaa hyväntekeväisyyskohdetta. Tänä vuonna kohde on HeSetan Together-työ, joka järjestää vertaistuellista toimintaa turvapaikanhakijoille ja pakolaistaustaisille lhbtiq-ihmisille."

Kahdeksasta finalistista
- ainakin kaksi on alkuperältään miehiä
- viisi työskentelee sosiaali/hoito-alalla ja neljä nimenomaan lasten tai nuorten parissa.
- yksi heistä on viittomakielen tulkki, joka valmistuu sairaanhoitajaksi ja tähtäimessä on työ kehitysvammaisten, nuorten ja mielenterveysongelmaisten parissa
- kolme on selkeästi viihdealalla jonkinlaisina esiintyjiä vaikuttamassa nuoriin

Miss Gay Finland 2017 työskentelee toiveammatissaan pyhäkoulunopettajana ja lasten kerho-ohjaajana Orimattilan luterilaisessa kirkossa. Hän kertoo myös olevansa "vakaumuksellinen kristitty". Mitä se sitten kirkon piirissä tarkoittaneekaan.

"Noora on töissä seurakunnan kerhotätinä ja pyhäkouluopettajana. Jos hän olisi muumihahmo, hän olisi muumimamma. Vapaa-aikansa Noora viettää Lahden Setassa ja Malkuksessa, joiden hallituksissa hän on mukana."

http://www.missgayfinland.fi/finalistit.html
http://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2375661
https://yle.fi/uutiset/3-8986219


Tässä ajassa erityisesti lapset ja nuoret ovat suuremmassa vaarassa kuin voimme ymmärtääkään!!!!

Ainoastaan Jeesuksen ristinkuoleman kautta voimme saada kaikki syntimme anteeksi ja puhtaan elämän Hänessä. Jeesus on maksanut verellään sinunkin syntisi, ota vastaan se pelastus, sillä mitään muuta pelastusta ei ole. Lapsikaste ei pelasta, meidän jokaisen täytyy uudestisyntyä Jumalan lapsiksi. Jumala tahtoo korjata sinun pirstaloituneen identiteettisi, Hän tahtoo parantaa sinun hylkäämisen haavasi, jos vain nöyrryt Hänen edessään. Käänny, tee parannus, tunnusta ja kadu syntejäsi. Vielä ei ole liian myöhäistä. Huuda avuksi Jeesusta, Hän vastaa sinulle! Jos sydämestäsi sen teet, Hän antaa elämällesi tarkoituksen, tulevaisuuden ja toivon.

Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta 
Apt. 2:40

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Äidin tuska


Kuuluisien transgender-typyjen elämän focus on oma itse. Päivät kuluvat itseään kaunistaessa iltaa varten. Heidän elämässään näyttää olevan kolme pääasiallista tehtävää:

1. shoppailla
2. bilettää
3. deittailla

Kaksi ensimmäistä vaatii jo rutkasti rahaa ja kun kuvaan tulee mukaan huumeet, sitä tarvitaan vielä enemmän. Kaikista ei tulle malleja catwalkille eikä laulajia tai juontajia tv-kanaville. Rahat on hankittava - prostituutiolla.

Tässä on lihaksi tullut saatananpalvojien "theleman" keskeinen laki; "Tee mitä tahdot" (Do what thou Wilt). Se on itsen palvontaa, joka jättää ihmisen sisälle yhä suurenevan tyhjiön ja autiuden, jota maailma ei pysty täyttämään. Hedonistinen elämäntyyli palvelee ihmisen omia mielitekoja; seksiä, ja lisää seksiä. Elämästä tulee shoppailua; uusia vaatteita, kenkiä, koruja, meikkejä, ripsiä, kynsiä... että näyttäisi seksikkäältä - tyhjääkin tyhjempää. Biletystä ja lisää seksiä - kammottava tyhjyys vain lisääntyy. Seksiä kimpassa ja miesten kesken, kaikenlaisten otusten välistä seksiä ilman rajoituksia. Tästä on kysymys seksuaalisessa tasa-arvossa, jota päiväkodit ja koulut alkavat tukemaan. Tätä maailma tarjoaa nuorisolle, ja he huutavat tuskaansa. Saatana on iskenyt kyntensä syvälle lapsiin  ja nuoriin, sillä se tietää että aikaa on enää vain vähän.

Jeesus on  meille esimerkkinä toisesta ääripäästä, täydellinen epäitsekkyys ja uhrautuminen. Uskovina meidät on kutsuttu seuraamaan Jeesusta, kuolemaan itsellemme ja palvelemaan muita. Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään. Ainoastaan Hänen ristinkuolemansa kautta voimme saada aivan kaikki syntimme anteeksi ja puhtaan elämän Hänessä. Meidän täytyy uudestisyntyä Jumalan lapsiksi. Hän antaa elämälle tarkoituksen, tulevaisuuden ja toivon. Huuda avuksi Jeesusta, Hän vastaa sinulle!

Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 
Apt. 2:38

Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta 
Apt. 2:40

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Tähtäimessä lapset

Tämä on kuin jostain painajaisesta. 






Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 1:27 

Kukaan ei voi syntyä väärään sukupuolen ruumiiseen, sillä Jumala ei tee virheitä. Hän antaa syntyä suurinpiirtein samanverran tyttö- ja poikalapsia, jotta ihmissuku säilyisi ja lisääntyisi, mutta nyt olemme tulleet tämän maailman ajan lopulle, aikaan josta on Raamattu on profetoinut, että pahuus ja kierotuneisuus ottaa valtaansa ihmiskunnan, eikä paluuta entiseen ole. Olemme liukuneet vaivihkaa suovaitsevuuden aikaan. Asiat, joita vielä muutama vuosikymmen sitten pidettiin moraalisesti tuomittavina, ovatkin muuttumassa ihmisten mielissä "erilaisuuden rikkaudeksi". 

Me elämme uudestaan Sodoman ja Gomorran aikoja ja tuomio on jo tulossa. Jumala ei muutu eikä Hän salli itseään pilkattavan loputtomasti. Ihmisellä ei ole lupa operoida näissä asioissa. Ainoastaan vanhurskaat perivät iankaikkisen elämän.




Transsukupuolisuudesta tulee ensimmäisenä mieleen naiseksi pukeutunut kömpelö mies, joka on maalannut naamansa mollamaijan näköiseksi. "Caitlyn" tässä tekee isot rahat ja hän on roolinsa mukainen. "Jenna" ja "Gigi" ovat rikastuneet myymällä ruumiinsa ja sielunsa barbeiksi viihdemaailmaan. Jenna seurustelee miehen kanssa, hän on siis homoseksuaali transgender. Gigi, joka ennen oli homoseksuaali transgender, sanoo seurustelevansa naisen kanssa ja olevansa lesbo, vaikka onkin perimältään mies.


Transgender ei ole enää salaista "tyttöilyä" silloin tällöin, vaan kokonaisvaltainen ja pysyvä sukupuolen muutos. Aihe ei ole aivan uusi, vaan suvaitsevaisempi yhteiskunta on mahdollistanut sen tulemisen "ulos kaapista". Nykyaikainen lääketiede, ihmisen itsekkyys ja löystynyt moraali ovat tehneet toteuttamisen mahdolliseksi.




Olen murheella tutkinut tätä aihetta. Leikkauksella, hormoneilla ja implanteilla tehdään miehistä todella hämmästyttävän aidon näköisiä naisia - ja päinvastoin. Jopa ääni saadaan muutettua. Vaatteet, hiukset ja meikki viimeistelevät paketin. Viihdemaailman näyttämöillä on lukemattomia näyttelijöitä, laulajia, malleja, juontajia jne. joiden sukupuolta ei tule mieleenkään epäillä, mutta jotka kuitenkaan eivät ole sitä, miltä näyttävät. Seurakunta tuskin tekee poikkeusta tässäkään asiassa, sitä mitä on maailmassa, sitä on myös seurakunnassa. Seurakunta ei ole mikään "totuuden pylväs ja perustus", kuten 1Tim. 3:15 on virheellisesti käännetty. Enpä ihmettelisi, jos tämä sukupuolikysymys nousisi esiin vaikkapa Joyce Meyeristä... Saatanan tarkoitus on turmella Jumalan kuvaksi luotu ihminen myös horjuttamalla hänen sukupuoli-identiteettinsä niin, että ihminen lopulta pirstaloi ja tuhoaa itse itsensä.

 (22.4.2015)

agender (sukupuoleton tai neutraali sukupuoli),
bigender (sukupuoli, jossa yhdistyy kaksi sukupuolta),
demigender (osittainen kuuluminen johonkin sukupuoleen, esim. demiboy ja demigirl)
genderfluid (liukuva tai muuttuva sukupuoli),
genderqueer (ei-normatiivinen sukupuoli),
intergender (sukupuoli miehen ja naisen välimaastossa),
neutrois (neutraali sukupuoli-identiteetti)
non-binary eli ei-binäärinen (sateenvarjotermi sukupuolille, jotka eivät ole vain mies tai nainen)
polygender (monta sukupuoli-identiteettiä omaava henkilö)

Wikipedia kertoo, että miehen ja naisen lisäksi kolmas sukupuolivaihtoehto on tällä hetkellä juridisesti voimassa Australiassa, Saksassa, Intiassa, Nepalissa, Pakistanissa, Uudessa-Seelannissa ja Thaimaassa.






sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Olkaa sanan tekijöitä

12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat tekijät (poietes) vanhurskautetaan.
Room. 2:12-13

For not the hearers of the law are just before God, but the doers of the law shall be justified. (KJV)

22 Mutta olkaa sanan tekijöitä (poietes), eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä (poietes), niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin (vapautettu tekemästä syntiä), ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä (poietes)hän on oleva autuas tekemisessään.(poiesis)
Jaak. 1:22-25

poietes 4163 (6)
1) a maker, a producer, author
2) a doer, performer
2a) one who obeys or fulfils the law
3) a poet

Apt. 17:28
Room. 2:13
Jaak. 1:22-23
Jaak. 1:25
Jaak. 4:11

poiesis 4162 (1)
1) a making
2) a doing or performing
2a) in his doing i.e. in the obedience he renders to the law


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Väärät jumalat

Esa Heiskan ajankohtainen saarna vuodelta 1987

http://www.ristintie.com/files/Heiska-Esa-Vaarat-jumalat-060687-Siion-Hki.mp3

Ihmisen pojan tulemus

Jeesuksen opetus Matt. 24-25. Luvun 24 lopussa alkaa sarja vertauksia ja luku vaihtuu niiden keskellä. Vertauksissa on looginen jatkumo, nämä vertaukset puhuvat kahdenlaisista uskovista. Jeesus kertoo niissä opetuslapsille mitä meidät on kutsuttu tekemään odottaessamme hänen paluutaan. Hän kertoo myös sen, mikä on meidän osamme, jos emme niin tee.

1. VALVOVAT JA VALVOMATTOMAT USKOVAT

Jeesus tulee takaisin. Näiden jakeiden ydin on VALVOKAA ja odottakaa Herramme tulemusta.

36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin VEDENPAISUMUS TULI JA VEI HEIDÄT KAIKKI; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen otetaan, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen otetaan, ja toinen jätetään.
42 VALVOKAA SIIS, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Matt.24:36-44

2. HYVÄ JA PAHA PALVELIJA

Meidän tulee YLLÄPITÄÄ KESKINÄISTÄ RAKKAUTTA ja PALVELLA TOINEN TOISIAMME, pitää huolta toistemme tarpeista.

45 Kuka siis on se USKOLLINEN  ja YMMÄRTÄVÄINEN PALVELIJA, jonka hänen herransa on asettanut PITÄMÄÄN HUOLTA PALVELUSVÄESTÄÄN, antamaan heille RUOKAA AJALLANSA?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. SIELLÄ ON OLEVA ITKU JA HAMMASTEN KIRISTYS."
Matt. 24:45-51

3. VIISI VIISASTA JA VIISI TYHMÄÄ NEITSYTTÄ

Kukaan EI VOI TEHDÄ VALMISTUKSIA TOISEN PUOLESTA. Jokainen on vastuullinen omasta kasvustaan Jumalan tuntemisessa.

1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4 Mutta YMMÄRTÄVÄISET OTTIVAT ÖLJYÄ ASTIOIHINSA YNNÄ LAMPPUNSA.
5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: MINÄ EN TUNNE TEITÄ'.
13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Matt. 25:1-13

4. HYVIEN JA PAHOJEN PALVELIJOIDEN TALENTIT

Meidän tulee olla HYVIÄ TALOUDENHOITAJIA oman AJANKÄYTTÖMME, VAROJEMME ja LAHJOJEMME KÄYTÖSSÄ.

14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
15 yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.
16 Se, joka oli saanut viisi leiviskää, MENI KOHTA JA ASIOITSI NIILLÄ JA VOITTI TOISET VIISI LEIVISKÄÄ.
17 Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi.
18 Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan.
19 Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
20 Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'.
21 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
22 Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'.
23 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
24 Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'
26 Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.
27 Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.
28 Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; SIELLÄ ON OLEVA ITKU JA HAMMASTEN KIRISTYS.'
Matt. 25:14-30

5. JEESUKSEN TULEMUS; JAKO LAMPAISIIN JA VUOHIIN

31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: KAIKKI, MITÄ OLETTE TEHNEET YHDELLE NÄISTÄ MINUN VÄHIMMISTÄ VELJISTÄNI, SEN TE OLETTE TEHNEET MINULLE'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46 JA NÄMÄ MENEVÄT POIS IANKAIKKISEEN RANGAISTUKSEEN, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Matt. 25:31-46

Uskovista ainoastaan vanhurskaat perivät maan ja iankaikkisen elämän.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Toinen otetaan ja toinen jätetään

JOS ET VALVO, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
Ilm. 3:3

Millainen on "varas"?

Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.
Joh. 10:10

Maailman lopussa enkelit kokoavat Hänen valtakunnastaan (Jumalan valtakunnasta), ensin lusteet, eli ne valtakunnan lapset, uskovat, jotka elävät laittomuudessa eivätkä valvo.

Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: KOOTKAA ENSIN LUSTE ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.
Matt. 13:30

40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat HÄNEN VALTAKUNNASTAAN kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Matt. 13:40-42

49 Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja EROTTAVAT PAHAT vanhurskaista
50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Matt. 13:49-50

36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa MENI ARKKIIN,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen otetaan, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen otetaan, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Matt.24:36-44



maanantai 19. kesäkuuta 2017

ESA HEISKA - Nyt on Lopun Aika



Esa Heiskan puhe ilmeisesti vuodelta 1987, jolloin Billy Graham vieraili Suomessa ja Ronald Reagan oli Yhdysvaltojen presidenttinä.

"...Jumalan ilmoitettu sana on nyt-aikataulussa olevaa sanaa ja sillä hetkellä kun Jumala antaa valkeuden, sisäisen valon minulle astua Hänen sanansa päälle, jos minä haluan pysyä Herran kanavana ja Hänen yhteydessään minulla on vain yksi mahdollisuus; astua sanan mukaan ja toimia sen mukaan.
Ja vastaavasti, kun me hylkäämme ja torjumme Jumalan sanan, yksikään ihminen ei jää ei-kenenkään-maalle. Yksikään ihminen ei jää nolla-tilanteeseen, vaan tässäkin asiassa toteutuu ja täyttyy se, mitä Jeesus sanoo: Kun paha henki lähtee ihmisestä, se ensin kulkee autioita seutuja, mutta palaa sinne astiaan tutkimaan; se on puhdistettu, kaunistettu, mutta sitä ei ole täytetty uuden elämän aineksilla eikä totuuden ohjaus- ja määräysvallalla. Ja se palaa seitsemän pahemman kanssa ja ottaa asumuksen aivan kuin tuo valheen henki henkivaltana Jumalan profeetoissa (1Kun.22:20-23). Ystävät, kukaan meistä ei voi jäädä ns 'nollatilaan'. Ja tänä päivänä me näemme tässä maassa jo tilanteita, jolloin Jumalan palvelijoina kerran vaeltaneet ihmiset ovat aivan kuin täyttyneet tällä hengellisen vihan ja murhan hengellä."

torstai 15. kesäkuuta 2017

Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalan poika

"Apostolien aikana kristittynä pidettiin henkilöä, joka uskoi ihmisen kristuksen Jeesuksen kuolleen ristillä ja Jumalan herättäneen hänet ylös kuolleista. Nykyään kristityksi sanovat itseään ne henkilöt, jotka eivät usko Jeesuksen kuolleen ristillä ja Jumalan herättäneen häntä ylös kuolleista. He uskovat sen sijaan, että Jeesus on itse se Jumala, jonka olisi pitänyt herättää hänet kuolleista, ja että hän ei kuollut ristillä, vaan lähti Henkenä ulos ruumiistaan ja palasi siihen takaisin kolmantena päivänä."

https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/06/14/kuka-on-kristitty/

"Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?" Toiset taas sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.
Apt. 17:18

Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
Joh. 20:17

Idean ydin on siinä, että Jeesus syntyi kuolevaiseksi ihmiseksi kuolevaisten ihmisten joukkoon. Hän kuoli kuten ihmiset kuolevat ja oli kuollut. JUMALA EI VOI KUOLLA, vaan se on ihmisen osa. Me kuolemme, mutta Jeesus on luvannut herättää omansa KUOLLEISTA viimeisenä päivänä. Meidän toivomme on IANKAIKKINEN ELÄMÄ Jeesuksessa Kristuksessa.  Nimenomaan Hänessä; Hänen ulkopuolellaan ei ole elämää.

Jumala herätti Jeesuksen kolmantena päivänä kuolleista, niinkuin on kirjoitettu.

14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
15 Which in his times he shall shew, who is the blessed and only Potentate, the King of kings, and Lord of lords;
16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
1. Tim. 6:14-16

Mooseksen kirjoissa on lupaus tulevasta Messiaasta:

15 Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
16 On tapahtuva aivan niin, kuin sinä Herralta, sinun Jumalaltasi, anoit Hoorebilla, silloin kun seurakunta oli koolla ja sanoit: 'Älköön minun enää suotako kuulla Herran, minun Jumalani, ääntä älköönkä nähdä tätä suurta tulta, etten kuolisi'.
17 Ja Herra sanoi minulle: 'Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu.
18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.
5. Moos. 18:15-19

Jeesus syntyi ihmiseksi ihmisten joukkoon. Hän eli ihmisen elämän, niinkuin on kirjoitettu:

Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. 
Hepr. 4:15

Jeesus antoi meille esimerkin synnittömästä vaelluksesta ihmisenä. Pyhä Henki antaa meillekin siihen voiman.

Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Hepr. 5:7

hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Fil. 2:8

Jumala korotti hänet:

5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto (Jumalan kirkkauden säteily), katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen (vertainen),
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin JUMALA hänet korkealle KOROTTANUT ja antanut hänelle NIMEN, kaikkia muita nimiä KORKEAMMAN,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra
Fil. 2:5-11

Jeesus kuoli kuolemalla ja oli kuollut. Kolme päivää. Jumala herätti hänet ja hän oli maan päällä vielä 40 päivää ennen taivaaseen astumistaan. Kymmenen päivää myöhemmin, helluntaina vuodatetttiin pyhä henki, ei kolmas persoona, vaan Jeesus itse tuli henkensä kautta asumaan omiinsa, jotka häntä odottivat. Hän on meidän Lohduttajamme, joka meissä huutaa: "Abba, Isä!"

En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
Joh. 14:18


4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
Joh. 15:4-14

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Luotatko tempaukseen?

16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
1Tess. 4:16-17

Enemmistö uskovista luottaa tempaukseen ja odottaa hetkeä jolloin Jeesus tulee noutamaan seurakuntansa Karitsan häihin, "sillä Jumala ei ole määrännyt meitä vihaan" (1Tess. 5:9). Israel jätetään tämän teorian mukaan nk. "antikristuksen- ja vihan aikaan", kun seurakunta sillävälin juhlii seitsemän vuotta Karitsan häissä. Tempauksen ajankohdasta ei ole yksimielisyyttä, onko se ennen ahdistusta, puolivälissä vai sen jälkeen.

Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. 
Room. 5:9

18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa
19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Room. 1:18-19

USKOVIEN JA USKOLLISTEN PÄÄLLÄ EI OLE JUMALAN VIHA 
- VAAN MAAILMAN VIHA.

"Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Joh. 16:33

Jumalan viha oli Jeesuksen päällä ristillä; hän otti päälleen lain kirouksen, että meillä olisi elämä. 

Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? 
Matt. 27:46

Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
1Joh. 2:1-6

Näen lisääntyvän pahuuden ja vihan olevan uskovien seulonnan aikaa. Jyvät erotetaan akanoista ahdistuksen seulassa.

8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Matt. 24:8-13

16 Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan,
17 ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden.
18 Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa (apollumi; kadotukseen tuhottavaksi).
19 KESTÄVÄISYYDELLÄNNE te voitatte omaksenne elämän.
Luuk. 21:16-19

Me tiedämme, että uskovia vainotaan, kidutetaan ja tapetaan kaiken aikaa. Miksi me täällä Suomessa olisimme erityisasemassa ja meidät temmattaisiin pois ennen ahdistuksia? Meidän sissikoulutukseemme kuuluu tavala tai toisella kärsimys, joka kasvattaa kärsivällisyyttä ja luottamusta Jumalaan kaikissa olosuhteissa. Silloinkin kun Jumala ruoskii meitä. 

5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa"...
9 ...Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
Hepr. 12:5-6, 9-10

8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,
9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.
10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan (itsellemme) Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä (vanhoissa uskovissa), mutta elämä teissä (uusissa uskovissa).
2. Kor. 4:8-12

14 "Aivanko tahallanne te, Sadrak, Meesak ja Abednego, ette tahdo palvella minun jumalaani ettekä kumartaen rukoilla kultaista kuvapatsasta, jonka minä olen pystyttänyt?
15 Nyt, jos te siinä silmänräpäyksessä, kun kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, olette valmiit lankeamaan maahan ja kumartaen rukoilemaan kuvapatsasta, jonka minä olen teettänyt, niin hyvä! Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin; ja kuka on se jumala, joka pelastaa teidät minun kädestäni?"
16 Sadrak, Meesak ja Abednego vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: "Nebukadnessar! Ei ole tarpeellista meidän vastata sinulle tähän sanaakaan.
17 Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas.
18 Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt."
Dan. 3:14-18


TEMPAUS?

13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
1Tess. 4:13-17

Tuomas Leväsen käännös ja selitys on mielenkiintoinen:

"13 Mutta minä tahdon, veljeni, että te tietäisitte niistä, jotka nukkuvat, ettette olisi murheellisia niin kuin muut ihmiset, joilla ei sitä toivoa ole.
14 Sillä jos me uskomme, että Jeshua kuoli ja nousi, samoin myös Jumala on tuova hänen kanssaan ne, jotka ovat Jeshuassa nukkuneet
15 Mutta tämän me puhumme teille meidän Herramme sanan kautta, että me, jotka olemme ne jäljellejääneet siinä meidän Herramme tulemuksessaan, jotka elämme, ei meitä viedä ennen niitä, jotka ovat nukkuneet
16 Koska hän, meidän Herramme käskyn kautta, ja sen enkelijohtajan äänen kautta, ja Jumalan pasuunan kautta, on laskeutuva taivaista, ja ne kuolleet, jotka ovat Messiaassa, tulevat nousemaan ensin.
17 Ja silloin me, jotka olemme niitä jäljellejääneitä, jotka elämme, viedään pois heidän kanssaan kuin yhtenä pilvenä, meidän Herramme tapaamiseen avaralla paikalla, ja siten me saamme olla kaikki ajat meidän Herramme kanssa."

”Kuin yhtenä pilvenä” on yleinen aramean sanonta midrasheissakin, kun on paljon kansaa koolla. Avaran toinen merkitys on tietysti ilma, joka puhaltaa avaralla paikalla. Joten voi sanoa ”ilmassakin”, mutta kieliopillisesti ilmassa sanotaan לאאר tai yläilmassa, לעלאאר ,koska ilma ei ole konkreettinen paikka. Tapaaminen on Snl.7:10, vastaan tulemista."

http://www.apokryfikirjat.com/1tess.pdf

qir'ah  7125 (121)
from 07122
AV - meet 76, against 40, come 2, help 1, seek 1, way 1
1) to encounter, befall, meet
1a) (Qal) 1a1) to meet, encounter
1a2) to befall (fig)

Gen 14:17, 15:10, 18:2, 19:1, 24:17, 24:65, 29:13, 30:16, 32:6, 33:4, 46:29
Exo 4:14, 4:27, 5:20, 7:15, 14:27, 18:7, 19:17
Num 20:18, 20:20, 21:23, 21:33, 22:34, 22:36, 23:3, 24:1, 31:13
Deu 1:44, 2:32, 3:1, 29:7
Jos 8:5, 8:14, 8:22, 9:11, 11:20
Jdg 4:18, 4:22, 6:35, 7:24, 11:31, 11:34, 14:5, 15:14, 19:3, 20:25, 20:31
1Sa 4:1, 4:2, 9:14, 10:10, 13:10, 15:12, 16:4, 17:2, 17:21, 17:48, 17:55, 18:6, 21:1, 23:28, 25:20, 25:32, 25:34, 30:21
2Sa 6:20, 10:5, 10:9, 10:10, 10:17, 15:32, 16:1, 18:6, 19:15, 19:16, 19:20, 19:24, 19:25
1Ki 2:8, 2:19, 18:7, 18:16, 20:27, 21:18
2Ki 1:3, 1:6, 1:7, 2:15, 4:26, 4:31, 5:21, 5:26, 8:8, 8:9, 9:17, 9:18, 9:21, 10:15, 16:10, 23:29
1Ch 19:5, 19:10, 19:11, 19:17
2Ch 35:20
Job 39:21
Psa 35:3, 59:4
Pro 7:10, 7:15
Isa 7:3, 14:9, 21:14
Jer 41:6, 51:31
Amo 4:12
Zec 2:3

"Kuin yhtenä pilvenä..." Pilvi kuvaa valtavaa ihmismäärää.

Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme...
Hepr. 12:1

Aiemmin uskoin salaiseen tempaukseen ennen ahdistusta, sitten tempaukseen ahdistuksen puolivälissä, kuten monet opettavat. Sittemmin luovuin molemmista ja uskoin, että tempaus tapahtuu kuolleitten ylösnousemuksen jälkeen kun Jeesus julkisesti palaa Öljymäelle. Mitä enemmän asiaa tutkin, sitä syvemmin sydämessäni tiedän, että meitä ei temmata ylös taivaisiin, vaan me pysymme maan päällä koko ajan.

Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.
Ps. 115:16

Mutta nöyrät (anav) perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta. 
Ps.37:11

anav 6035 (26)
1) poor, humble, afflicted, meek
1a) poor, needy
1b) poor and weak
1c) poor, weak and afflicted
1d) humble, lowly, meek

Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.
Ps. 37:29

Kuolleet pyhät nukkuvat haudoissaan eivätkä tiedä mitään, näin Raamattu opettaa. Jeesus on niin monessa jakeessa sanonut, että kuolleet nukkuvat ja hän on luvannut herättää meidät viimeisenä päivänä. Toteutumatta jäävä tempaus saa monet pettymään Jumalaan. Miksi minun täytyy kärsiä tai joutua marttyyrikuolemaan? He katkeroituvat, koska eivät olleet valmistautuneet kärsimyksiin, vaan helppoon ylösottoon. Monet luopuvat uskostaan, kuten Raamattu sanoo, ja kääntyvvät veljiään ja sisariaan vastaan. Tutki ja koettele, onko koko oppi tempauksesta pelkkä vihollisen petos, jonka se kyhännyt uninäyn ja sitä mukaillen tehtyjen Raamatun käännösväännöksen kautta.



sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Toinen pitää yhden päivän toista parempana


Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Room. 14:5



Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
Gal. 4:10

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Pöydällä Jumalan



Pöydällä Jumalan
alla käden painavan,
alla käden, joka rikkoo astian
Heltymättä puristaa
murskaks lyö, musertaa
siksi että lastaan rakastaa.

Tuskasta mä huudan ahjossain,
oonhan pelkkä savimuru vain.

Nisunjyvän kuolema
on aina tuskaisaa
omat toiveet kun sitä vastustaa.
Oman tahdon valtatie
tuhoon kuitenkin vie
siksi Herra ahjon kuumentaa.

Tuskasta mä huudan ahjossain,
oonhan pelkkä savimuru vain.

Malja kultainen
on tuloksena sen
kun Herra tulta hehkuttaa.
Kuvan Kristuksen
kirkkaan ihmeellisen
malja pinnaltaan nyt kuvastaa.

Kiitän riemuiten mä ahjostain
että siinä puhdistua sain.

(säv. san. Seija Lehtonen)


tiistai 6. kesäkuuta 2017

Hebrew Mikveh Vs. Greek Baptismo


Baptism of purification
Baptism of repentance
Baptism of identification
Baptism of the Spirit
Baptism of fire
Baptism of suffering



miqvah (subst) 4724 (1; Isa 22:11) a place for collecting water
from 04723
1) reservoir
2) (TWOT) collection, collected mass

miqveh 4723 (12)
from 06960
1) hope
1a) hope
1b) ground of hope
1c) things hoped for, outcome
2) collection, collected mass
n pr m
3) (CLBL) Kue, a place in Cilicia from which Solomon imported horses

Gen 1:10
Exo 7:19
Lev 11:36
1Ki 10:28
1Ch 29:15
2Ch 1:16
Ezr 10:2
Jer 14:8, 17:13, 50:7

qavah (verb) 6960 (49)
1) to wait, look for, hope, expect
1a) (Qal) waiting (participle)
1b) (Piel)
1b1) to wait or look eagerly for
1b2) to lie in wait for
1b3) to wait for, linger for
2) to collect, bind together
2a) (Niphal) to be collected

Gen 1:9, 49:18
Job 3:9, 6:19, 7:2, 17:13, 30:26
Psa 25:3, 25:5, 25:21, 27:14, 37:9, 37:34, 39:7, 40:1, 52:9, 56:6, 69:6, 69:20, 119:95, 130:5
Pro 20:22
Isa 5:2, 5:4, 5:7, 8:17, 25:9, 26:8, 33:2, 40:31, 49:23, 51:5, 59:9, 59:11, 60:9, 64:3
Jer 3:17, 8:15, 13:16, 14:19, 14:22
Lam 2:16, 3:25
Hos 12:6
Mic 5:7

tiqvah 8615 (34) - HaTikvah ("The Hope"), Israelin kansallislaulu
from 06960
1) cord
2) hope, expectation
2a) hope
2b) ground of hope
2c) things hoped for, outcome

Jos 2:18, 2:21
Rut 1:12
Job 4:6, 5:16, 6:8, 7:6, 8:13, 11:18, 11:20, 14:7, 14:19, 17:15, 19:10, 27:8
Psa 9:18, 62:5, 71:5
Pro 10:28, 11:7, 11:23, 19:18, 23:18, 24:14, 26:12, 29:20
Jer 29:11, 31:17
Lam 3:29
Eze 19:5, 37:11
Hos 2:15
Zec 9:12

"Immersion in Judaism can be summed up in three concepts: purification, separation, and change in status—with both physical and spiritual aspects. Aryeh Kaplan in Waters of Eden comments on immersion as follows, “The water is not washing away any filth. Rather, the mikveh is changing the individual’s spiritual status from that of tomeh (unclean) to that of tahor (clean).”

"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Joh.3:3

Change of status via immersion is seen clearly in the case of conversion to Judaism. Rabbi Kaplan mentions a Talmudic teaching that a convert to Judaism is like a newborn child. Emerging from the waters of immersion is very much like a process of rebirth. Does this remind you of John chapter 3 where Nicodemus, a ruler of the Jews, had a discussion with Yeshua about being “born again”? Yeshua remarked “…unless one is born of water and the Spirit, he cannot enter the kingdom of God” (verse five)

Tevilah is the action of immersion. Mikveh is the location where immersion takes place...


What exactly is a mikveh? The Hebrew word mikveh literally means a collection or gathering together, “a gathering or pool of water for the purpose of ritual cleansing.” The source of the word is from Genesis 1:10 where the Lord says, “…to the gathering (mikveh) of waters, He called seas.” In ancient times, the building of the mikveh was so important that it was said to take precedence over the construction of a synagogue. Hundreds of mikva’ot (plural of mikveh) have been found throughout Israel. The mikva’ot on the Southern Steps of the Temple Mount are very impressive. When they were discovered, the world understood how 3000 Jewish people could be immersed on Shavuot (Pentecost: see Acts 2:41) since archeologists have discovered there were many mikva’ot there....


"Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"

Joh.3:4

"In rabbinic literature, the mikveh represents the womb. When an individual enters the mikveh, he is reentering the womb. When he emerges, he is as if born anew—with a completely new status. Many years ago, one of our Jewish Jewels partners had a revelation concerning emerging from the mikveh. “When you come up out of the water, it is the breaking of water a second time. The first being broken when you’re born into the world. When the water is broken that second time, we are not of the world any longer, because we have been born again into the Kingdom of God.”


Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Room. 6:4

The mikveh is also said to represent the grave, a place of non-living. The individual enters the water and dies to his old way of living. He emerges into newness of life, or as Rabbi Kaplan says, “he is resurrected with a new status.”

The Hebrew word “kever,” which usually means a “grave,” is also occasionally used for the womb. Both are nodes in the cycle of birth and death. When a person passes through one of the these nodes, he attains a totally new status.”

qeber 6913

Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa morsiamensa on itsensä valmistanut.
Ilm. 19:7


The Bridal Tevilah. We mentioned at the beginning of this letter that Jewish brides must go to the mikveh before their wedding. This ancient Jewish custom represents the separation from an old life to a new life—from life as a single woman to life as a married woman. It also symbolizes a change in status and authority. A woman comes out from under the authority of her father and under the authority of her husband.


Believers in Yeshua the Messiah are His “bride.” Rabbi Saul told the believers in Corinth, “For I am jealous for you with godly jealousy. For I have betrothed you to one husband, that I may present you as a chaste virgin to Messiah.” (2 Corinthians 11:2). As the bride of Messiah, it is incumbent upon us to go to the mikveh, to reckon ourselves dead to sin and alive to our Bridegroom/King. Then, deep in our spirit, we will sense the voice of the Father saying, “This is my beloved son (daughter) in whom I am well pleased!” We make ourselves available to the Ruach HaKodesh, to descend on us in a fresh, new way!"

Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
Ps. 2:7

9 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
10 Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen.
11 Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
Mark 1:9-11

The Father was introducing His Son to the world. The voice out of the heavens was known as the “bat kol” (pronounced baht kohl). Yeshua was being presented as the Son, the Messiah, of Psalm 2:7, “I will declare the decree: The LORD has said to Me, ‘You are My Son, today I have begotten You.'” God was well pleased with His “beloved Son,” who was experiencing a change of status at that holy moment—from a carpenter’s son to the Son of Man (a divine title).

3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Room. 6:3-4


http://www.jewishjewels.org/news-letters/water-immersion-the-jewish-root/
http://messianicpublications.com/ariel-ben-lyman-hanaviy/tevilah-and-mikveh/

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Are You Washed in the Blood?


Have you been to Jesus for the cleansing power?
Are you washed in the blood of the Lamb?
Are you fully trusting in His grace this hour?
Are you washed in the blood of the Lamb?

Refrain:
Are you washed in the blood,
In the soul-cleansing blood of the Lamb?
Are your garments spotless? Are they white as snow?
Are you washed in the blood of the Lamb?

Are you walking daily by the Savior’s side?
Are you washed in the blood of the Lamb?
Do you rest each moment in the Crucified?
Are you washed in the blood of the Lamb?

When the Bridegroom cometh will your robes be white?
Are you washed in the blood of the Lamb?
Will your soul be ready for the mansions bright,
And be washed in the blood of the Lamb?

Lay aside the garments that are stained with sin,
And be washed in the blood of the Lamb;
There’s a fountain flowing for the soul unclean,
Oh, be washed in the blood of the Lamb!

Elisha A. Hoffman in 1878



torstai 1. kesäkuuta 2017

Minervan/Athenen pöllö

Herra on minun pelto- ja malja (kowc) -osani; sinä hoidat minun arpani.
Ps. 16:5

kowc 3563 (34)
from an unused root meaning TO HOLD TOGETHER
1) cup n m  (31x)
2) a kind of owl (an unclean bird) (3x ; 3Moos.11:17, 5Moos. 14:16, Ps.102:6)

13 Linnuista taas inhotkaa näitä; älköön niitä syötäkö, vaan olkoot inhottavia: kotka, partakorppikotka ja harmaa korppikotka...
17 ...huuhkaja (kowc), kalasääksi ja kissapöllö (yanshuwph)...
3Moos.11:17, 5Moos. 14:16

...And the little owl (kowc), and the cormorant, and the great owl (yanshuwph)...

yanshuwph 3244 (3)
apparently from 05398; nashaph "to blow"
1) great owl, eared owl
1a) an unclean animal

kowc = little owl = minervanpöllö
yanshuwph = great owl = huuhkaaja

Miten minervanpöllö liittyy hepreankielen sanaan "malja"?

Wikipedia: "Minervanpöllö (Athene noctua) on minervanpöllöihin (Athene) kuuluva lintu, joka on saanut suomenkielisen nimensä roomalaisten viisauden ja sodankäynnin jumalattarelta, kreikkalaista Athenea vastaavalta Minervalta." 


"Minervan pöllö (Athenen pöllö) on pöllö, joka roomalaisessa mytologiassa kulkee Minervan, viisauden jumalattaren, mukana. Kreikkalaisessa mytologiassa Minervaa vastasi Athene. Minervan pöllö on viisauden tunnus ja filosofian vertauskuva. Pöllöä on perinteisesti pidetty viisaana. G. W. F. Hegelin sanojen mukaan ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa”. Hegel viittasi tällä filosofian luonteeseen asioita jälkikäteen tarkastelevana ja ymmärtävänä toimintana."

Minerva oli roomalaisessa mytologiassa sodankäynnin, viisauden, tieteen ja taiteen jumalatar. Minerva oli vastine kreikkalaisen mytologian Athenelle.

Athene (Pallas Athene) oli kreikkalaisessa mytologiassa sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar sekä kaupunkien ja valtioelämän vaalija.

Athenen isä oli ylijumala Zeus ja äiti titaani Metis. Metis oli kreikkalaisessa mytologiassa Okeanoksen ja Tethyksen tytär, okeanidi ja titaani, viisauden jumalatar. Koska Zeus sai tietää Metiksen lapsen voivan olla häntä voimakkaampi, hän nieli Metiksen sillä hän ajatteli poikavauvan syöksevän hänet vallasta. Zeukselle tuli päänsärky ja hän pyysi seppäjumala Hefaistokselta apua. Hefaistos iski Zeusta päähän kirveellä ja samalla täydelliseen sotavarustukseen pukeutunut Athene syntyi jumalten ihmetykseksi Zeuksen päästä.

Koska Athene oli syntynyt isänsä päästä, hänestä tuli viisauden ja tiedon jumalatar. Toisin kuin kuumapäinen sodanjumala Ares, Athene oli kärsivällinen ja suosi taisteluissa taktiikoita ja strategioita. Siksi Athene oli nimenomaan järjestäytyneen, saalista tuottavan taistelun jumalatar, kun taas Aresta pidettiin alkukantaisen, tuhoavan taistelun jumalana.

Athene oli aina Zeuksen lempilapsi ja auttoi useita kreikkalaisen mytologian sankareita, kuten Perseusta, Odysseusta ja Heraklesta. Hän oli kreikkalaisten puolella Troijan sodassa ja auttoi heitä lähettämällä kolme jättiläiskäärmettä surmaamaan troijalaisten ylipapin Laokoonin ja hänen poikansa, sillä Laokoon ymmärsi Troijan hevosen olevan kreikkalaisten salajuoni.

Athene on Ateenan kaupunkivaltion suojelija ja Ateena nimettiin Athenen mukaan. Ateenassa sijaitseva Parthenon-temppeli oli pyhitetty Athenelle. Parthenonia koristi valtava Athenea esittävä marmoripatsas. Ateneum tarkoittaa Athenen temppeliä tai pyhäkköä.


Käärme ja pöllö (Athenen [room. Minervan] pöllö) ovat Athenelle pyhitettyjä eläimiä. Myös oliivipuu on hänelle pyhitetty."

Pöllö näkee pimeässä ja sillä on erittäin hyvä kuulo.
Pöllön pää kääntyy 270 astetta molempiin suuntiin.
Pöllö on nopea ja äänetön saalistaja.

Minervanpöllö on mytologiassa viisauden symboli. Se on myös filosofien, "viisauden rakastajien", symboli. Se korottaa nimenomaan ihmisviisautta ja tietoa. Eedenin puutarhassa oli kaksi puuta; elämänpuu (luottamus Jumalan viisauteen, riippuvuus Jumalasta ja nöyrtyminen hänen aktoriteettinsa alle) ja hyvän- ja pahantiedonpuu (luottamus omaan- ja ihmisviisauteen ja omavoimaisuus; Thelema: "tee mitä tahdot").  Valitsetko Jeesuksen "ahtaan portin ja kapean tien" vaiko maailman "broadwayn"?  Kummanko maljan valitset? Liitytkö Jeesuksen seuraajiin vaiko tämän maailman viisaisiin?

Pöllöstä on kautta aikojen tehty meille viisauden symboli. Saduissa pöllö opettaa ja siltä käydään kysymässä neuvoa.

Muistatko TV-pöllöt? "Viisas" katsoo televisioa? Tämäkin oli manipulointia alusta asti.




Pöllö löytyy mm.

Babylonin, Egyptin, Assyrian, Kreikan, Rooman, hindujen, kelttien, intiaanien mytologiasta
Islamista
Wiccasta
Nalle Puhista
Harry Potterista
Vapaamuurareista
Illuminatista
Bohemian Grove-salaseurasta
U.S. Capitol on rakennettu pöllön malliin, pyrstö länteen ja sarvet itään.


https://www.google.fi/maps/place/United+States+Capitol/@38.8896758,-77.0130416,16z/data=!4m5!3m4!1s0x89b7b82921a2cf17:0x482a3f7c10cf8c4!8m2!3d38.8899389!4d-77.0090505?hl=fi
http://www.jesus-is-savior.com/False%20Religions/Illuminati/dc.htm




1 Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.
2 Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.
3 Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.
4 Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.
5 Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.
6 Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja (kowc) raunioissa.
7 Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.
8 Kaiken päivää viholliseni minua häpäisevät; ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun nimeni kautta.
9 Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä
10 sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois.
11 Minun päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ja minä kuivun kuin ruoho.
12 Mutta sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun muistosi pysyy polvesta polveen...
Ps. 102:6