perjantai 23. kesäkuuta 2017

Ihmisen pojan tulemus

Jeesuksen opetus Matt. 24-25. Luvun 24 lopussa alkaa sarja vertauksia ja luku vaihtuu niiden keskellä. Vertauksissa on looginen jatkumo, nämä vertaukset puhuvat kahdenlaisista uskovista. Jeesus kertoo niissä opetuslapsille mitä meidät on kutsuttu tekemään odottaessamme hänen paluutaan. Hän kertoo myös sen, mikä on meidän osamme, jos emme niin tee.

1. VALVOVAT JA VALVOMATTOMAT USKOVAT

Jeesus tulee takaisin. Näiden jakeiden ydin on VALVOKAA ja odottakaa Herramme tulemusta.

36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin VEDENPAISUMUS TULI JA VEI HEIDÄT KAIKKI; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen otetaan, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen otetaan, ja toinen jätetään.
42 VALVOKAA SIIS, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Matt.24:36-44

2. HYVÄ JA PAHA PALVELIJA

Meidän tulee YLLÄPITÄÄ KESKINÄISTÄ RAKKAUTTA ja PALVELLA TOINEN TOISIAMME, pitää huolta toistemme tarpeista.

45 Kuka siis on se USKOLLINEN  ja YMMÄRTÄVÄINEN PALVELIJA, jonka hänen herransa on asettanut PITÄMÄÄN HUOLTA PALVELUSVÄESTÄÄN, antamaan heille RUOKAA AJALLANSA?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. SIELLÄ ON OLEVA ITKU JA HAMMASTEN KIRISTYS."
Matt. 24:45-51

3. VIISI VIISASTA JA VIISI TYHMÄÄ NEITSYTTÄ

Kukaan EI VOI TEHDÄ VALMISTUKSIA TOISEN PUOLESTA. Jokainen on vastuullinen omasta kasvustaan Jumalan tuntemisessa.

1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4 Mutta YMMÄRTÄVÄISET OTTIVAT ÖLJYÄ ASTIOIHINSA YNNÄ LAMPPUNSA.
5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: MINÄ EN TUNNE TEITÄ'.
13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
Matt. 25:1-13

4. HYVIEN JA PAHOJEN PALVELIJOIDEN TALENTIT

Meidän tulee olla HYVIÄ TALOUDENHOITAJIA oman AJANKÄYTTÖMME, VAROJEMME ja LAHJOJEMME KÄYTÖSSÄ.

14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
15 yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.
16 Se, joka oli saanut viisi leiviskää, MENI KOHTA JA ASIOITSI NIILLÄ JA VOITTI TOISET VIISI LEIVISKÄÄ.
17 Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi.
18 Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan.
19 Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
20 Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'.
21 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
22 Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'.
23 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
24 Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'
26 Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.
27 Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.
28 Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; SIELLÄ ON OLEVA ITKU JA HAMMASTEN KIRISTYS.'
Matt. 25:14-30

5. JEESUKSEN TULEMUS; JAKO LAMPAISIIN JA VUOHIIN

31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: KAIKKI, MITÄ OLETTE TEHNEET YHDELLE NÄISTÄ MINUN VÄHIMMISTÄ VELJISTÄNI, SEN TE OLETTE TEHNEET MINULLE'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46 JA NÄMÄ MENEVÄT POIS IANKAIKKISEEN RANGAISTUKSEEN, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Matt. 25:31-46

Uskovista ainoastaan vanhurskaat perivät maan ja iankaikkisen elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti