perjantai 13. marraskuuta 2015

Taivasten Kuningaskunnan avaimet = ANTEEKSIANTAMUS

13 Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: "Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?"
14 Niin he sanoivat: "Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista".
15 Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus (Messias), elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, VAAN MINUN ISÄNI, joka on taivaissa.
18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
19 Minä olen antava sinulle TAIVASTEN VALTAKUNNAN AVAIMET, (:) ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät  (annat anteeksi) maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
Matt. 16:13-19

Biblia ja KJV-käännöksissä on käytetty avain-sanan jälkeen kaksoispistettä. 

Pietari ymmärsi, että Jeshua oli odotettu Messias. Se ei ollut ihmisviisautta, vaan Jumala oli antanut hänelle siihen uskon ja ymmärryksen. Jeshua sanoi Pietarille, että tälle ymmärrykselle minä rakennan seurakunnan ja hänelle, joka on uskon saanut, hän antaa Taivasten Kuningaskunnan avaimen. 

Uudestisyntyneellä uskovalla on hallussaan Taivasten Kuningaskunnan avain, jolla hän itse pääsee sisälle: avain on anteeksiantamus. 

***

14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Matt. 6:14.15 

Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.
Mark. 11:25

36 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37 Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Luuk. 6:36-37

31 Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
32 Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.
Ef. 4:31-32

12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Kol. 3:12-13

10 Mutta kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut - jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa - sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä,
11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.
2. Kor. 2:10-11

***

15 Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja (1) nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
16 Mutta jos hän ei sinua kuule, niin (2) ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin (3) ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin (4) olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani. [...pidä häntä pakanana... (biblia)]
18 Totisesti minä sanon teille: (5) kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.
19 Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii (sumphoneo) mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
20 SILLÄ missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

sumphoneo 4856 - sopia, tehdä sovinto keskenään, neuvotella
1) to agree together
2) to agree with one in making a bargain, to make an agreement, to bargain

Jeshua puhuu tässä anteeksiantamuksesta veljellle/sisarelle, joka on rikkonut sinua vastaan.
Pietari kysyi vielä lisää samasta aiheesta :

21 Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
22 Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

Jeshua jatkaa anteeksiantamusta selventävällä vertauksella :

23 SENTÄHDEN taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
24 Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
26 Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki'.
27 Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'.
29 Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'.
30 Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31 Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
35 NÄIN myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."
Matt. 18:15-35


***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti