Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
2Piet 2:5
And spared not the old world, but saved Noah the eighth person, a preacher of righteousness, bringing in the flood upon the world of the ungodly; (KJV)
Ja ei ole armahtanut entistä maailmaa, vaan vapahti Noan vanhurskauden saarnaajan itse kahdeksantena, ja toi vedenpaisumisen jumalattomain maailman päälle; (Biblia)
Eikä hän säälinyt sitä ensimmäistä maailmaa. Hän varjeli vain Noah’n, joka oli kahdeksas, puhtauden julistaja, kun hän toi tulvan sen maailman pahantekijöiden ylle. (aramea/ Levänen)
Hän ei myöskään jättänyt rankaisematta muinaista maailmaaj mutta varjeli Nooan, joka saarnasi sitä, mikä on oikein, sekä seitsemän muuta aiheuttaessaan vedenpaisumuksen jumalattomien ihmisten maailmalle. (JT)
Ja ei ole armahtanut endistä mailmat/ waan wapahti Noen wanhurscauden Saarnajan idze cahdexandena/ ja toi wedenpaisumuxen jumalattoman mailman päälle. (Coco Pyhä Raamattu 1642)
and if he did not spare the ancient world (but preserved Noah, the eighth, a herald of righteousness) when he brought the deluge on an ungodly world; (Mounce)
And he did not spare the ancient world; on the contrary, he preserved Noach, a herald of righteousness, with seven others, and brought the Flood upon a world of ungodly people. (CJB)
and spared not the first world, but kept Noah, the eighth man, the before-goer of rightwiseness, and brought in the great flood to the world of unfaithful men [bringing in the deluge, or great flood, to the world of unpious men (WYC)
And spared not the old world, but saued Noah the eight person a preacher of righteousnesse, bringing in the flood vpon the world of the vngodly: (KJV 1611)
NOOA, KAHDEKSAS
https://www.bibleleaguetrust.org/noah-the-eighth/
2Piet 2:5 luemme kiehtovat sanat, että Jumala ”ei säästänyt vanhaa maailmaa, vaan pelasti Nooan, kahdeksannen persoonan, vanhurskauden saarnaajan, ja toi vedenpaisumuksen jumalattomien maailman päälle.” Nykykäännökset ovat yksimielisesti päättäneet muotoilla tämän jakeen kääntämisen sijaan parafraasilla ja käsitellä sanoja ”Nooa, kahdeksas persoona” idiomina, jolla ei ole kirjaimellista merkitystä. Niinpä vuoden 1885 KJV kertoo meille, että Jumala ”varjeli Nooan ja seitsemän muuta”. Kaikki nykyään laajimmin käytetyt käännökset ovat seuranneet esimerkkiä – ESV, NIV, GNT ja NRSV.
On varmasti paljon luonnollisempaa ja ymmärrettävämpää puhua Nooasta ja seitsemästä muusta kuin käyttää sellaista omalaatuista ilmaisua kuin ”Nooa, kahdeksas persoona”. Se ei kuitenkaan toimi. Se on tulkinta eikä käännös. Se muuttaa tekstiä sekä lisäämällä että vähentämällä.
Ensinnäkin, se lisää viittauksen "seitsemään muuhun", mutta kreikkalaisen tekstin sanamuodossa ei ole viittausta lukuun seitsemän, eikä siinä puhuta mistään muusta kuin yhdestä, nimittäin Nooasta.
Toiseksi, se vähentää jotakin poistamalla Nooan erityisen kuvauksen, olipa se kuinka omalaatuinen tahansa – "Nooa, kahdeksas persoona". NKJV epäonnistuu myös ilmoitetussa aikomuksessaan "säilyttää tarkkuuden työ, joka on vuoden 1611 kääntäjien perintö". Sen käännös on "Nooa, yksi kahdeksasta ihmisestä".
Tähän verrattuna KJVn erinomaisuus on selvä. Ensinnäkin se noudattaa tarkkaa muodollista eikä dynaamista vastaavuutta kääntämällä mahdollisimman tarkasti sen, mikä todellisuudessa on. Se ei muuta tekstin järjestyslukua "kahdeksas" kardinaaliluvuksi "kahdeksan". Toiseksi se noudattaa niukkuuden periaatetta. Sen sijaan, että se vaatisi näyttämään kolme kursiivilla kirjoitettua sanaa tekstiin lisättyjä kohtia varten, se näyttää vain yhden, "Nooa, kahdeksas persoona", mikä on kohtuullinen vähimmäislisäys sujuvan kreikan kääntämiseksi sujuvaksi englanniksi. Kolmanneksi, se ei pakota meitä tulkitsemaan niin, että se sulkisi pois kirjaimellisen tekstin ”Nooa, kahdeksas persoona” mahdollisen merkityksen.
Käännös ”seitsemän muun kanssa” tai ”yksi kahdeksasta” perustuu oletukseen, että alkuperäisessä tekstissä käytetty ilmaisu on idiomi, joka on ymmärrettävä tällä tavalla. Vaikka on väitetty, että Pietarin käyttämä ilmaisu heijastaa tällaisen hepreankielisen käytön taustalla olevaa merkitystä, ja on mainittu muutamia idiomaattisia käyttötapoja pääasiassa klassisesta kreikasta, on kuitenkin tunnustettu, että tällainen käyttö olisi poikkeus normista. Sanaa ”kahdeksas” ei käytetä tällä tavalla missään muussa kohdassa UTssa eikä sitä ole missään kohdassa käytetty järjestyslukua idiomaattisesti peruslukuna.
KJVn tarkka kirjaimellinen käännös antaa meille aiheen kysyä: Onko sillä merkitystä, että Nooa mainitaan kahdeksantena? Tätä kysymystä tarkastelen tässä tarkemmin.
Kreikankielinen käännös vaikuttaa tarkoitukselliselta. Kreikan tekstissä olisi ollut helppoa ja luonnollista ilmaista tavallisella tavalla, että Jumala pelasti Nooan ja seitsemän muuta. Sen sijaan siinä viitataan Nooaan ogdoön, ”Nooa, kahdeksas”. Kirjaimellisesti englanniksi käännettynä se kuulostaa erityiseltä nimitykseltä, kuten ”Ludvig XVI” tai ”Yrjö III”. Voisiko olla, että Jumalan siunaus ja armo ulottuvat meihin tässä uskollisessa käännöksessä englanninkielisessä Raamatussamme?
Kun tarkastelemme Nooaa kahdeksantena, on merkityksiä, jotka voimme helposti hylätä. Ensinnäkin hän ei ole Aadamin kahdeksas edustaja. Eenok oli ”seitsemäs Aadamista” (Juuda 14), ja Nooa on kymmenes. On myös merkittäviä tulkinnallisia vaikeuksia, kun yritetään yhdistää lause seuraavaan lauseeseen, jotta se kuulostaisi: ”Nooa, kahdeksas vanhurskauden saarnaaja”. Tätä merkityksen tulkintaa on äskettäin taitavasti puolustanut Jensenv yrittäessään ratkaista tunnustettuja semanttisia ja syntaktisia vaikeuksia, jotka liittyvät kirjaimellisen järjestysluvun ”Nooa, kahdeksas persoona” korvaamiseen kardinaaliluvulla ”Nooa ja seitsemän muuta” tai ”Nooa, yksi kahdeksasta persoonasta”. Hän perustaa argumenttinsa 1Moos 4:26 ”Seetille syntyi poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” Hän väittää, että verbi, joka on käännetty ”huutaa”, voitaisiin käännellä oikeammin ”julistaa”, että Enos oli siten ensimmäinen Herran nimen ”julistaja” ja että Nooa, joka oli Enoksen jälkeen kahdeksas sukupolvi, oli siten kahdeksas vanhurskauden ”julistaja” tai ”saarnaaja”.
Tähän liittyy kuitenkin joitakin ilmeisiä vaikeuksia. Ensinnäkin, koska Set eli 807 vuotta Enoksen syntymän jälkeen (1Moos 5:8), ei ole mitään syytä olettaa, että Herran nimen kutsuminen ei olisi alkanut Setistä itsestään eikä hänen pojastaan. Toiseksi meille kerrotaan, että ihmiset yleensä alkoivat kutsua hänen nimeään, eikä ketään tiettyä henkilöä. Kolmanneksi, meille ei kerrota nimenomaisesti, että Enos itse olisi ollut Herran nimen julistaja tavalla, joka ansaitsisi hänelle ensimmäisen ”vanhurskauden saarnaajan” arvonimen. Neljänneksi, emme voi missään tapauksessa olettaa, että Enoksen ja Nooan välisten kuuden muun sukupolven edustajat olisivat kukin perineet ”vanhurskauden saarnaajan” arvonimen.
Ehkä vielä tärkeämpää kuin kaikki nämä muut vaikeudet on se, että Nooan tulkitseminen kahdeksanneksi vanhurskauden saarnaajaksi vie häneltä tämän keskeisen erottavan piirteen, jolla Jumala on hänet kuvannut. Jumalattoman sukupolven keskellä hän seisoi yksin: hän oli vanhurskauden saarnaaja – rooli, jota hän hoiti ainutlaatuisesti koko 120 vuoden ajan, jonka Jumala osoitti armonsa turmeltuneelle maalle (1Moos 6:3).
Mitä muuta merkitystä sitten voisimme antaa ilmaisulle ”Nooa, kahdeksas”? Kun kysymme numeroiden symbolisesta ja hengellisestä merkityksestä Raamatussa, voimme langeta kahteen vastakkaiseen virheeseen. Ensimmäinen on käsitellä aihetta niin mystisellä tavalla, että luku ei ole koskaan vain luku. Niinpä jotkut ovat vääristäneet tekstejä mielikuvituksellisen spekulaation ja yksityisen tulkinnan pisteeseen asti. Toinen on puhua ikään kuin luvulla ei olisi lainkaan hengellistä merkitystä, vaan se palvelisi vain vastausta tosiasia-kysymykseen ; ”Kuinka monta?”.
Ensimmäisen virheen sopimattomuus on ilmeinen. Toisen kestämättömyys voidaan helposti osoittaa. Jos luvulla ei olisi hengellistä merkitystä, odottaisimme Raamatussa esiintyvien numeroiden noudattavan melko samanlaista jakaumaa kuin niiden esiintyminen yleisessä käytössä. Näin ei ole. Tuskin on tarpeen viitata lukuun seitsemän, täydellisyyden lukuun, tai lukuun 12, joka liittyy seurakuntaan ja Jumalan kansaan, jonka esiintyminen ylittää paljon kaiken, mitä tapahtuisi, jos sillä ei olisi symbolista merkitystä. Esimerkiksi Ilmestyskirjassa luku seitsemän esiintyy 54 kertaa – seitsemän seurakuntaa, seitsemän henkeä, seitsemän lampunjalkaa, seitsemän tähteä, seitsemän enkeliä, seitsemän lamppua, seitsemän sinettiä, seitsemän sarvea, seitsemän silmää, seitsemän trumpettia, seitsemän ukkosenjylinää, seitsemän kruunua, seitsemän vitsausta, seitsemän kultaista maljaa, seitsemän päätä, seitsemän vuorta ja seitsemän kuningasta. Luku 12 ja sen monikerrat esiintyvät 32 kertaa. Sitä vastoin luku 11 – luku, joka, kuten surullisessa "yksitoista"-tilanteessa Juudaksen petoksen jälkeen, jää aina vajaaksi – ei esiinny lainkaan, paitsi kerran järjestyslukuna, "yhdestoista", kun kuvataan jokaista pyhän kaupungin 12 perustusta.
Luku on jumalallinen, se on peräisin Jumalasta. Se ei syntynyt ihmisen kehityksenä sivilisaation aikana. Luku oli olemassa ennen ihmistä. Mistä tiedämme, että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä? Koska hän oli laskenut kuusi ensimmäistä lukua, ja viisi näistä oli ennen kuin ihminen oli maan päällä. Miksi viikossa on seitsemän päivää? Tai vuodessa kaksitoista kuukautta? Tai miksi laskemme kymmenellä? Se johtuu siitä, että Jumala määräsi sen.
Luvulla kahdeksan on myös hengellinen merkitys, ja tässä ehdotetaan, että se tarjoaa kontekstin Nooa kahdeksannen tutkimiseen. Kahdeksan puhuu meille uudesta alusta. Luomisessa oli seitsemän päivää, mukaan lukien sapatti. Kahdeksannen päivän myötä palaamme uuteen alkuun. Joka viikko Jumala pelastaa meidät, jokainen Herran päivä, kun kokoonnumme palvomaan häntä, muistuttaa meitä siitä, että Jumala on antanut meille kahdeksan uutena alkuna. Kahdeksas päivä maan päällä oli uuden viikon ensimmäinen päivä, ja näin se on jatkunut maailman alusta tähän päivään asti. Nykyaikaiset sanankäänteemme puhuvat sitä vastaan. Vasta hyvin nykyaikana ilmaus "viikonloppu" tuli sanavarastoosi merkitsemään ajanjaksoa perjantai-illasta lauantaihin ja sunnuntaihin. Milloin se tapahtui? Kun sunnuntai lakkasi yhä enemmän olemasta Herran päivä ja siitä tuli ihmisen päivä.
Tässä on kolme raamatullista "kahdeksikkoa", jotka puhuvat meille kolmesta loistavasta uudesta alusta.
Ensimmäinen puhuu meille synnistä puhdistumisesta ja Jumalan täydellisestä ja ilmaisesta pelastuksesta. Se on "pitaalisen laki hänen puhdistuspäivänään" (3. Moos. 14:2). Kuten mekin, hän on täysin riippuvainen Jumalan armosta, sillä hänen "kätensä ei pysty ottamaan sitä, mikä kuuluu hänen puhdistukseensa" (32 This is the law of him in whom is the plague of leprosy, whose hand is not able to get that which pertaineth to his cleansing) . Täydellisen ja täydellisen pelastuksen saavuttamiseksi on seitsemän päivää ja seitsemän pirskotusta. Sitten tulee kahdeksas päivä – ja mikä päivä! Uhri on annettu, ja viimeinen huuto kuuluu: "Puhdas!"
Toinen puhuu meille Jumalan läsnäolosta ja kirkkaudesta. On seitsemäs kuukausi, lehtimajanjuhla. ”Seitsemän päivää pitää teidän uhraaman tuliuhria Herralle, kahdeksantena
päivänä pitää teillä pyhä kokous oleman, ja teidän pitää tekemän
tuliuhri Herralle; sillä se on päätöspäivä: ei pidä teidän yhtään
raskasta työtä (silloin) ” (3Moos 23:36, Biblia). Sitten tulemme yhteen lehtimajanjuhlaan, jolloin oli ainutlaatuinen pyhä kokous. Salomo on saanut temppelin valmiiksi. Juhla on vietetty. Papit ovat ”tulleet pyhästä paikasta” (2Aik 5:11). Sitten tulee pyhä kokous. Veisaajat ovat kokoontuneet ”symbaaleineen, psalttereineen ja harppuineen” (jae 11), ja heidän mukanaan 120 pasunansoittajaa. Sitten, kun ylistyksen ääni kohoaa ja he yhteen ääneen ylistävät Herraa sanoen: ”Sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti” (jae 13), kirkkaus laskeutuu. Se oli niin uusi alku, että ”papit eivät voineet seisoa ja palvella pilven takia, sillä Herran kirkkaus täytti Jumalan temppelin” (jae 14).
Kolmas antaa meille vastauksen kaikkiin epäilyksiimme ja pelkoihimme. Mies painaa päänsä toivottomuuden ja epätoivon vallassa. Kaikki, minkä vuoksi hän on elänyt maan päällä, on mennyttä. Hänen Herransa on ristiinnaulittu. Hänen tovereidensa riemu on kuin turha tarina ja iloinen laulu raskaalle sydämelle. ”Me olemme nähneet Herran.” Ei – ellei minä näe naulanjälkiä, ellei minä työnnä kättäni hänen revittyyn kylkeensä.” Ja kahdeksan päivän kuluttua hänen opetuslapsensa olivat jälleen sisällä, ja Tuomas oli heidän kanssaan. ”Silloin Jeesus tuli Tuomaksen luo. ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni; ja ojenna kätesi tänne ja pistä se kylkeeni; älä ole epäuskoinen, vaan usko.” ”Minun Herrani ja minun Jumalani” (Joh. 20:25-28). Mikä siunattu uusi alku se kahdeksas päivä oli! Onko meillä epäilyksiä, pelkoja, epävarmuuksia, ahdistuksia? Yksi seisoo käsivarret ojennettuina meitä kohti ja sanoo edelleen: ”Älä ole epäuskoinen, vaan usko.”
Näin palaamme Nooan kahdeksanteen evankeliumiin. Pietari ei ainoastaan anna meille aivan erityisesti näitä sanoja. Hän myös vaivautuu täsmentämään sanaa ”kahdeksan” sanoessaan: ”Jumalan kärsivällisyys odotti Nooan päivinä, arkin valmistumisvaiheessa, jossa vain harvat, eli kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta” (1. Piet. 3:20). VTn vedenpaisumuskertomus ei itse asiassa täsmennä sitä tosiasiaa, että heitä oli kahdeksan, joten Pietari laskee heidät yksi kerrallaan – Nooa ja hänen vaimonsa, Seem ja hänen vaimonsa, Haam ja hänen vaimonsa, Jaafet ja hänen vaimonsa – ja kertoo meille, että luku oli ”kahdeksan sielua”. ”Muutamat” olisi riittänyt välittämään merkityksen, mutta hän päättää kertoa meille tarkan luvun.
Kertoessaan meille, että kahdeksan sielua pelastui veden kautta, Pietari lisää: ”Saman vertauskuvan mukaan kaste nyt meidätkin pelastaa” (1. Piet. 3:21) – ei niin, että itse vedenpaisumus olisi tehnyt pelastuksen, sen enempää kuin me pelastumme kasteen vesien kautta, sillä kaikki, mitä vesi itsessään tekee, on peseminen, ”lihan saastan poistaminen” (jae 21). Kaste kuitenkin viittaa siihen, mikä pelastaa, siihen, mikä antaa meille uuden alun, Kristukseen, pelastuksen arkkiimme. Samoin oli ympärileikkauksen merkki, jota jälleen leimasi kahdeksas : ”Ja kahdeksantena päivänä hänen esinahkansa liha ympärileikataan.” (3. Moos. 12:3) – viitaten, ei mihinkään fyysisen teon ansioihin, sillä ”eikä se ympärileikkaus ole se, joka on ulkonainen lihassa” (Room. 2:28), vaan uuteen sydämeen: ”ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus hengessä” (jae 29). Nyt, Uuden liiton alaisuudessa, Kristuksessa mei olemme "ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa" (Kol 2:11-12).
”Nooa kahdeksas.” Jos koskaan on ollut todistusta Jumalan armosta, niin se löytyy varmasti näistä sanoista. Jumalan ei tarvinnut antaa maailman nähdä numeroa kahdeksan enää koskaan. Jumala näki, että ”ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että heidän sydämensä ajatukset olivat aina vain pahat. Ja Herra katui, että hän oli tehnyt ihmisen maan päälle, ja se surutti hänen sydäntään” (1Moos 6:5,6). Siksi hän lausui päätöksensä: ”Minä hävitän ihmisen, jonka olen luonut, maan päältä” (1Moos 6:7). Hän olisi voinut osoittaa tuomion ilman armoa. ”Mutta Nooa löysi armon Herran silmissä” (1Moos 6:8). Nooa, kahdeksas, olisi Jumalan uusi alku maan päällä. Se oli armollinen uusi alku, joka julistaisi kaikkia seuraavia uusia alkuja – meidän syntiemme pitaalin puhdistamisen, Herran läsnäolon ja kirkkauden täyttävän sielumme ja kaikkien epäilyjemme ja pelkojemme tukahduttamisen ylösnousseen Kristuksen äänellä.
Niinpä olemme ilolla samaa mieltä englanninkielisen Raamatun uskollisen käännöksemme tarkkuudesta ja täsmällisyydestä: Jumala ”pelasti Nooan, kahdeksannen persoonan, vanhurskauden saarnaajan”.
Professori Tommy MacKay on Strathclyden yliopistossa ja vanhin Dumbarton Free High Church of Scotlandissa.
