1. Kor. 4:20
***
C.H. Spurgeon: Saarnamies kotona ja kokouksissa (1959) s.27-28
"Saarnaajan ensimmäisenä ja tärkeimpänä huolena täytyy olla jatkuvan oikean suhteen säilyttäminen Jumalaan. Saarnaajan on tietysti täytynyt kokea uudestisynnyttävä ja uudestiluova voima omassa elämässään, muuten hänellä ei ole mitään tekemistä saarnatuolissa. Tosi ja aito jumalanpelko on ensimmäinen ehto. Pappistutkinnolla tai jossakin saarnaajain oppilaitoksessa suoritetulla tutkinnolla ei tässä ole ratkaisevaa merkitystä. Jos saarnaaja elämässään osoittaa, ettei hän ole vihkiytynyt sille Herralle, jota palvelee, ei paimenen kutsumus totisesti kuulu hänelle.
Pelottava on sellaisen saarnaajan tila, joka ei ole kääntynyt Jumalan puolelle. Se on mitä luonnottomin ilmiö. Häntä voidaan verrata sokeaan, joka on nimetty optiikan professoriksi, tai kuuroon, joka on määrätty musiikin opettajaksi. Olkoon hän luontonsa puolesta kuinka runsaasti varustettu tahansa - jos häneltä puuttuu hengellistä elämää, hän on kykenemätön hengelliseen työhön. Silloin hänen on lopetettava opettajan tehtävänsä seurakunnassa ainakin siihen asti, kunnes Jumala on saanut hänet pelastaa.
Kääntymättömän saarnaajan asema on hirveä myös muissa suhteissa. Miten hän voi olla jäsenilleen lohdutukseksi ja kehoitukseksi, miten hän voi ymmärtää heitä ja antaa heille neuvoja? Hänhän on sitäpaitsi aivan vieras jäsentensä hengellisille kokemuksille! Millaiset tuntemukset mahtanevatkaan vallata hänet syntisten huokaillessa ja katuvina etsiessä armoa ja pelastusta - ja hän itse on paatunut? Kyllähän Jumala voi suuressa armossaan ja mittaamattomassa rakkaudessaan siunata Sanan, jota myös jumalattomat saarnaajat kylvävät, sillä Jumala puolustaa Sanaansa, mutta millaiseen hämmenykseen joutuukaan sellainen julistaja, joka itse on vieras evankeliumin uudestiluovalle vaikutukselle, joutuessaan vastakkain hengellisten taistelujen ja hengellisten ahdistusten kanssa tai kun hänen on kuolinvuoteella annettava lohdutusta ja varmuutta kuoleville? - Hän on miehen kaltainen, joka yrittää ohjata laivaa suuntaan, jota ei tunne ja jonka merimerkit ovat hänelle täysin vieraat.
Olisi parempi särkeä saarnatuolit kuin täyttää ne kuolleilla saarnaajilla. Sillä nämä tappavat myös ne nälkäiset ja kaipaavat sielut, jotka tulevat pyhä odotus sydämessään. Heistä tulee tavallaan epäuskon parhaita esitaistelijoita. Vai voidaanko löytää tehokkaampaa keinoa sielujen turmioksi kuin komea kirkko, jossa on kuollut pastori, kalliit urut, maallistunut laulukuoro ja kuulijakuntana hienosto ja varakas kansa? Helvetin jälkeen ei varmastikaan ole tehokkaampaa keinoa ihmisten kadottamiseksi. He istuutuvat hienoihin kirkonpenkkeihin hurskaasti luottaen siihen, että ovat hyviä kristittyjä, koska ovat seurakunnan jäseniä ja säännöllisesti kuuntelevat lahjakasta puhujaa ja nauttivat hienosta musiikista.
Niin, on hirveää joutua kadotetuksi saarnatuolin varjossa, mutta vielä valitettavampaa on joutua kadotetuksi itse saarnatuolissa. Varmaa on, että Jumala ei milloinkaan tehnyt ihmistä autuaaksi vain sen vuoksi, että hän on ollut saarnaaja ja pappismies tai että hän on ollut lahjakas puhuja. Ei, ehdottomasti ei! Ihminen pelastuu vain uskon kautta Kristukseen, sen uskon kautta, joka vanhurskauttaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti