perjantai 6. toukokuuta 2016

Evoluutioteoria

Evoluutioteoria alkuräjähdyksineen on syntynyt hindulaisuudesta. 

"Hinduismin näkökulma Evolutioon

Jos tarkastellaan Dasa Avataria tieteen näkökulmasta, nämä kymmenen Avataraa pitävät sisällään erikoista samankaltaisuutta Darwinin evoluutioteorian kanssa.

[Avatar tai avataara (sanskritia; devanagari: अवतार; IAST: avatāra, kirjaimellisesti ”hän joka laskeutuu”), viittaa hindulaisessa traditiossa Vishnu-jumalan inkarnaatioon eli 'ruumiillistumaan'. Näistä kymmenen avataaraa ovat kaikista tunnetuimmat, vaikka avataaroja sanotaankin olevan yhtä paljon kuin meren aaltoja.


Ovatko nämä Avatarat merkkipaaluja ihmisen evoluutiossa?

1. Avatara
matsya

Darwin sanoo, että kalat kehittyivät selkärangattomista

[Matsya (sanskritiksi मत्स्य; suom. kala) on hindulaisuudessa Vishnun ensimmäinen ruumiillistuma. Se oli nimensä mukaisesti kala, joka hindujen vedenpaisumuskertomuksessa näyttäytyi auringonjumalan pojalle, kuningas Vaivasvata Manulle ja kehotti tätä ottamaan kaiken elollisen laivaan turvaan vedenpaisumukselta ja sitä seuranneilta katastrofeilta. Matsya myös haki meren syvyyksistä sinne jääneet Vedat.
Matsyan tarina kerrotaan Matsya Puranassa. Hänet kuvataan hahmona, jossa yhdistyvät kala ja ihminen.


2. Avatara
Kurma

Sen jälkeen tuli elämä ylläpitäen, ei ainoastaan vedessä, vaan kehittyneenä jossain määrin myös maalla


3. Avatara
Varaha

Sammakkoeläimestä tuli puoli-sammakkoeläin ja sen jälkeen suossa elävä eläin.


4. Avatara
Narasimha

Eläimestä kehittyi puoli-ihminen

[Narasimha (Sanskrit: नरसिंह IAST: Narasimha, lit. ihminen-leijona), on hindujumala Vishnun avatar ja yksi hindulaisuuden suosituimmista jumaluuksista varhaisissa eepoksissa ja ikonografiassa sekä temppeli- ja seremoniapalvonnassa yli vuosituhannen. Narasimha kuvataan ihmisen kaltaisena vartaloltaan, mutta kasvot ja kynnet ovat leijonan.. ..Se tunnetaan etupäässä "Suurena Suojelijana", joka erityisesti puolustaa ja suojelee omiaan hädässä.

5. Avatara
Vamana

Evoluutio, kehityksen polku, teki puoli-ihmisestä täyden ihmisen hahmon; kääpiön.


6. Avatara
parasurama

Kääpiö kehittyi täydeksi ihmiseksi, mutta hänellä oli häilyvä mieli, hallitsematon ja se toimi ilman syytä.


7. Avatara
Rama

Ihminen kehittyi hitaasti täydelliseksi, pitämään tärkeämpänä katumusharjoitusta kuin iloa, kunnioittamaan gurua ja vanhimpia.

[Rama (devanagari: राम, IAST: Rāma) on hindulaisuudessa Vishnun seitsemäs inkarnaatio ja yksi jumalan tärkeimmistä ilmentymistä. Hän on yksi hindumytologian suosituimmista hahmoista. Eeppinen runoelma Ramayana kertoo tämän muinaisen kuninkaan elämästä ja teoista.[1] Hänet kuvataan aina jousen ja nuolen kanssa. Sita on Raman puoliso ja apinankasvoinen jumala Hanuman hänen kumppaninsa monissa seikkailuissa.
Rama on Kausalyan ja Dasarathan poika, joten hän on myös Brahman ja Dharman ruumiillistuma. Raman elämä edustaa täydellistä tottelevaisuutta, vaikeuksista ja testeistä huolimatta. Hänet kruunataan Ayodhyan kuninkaaksi, ja maailman hallitsijaksi. Hallitsijana hän on 11 000 vuoden ajanjakson, kauden joka tunnetaan onnellisuudesta, rauhasta, varallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

8. Avatara
Krishna

Lopulta täydellinen ihminen, jonka viisaus ja kyky ajatella ja voittaa, kasvoi. Älykäs persoona, tekemään tilanteeseen sopivia päätöksiä. Ihminen alkoi myös nauttia musiikista.

[Krishna (devanagari: कृष्ण, IAST: Kṛṣṇa) on hindulaisuudessa yksi tunnetuimmista jumaluuksista, Vishnun kahdeksas inkarnaatio eli avatar.[1] Sanskritinkielinen nimi tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä ”mustaa”, ”tummaa” tai ”tummansinistä”, viitaten Krishnan ihonväriin. Nimen on tulkittu myös tarkoittavan ”kaikkia viehättävää” (krish - karshana) ja ”henkistä autuutta” (na - ananda) tavujen juurimerkityksiä tulkiten.

9. Avatara
Buddha

Tyyneys, alistuminen, tahto rauhaan ovat seuraava askel kokonaisuuden onnistumiseen.

[Perusmerkityksenään 'hereillä olevaa'. Uskonnollisissa yhteyksissä sillä viitataan valaistumiseen, joka on buddhalaisen harjoituksen päämäärä. Tiibetiksi buddha on sangye. Tiibetin sang merkitsee kaikista tahroista ja epäselvyyksistä täysin puhdistunutta ja gye merkitsee kaikkien ominaisuuksien ja viisauden täydellistä avautumista, esiintuloa tai heräämistä.

10. Avatara 
Kalki, sanotaan, että se tulee tuhoamaan maailman, joten evoluutio voi tapahtua uudelleen.

[Kalki (Devanagari: कल्कि; lit. saastan tuhoaja) on hinduperinteessä Vishnun kymmenes inkarnaatio tai avatar, eli ruumiillistuma,[1] joka ilmestyy maan päälle parhaillaan käynnissä olevan Kali Yugan eli pimeyden aikakauden aikana. Kalkin sanotaan tulevan valkoisella hevosella ratsastaen ja tuovan mukanaan tuomiopäivän, jona ihmiset pelastuvat tai tuhoutuvat riippuen eletystä elämästään.

- Kierron täytyy päättyä, jotta se voi alkaa uudelleen.
- Lajit katoavat.

Hinduismi on maailman suurista uskonnoista ainoa, joka on omistettu käsitykselle, että Maailmankaikkeus itsessään käy läpi upottamisen, tosiaankin äärettömän, lukemattomat kuolemat ja jälleensyntymät. Se on ainoa uskonto jonka aikataulut ovat sopusoinnussa nykyaikaisen tieteellisen kosmologian kanssa. Sen kierrot kulkevat meidän tavanomaisesta päivästä ja yöstä Brahmanin (jumalatietoisuus) päivään ja yöhön. 8,64 miljardia vuotta, pitempi aika kuin Maan tai Auringon aika ja noin puolet siitä ajasta, mitä on kulunut Alkuräjähdyksestä.
- Carl Segan [tutkija ja ateisti]"

@@@

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti