Vie taivaaseen luo Jeesukseni rakkaan,
mun askeleeni heikko uupunut.
On matkani niin paljon tuskaa tuonut,
mutt' taivaassa mä rauhan saan.
Haaveita täynnä ollut on mun syömmein,
mutt' yksi vain on toive enää mulla.
Täält' kerran maahan kirkkauden tulla,
Oi, päästä vihdoin kotihin.
Jo kaukaisen nään korkeudessa hohteen,
siell' ihmeinen mua oottaa isänmaa.
Sen tahtoo Jeesus lahjaks' mulle antaa,
maan päälle enää kuulu en.
Kun syksy saa, niin linnut kevein siivin,
pois merten taakse muuttaa kesän maille.
Ei kahlita voi maailma mua tänne,
pian lähteä saan kotihin.
Mun aatoksein vie aina puoleen Herran,
kun virran vuo päin merta kiiruhtaa.
Kuin lapsonen, mi helmaan äidin kaipaa,
mä lepoon taivaan halajan.
Haaveita täynnä ollut on mun syömmein,
mutt' yksi vain on toive enää mulla.
Täält' kerran maahan kirkkauden tulla,
oi päästä vihdoin kotihin.
ven.säv.&san. suom. Mirjami Sarala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti