perjantai 26. helmikuuta 2021

Minä, Herra, olen se, joka lyön

11 Poikani, älä pidä Herran kuritusta halpana äläkä kyllästy hänen rangaistukseensa;
12 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän rankaisee, niinkuin isä poikaa, joka hänelle rakas on. 
Sananl. 3:11-12

Yleinen käsitys on, että Jumala on ainoastaan hyvä - inhimillisen mittapuun mukaisesti - ja siunaa ihmistä. Pahan aiheuttajaksi mielletään "sielunvihollinen", Saatana, jonka uskotaan aiheuttavan onnettomuutta ja houkuttelevan ihmistä syntiin. Ajatellaan, että nämä kaksi, hyvä Jumala ja paha Saatana taistelevat ihmisestä ja että joskus Jumala "sallii" ihmiselle tapahtuvan myös pahaa. Raamatussa Jumala ei ainoastaan salli, vaan Hän itse on se, joka lyö ja Hänen tarkoitusperänsä siihen on aina hyvä. Jumala on rakkaus.

Minä olen Herra , eikä toista ole, minä, joka teen valon ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden. Minä, Herra, teen kaiken tämän. 
Jes. 45:6-7

Laita hakusanaksi "tuotan", niin huomaat, että Jumala itse tekee onnettomuuden - ei Saatana.

Nyt minä kohta vuodatan kiivauteni sinun ylitsesi, panen vihani täytäntöön sinussa, tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan ja annan kaikkien kauhistustesi kohdata sinua. En sääli enkä armahda; minä annan vaelluksesi kohdata sinua, ja kauhistuksesi tulevat sinun keskellesi, ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen se, joka lyön.
Hes. 7:7-8

Laita hakusanaksi "lyön", niin huomaat, että Jumala itse lyö - ei Saatana.

20 Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.
21 Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?'
22 Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin'.
23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."
1Kun. 22:20-23

Jumala itse lähettää väkevän eksytyksen.

11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
2Tess. 2:11-12

Lapsia peloteltu Jumalalla, joka heittää taivaasta kuuman kiven päähän. Heidän jumalakuvansa on vääristynyt valheellisten puheiden vuoksi ehkä koko loppuelämäksi. Sitä vahvistaa käsitys Jumalan pelosta kauhuna, vaikka sana tarkoittaa Jumalan syvää kunnioitusta auktoriteettina ja sen tunnustamista, että minä olen Jumalan edessä pieni ja tarvitseva enkä ymmärrä kaikkea.

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
Ps. 23:4

Jumala on hyvä, rakastava, OIKEUDENMUKAINEN ja PYHÄ. Kyllä Hän lyö, tavalla tai toisella, mutta se tapahtuu meidän parhaaksemme. Hän murskaa meidän lihallisen omavoimaisuutemme. Hänen on pakko tehdä näin voidakseen parantaa ja luoda uutta. Lihallisen linnoituksen päälle ei voi rakentaa hengellistä, vaan lihallinen on pakko ensin lyödä murskaksi. Kuritus tapahtuu meidän parhaaksemme, vaikka se ei sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Lopputulos on aina hyvä jos suostumme nöyrtymään. 

Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
Room. 8:32

7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
Hepr. 5:7-8

3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, 
mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, 
että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
Hepr. 12:3-10




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti