keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sillä Kristus on lain loppu

3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut  (vika on lihassa, ei laissa)  sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Room. 8:3-4

Armoriittää-evankeliumi on jättänyt kuulijansa siihen ymmärrykseen, että itse ei saa tehdä mitään, muutoin on taas lain alla. "Tule Jeshuan sellaisena olet ja lähde sellaisena kuin olet - olet vanhurskas." Se ei ole totta! Meidät on kutsuttu 'pyrkimään täydellisyyteen', tekemään parannusta 'kuolleista töistä' ja 'muuttumaan mielemme uudistuksen kautta'  (Hepr. 6:1, Room. 12:1-2). 

Armoriittää-evankeliumi painaa villasella Mooseksen kirjat ja poimii sieltä itselleen ainoastaan 'Kymmenen käskyä' (eikä niitäkään noudatettavaksi) sekä 'Aaronin siunauksen'  (4. Moos. 6:23-26). Kuitenkin juuri Mooseksen kirjat kertovat meidän Vapahtajastamme. Jeshua sanoi häntä vainonneille juutalaisille: 

"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Joh. 5:39

Mooseksen kirjoissa ovat myös 'lain kirouset', jotka tulevat niiden tuomioksi, jotka elävät laittomuudessa tekemättä parannusta elämäntavoissaan.


*

Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, 
hänellä on tuomitsijansa: 
se sana, jonka minä olen puhunut, 
se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 12:48

*


Ja sentähden, että laittomuus (anomia) pääsee valtaan (seurakunnassa), kylmenee useimpien rakkaus (agape)

Matt. 24:12

anomia 458 (15) - välinpitämättömyydestä johtuva, laiskuudesta eli opetuksen ulkopuolelle jäämisestä johtuva, lain halveksunnasta johtuva synti
1) the condition of without law
1a) because ignorant of it 
1b) because of violating it
2) contempt and violation of law, iniquity, wickedness

agape 26 (116)
1) brotherly love, affection, good will, love, benevolence
2) love feasts

Agape-rakkautta ei ole maailmassa, vaan seurakunnassa. Kyseessä ei siis ole maailman jumalattomat, vaan uudistisyntyneet uskovat.

Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden  (anomia); ja synti on laittomuus.

1. Joh. 3:4

Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden (anomia) palvelijoiksi laittomuuteen (anomia), niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
Room. 6:19

21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden (anomia) tekijät'.
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
Matt. 7:21-27


*
KRISTUS ON LAIN LOPPU

Sillä Kristus on lain loppu (telos), vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Room. 10:4

For Christ is the end  (loppu) of the law for righteousness to every one that believeth. (KJV)

For the goal (=tavoite, päämäärä) at which the Torah aims (tähdätä) is the Messiah, who offers righteousness to everyone who trusts. (CJB)

For Messiah is the aim (tähtäyspiste) of the law, for righteousness, unto every one that believeth in him. (EPeshitta)

For Christ is the fulfillment (täyttymys) of the law for righteousness to everyone who believes. (WEB)

*


Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; 
en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Matt. 5:17


*

Room.10:4, 'Kristus on lain loppu', on yksi niistä jakeista, joiden käännös on johtanut meidät siihen harhaan, että me olisimme Uudessa liitossa vapaat laista. Sana 'loppu' on kreikaksi 'telos' ja se tarkoittaa myös 'päämäärä', 'tavoite'. 

telos (subst.) 5056 (42) - loppu, päättäminen, raja, viimeinen sarjassa, ikuinen, sulkeminen, päämäärä, tavoite
1) end
1a) termination, the limit at which a thing ceases to be (always of the end of some act or state, but not of the end of a period of time)
1b) the end
1b1) the last in any succession or series
1b2) eternal
1c) that by which a thing is finished, its close, issue
1d) the end to which all things relate, the aim, purpose
2) toll, custom (i.e. indirect tax on goods)


*

LAIN KAUTTA TULEE SYNNINTUNTO

Vaikka Jumalan laki on kirjoitettu uskovan sydämeen, emme silti elä ilman lakia. Laki on hyvä ja vanhurskas, se todistaa syntiä tekevää ihmistä, myös uskovaa, vastaan. 

12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
Room. 7:12-13

19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Room. 3:19-20

*

USKOVA PITÄÄ ITSESTÄNSÄ VAARIN

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä (hamartano) ; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha. 
1. Joh. 5:18

hamartano (verbi) 264 (43)
1) to be without a share in
2) to miss the mark
3) to err, be mistaken
4) to miss or wander from the path of uprightness and honour, to do or go wrong
5) to wander from the law of God, violate God's law, sin

14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. 
Hepr. 4:14-16

Tätä armoa me tarvitsemme päivittäin, sillä 'monessa kohden me kaikki hairahdumme' (Jaak. 3:2).

*

SYYLLISYYDESSÄ JA RANGAISTUKSESSA ON PELKO JA HÄPEÄ

Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!
1. Moos. 4:7

Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. 
1. Tess. 5:14

Syntiä tekeviä nuhtele (kaitsija, opettaja) kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät. 
1. Tim. 5:20

Paavali kehotti opettajan asemassa olevaa Timoteusta nuhtelemaan syntiä tekeviä ja vieläpä kaikkien kuullen. Nuhtelevatko kaitsijat ja opettajat tänä päivänä missään seurakunnassa ketään? Tuskin edes tunnemme, tai edes välitämme tuntea, toisiamme sitä vertaa, että tietäisimme, minkälaisissa synneissä kukin tahollaan elää. Nuhtelu on kaitsijoiden velvollisuus, mutta he eivät sitä tee, koska elämme siinä harhassa, että suvaitsevaisuus olisi rakkautta. Totuus ei olekaan siinä, mitä me mutu-tuntumalla ajattelmme, vaan se löytyy Jumalan sanasta. 

Nuhtele veljeäsi jos hän rikkoo sinua vastaan

15 Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
16 Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani. 
Matt. 18:15-17

Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. 
3. Moos. 19:17

Jos ihminen ei elä tietoisessa synnissä ja tekee päivittäin ja hetkittäin parannusta elämässään, voi elää ilman rangaistuksen pelkoa. 

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
1. Joh. 4:18


*

MEITÄ EI OLE KUTSUTTU ELÄMÄÄN LAITTOMUUDESSA

1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? 
Room. 6:1-3

26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää hylkäsi Mooseksen lain, sen pitää piti armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
Hepr. 10:26-29

... mutta armo tulee avuksemme silloin, kun kompuroimme. Me kaikki kompuroimme.

1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
7 Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet (alusta asti).
8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.
1. Joh. 2:1-11

*

KRISTUKSEN RAKKAUS MYÖS VAATII

17 Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
18 nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
19 ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
20 Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
23 ja uudistua mielenne hengeltä
24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
Ef. 4:1

14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
2. Kor. 5:14-15

1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. 
Ef. 4:1-6

1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Room. 12:1-2

*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti