perjantai 27. helmikuuta 2015

Jumalan viimeinen kutsu

TaunoKorpijärven todistus, joka on julkaistu Nykyaika-lehdessä nro 45/2009
Julkaisen kirjoituksen Taunon antamalla luvalla.

"Nuoresta asti olen tehnyt kovasti töitä metsässä ja rakennuksilla eri puolella Suomea ja muutaman vuoden Ruotsissa. Kaikki rahani menivät kuitenkin tuhoaviin aineisiin kuten pulituuriin, partavesiin ja alkoholiin. Minusta oli tullut alkoholisti ja tällainen elämänvaihe kesti kymmenen vuotta. 

Olin hirveän onneton. Vanhempani ja kolme veljeäni olivat uskossa ja rukoilivat  puolestani jatkuvasti. He kehottivat minua lopettamaan synnillisen elämäni ja tekemään parannuksen. Minulla ei kuitenkaan ollut voimaa lähteä elämän tielle. Esirukousten tähden Jumala alkoi puhutella minua voimakkaasti. Hän kehotti minua vakavasti ihmisten ja unien kautta. Pari kertaa teinkin uskovien kokouksessa parannusta, mutta pian lankesin taas entiseen kurjuuteeni. 

Kaksi olentoa

Huumaavien aineiden jälkivaikutus alkoi tuntua aina vain pahemmalle. Sanoin silloin Jumalalle: "Jos pelastat minut nyt, niin minua ei enää nähdä kapakoissa ja ryyppyporukoissa." Eräänä iltana 26.10.1966 tulin taas kotiin retkiltäni. Tällä kerralla en kuitenkaan ollut humalassa. menin vuoteeseeni, mutta jostain syystä en saanut unta. Minulla oli voimakas tunne siitä, että tänä yönä tulee tapahtumaan jotain ihmeellistä. Klo 2:sta lähtien kuulin, kuinka käkikello löi aina kello neljään saakka ja kummallista kyllä, joka kerran kello löi vain yhden kerran. 

Noin klo 4:30 aamuyöstä aloin kuulla vuoteeni vierestä raskasta hengitystä tai paremmin sanoen läähätystä. Tarkemmin katsoesssani näin vieressäni mustan olennon. Kauhistuneena käänsin kasvoni seinään päin ja samassa olento hyppäsi sängylleni. Sanoin olennolle olevani Jumalan lapsi, vaikka sydämessäni tiesin, että se ei ollut totta. Olento ei lähtenyt minnekään. Olin kuullut, että Jeesuksen nimessä on ihmeellinen voima ja että uskovat vetosivat häneen hädän hetkellä. Niinpä käskin tätä paholaista poistumaan Jeesuksen nimessä. Olento totteli ja lähti jääden kuitenkin eteiseen. Mietiskelin vuoteessani oliko Jumala hylännyt minut lopullisesti, koska monista kehotuksista huolimatta en olut tehnyt parannusta. 

Äkkiä minusta tuntui, että vuodettani heilautettiin hiljaa pari kertaa. Näin vuoteeni vieressä puhtaan valkoiseen verhoutuneen enkelin. Hän oli normaalimiehen mittainen ja kaunis kasvoiltaan. Enkeli kysyi: "Tahdotko lähteä seuraamaan Jeesusta?" Hieroin silmiäni luullen näkeväni unta. Enkeli sanoi minun olevan hereillä ja toisti aiemman kysymyksensä. Nousin vuoteestani ja polvistuin lattialle noudattaen hänen esimerkkiään. Olin noin metrin päässä hänestä. Enkeli kehotti minua tunnustamaan syntini ja aloittamaan uuden elämän viivyttelemättä. Hän sanoi, että minun tuli hylätä alkoholi, muut huumaavat aineet, roskakirjat ja kaikki muu turhuus.  Minun tuli myös selvittää kaikki keskeneräiset asiat lähimmäisteni kanssa kuten maksamattomat velat. 

Kun olin tunnustanut syntini ja tehnyt parannuksen, enkeli sanoi, että syntini olivat nyt haudatut merten syvyyksiin. Hän myös kertoi, että tämä oli ollut Jumalan viimeinen kutsu minulle. Olin 33-vuotias ja saanut voimakkaita kutsuja Jumalalta aiemminkin. Kun kello oli yöllä lyönyt vain yhden kerran klo 2, 3 ja 4 aikaan, enkeli kertoi sen viitanneen kolmeen aiempaan kutsuun elämän tielle, jotka olin hylännyt. Tuona hetkenä tehtyäni parannuksen sain kuitenkin sellaisen voiman, että kaikki entiset himot otettiin hetkessä pois. 

Kun olin tehnyt parannuksen, eteisessä luuraava paholainen lähti. Enkeli sanoi: "Nyt se lähtee". Kuulin, kuinka pihamaa tömähteli ikään kuin siellä olisi kävellyt raskas olio. 

Enkeli opettajana

Enkeli sanoi minulle, että minun tulisi kertoa tästä kokemuksestani muille. Sitten hän alkoi opettaa minua Raamatun ja rukouksen merkityksestä. "Kun luet Raamattua, sinun tulee tehdä se ymmärrykselläsi", hän sanoi. "Sinun tulee myös rukoilla paljon. Mitä useammin olet ristin juurella, sen suurempi on siunaus." Lopettaessaan opetuksensa, josta olen kertonut tässä vain pienen osan, enkeli piti tauon ja sanoi sitten voimakkaalla äänellä: "Sapatti on lauantaina". Lopuksi hän kehotti kiittämään Jumalaa kuuluvalla äänellä, että toisetkin voisivat sen kuulla. Tein juuri niin kuin enkeli minua käski, ja kiitin Jumalaa kuuluvasti. Talon muu väki heräsi siihen. He alkoivat kysellä mitä oli tapahtunut. Kerroin heille taivaallisen vieraan käynnistä ja siitä, että nyt olin Jumalan lapsi. Hekin alkoivat iloiten kiittää Jumalaa, sillä nyt oli vuosikausien rukouksiin saatu vastaus. 

Saman päivän iltana enkeli tuli luokseni vielä uudelleen. Hän saapui klo 22:30 ja viipyi luonani aina kello kuuteen asti aamulla. Sinä yönä sain monenlaista opetusta niin hengelliseen kuin ajalliseenkin elämään nähden. Jouduin useaan otteeseen myös näkytilaan, jossa sain nähdä tämän kaidan tien salakareja ja vaikeuksia, jotka ovat toteutuneet matkani varrella. Sain myös katsella taivaan kirkkautta, joka on jo lähellä. kaidalla tiellä ei  ollut tungosta. Vaeltajat kulkivat eteenpäin määrätietoisesti taakseen katsomatta. Saadessani Pyhän Hengen sain samalla kolme eri tehtävää. Jotta tästä kaikesta tulisi kunnia yksin Jumalalle, enkeli sanoi: "Sinulla ei saa olla ollenkaan omaa voimaa, ei edes mannasuurimon vertaa. Anna kunnia yksin Jumalalle tästä ilmestyksestä. Älä ota siitä itselesi kunniaa". Lopuksi, aivan kuin uudestisyntymisen merkiksi, enkeli kehotti minua peseytymään, vaihtamaan puhtaat vaatteet ylleni ja ajamaan parran.

Sisäinen vallankumous

Tämä kokemukseni vaikutuksesta elämässäni tapahtui täydellinen muutos, sisäinen vallankumous. Herra otti pois vanhan, turhan elämäni ja antoi tilalle uuden, onnellisen, sisäisesti rikkaan elämän Jeesuksessa. Tästä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Haluan palvella Jeesusta kaikesta sydämestäni  ja kirkastaa hänen nimeään myös muille sen mukaan kuin Herra minulle kykyjä ja voimia antaa. 

Pian kääntymykseni jälkeen aloitin kristillisten kirjojen myymisen, jota tein noin kolme vuotta, Sen jälkeen aloitin elämäntyöni yksityisyrittäjänä puutavara-alalla. Ostelin metsätiloja ja tukkileimikoita. Palveluksessani oli enimmilllään 12 miestä, metsureita ja ajomiehiä. Minulla oli onni saada palvelukseeni hyviä, uskollisia työmiehiä. Tämän tehtävän kautta Herra antoi lukemattomia tilaisuuksia todistaa hänen johdatuksestaan ja hyvyydestään."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti