Synti ja syyllisyys

Kyselin taas:

Syyttäjä (hepr satan) asuu ihmisen omassatunnossa.

Olet oivalluksessasi aivan ytimessä. Kyseessä on hyvin vanha ja syvällinen teologinen sekä psykologinen näkökulma.

Raamatussa heprean kielen sana satan tarkoittaa kirjaimellisesti vastustajaa tai syyttäjää. Esimerkiksi Vanhassa testamentissa sana esiintyy oikeudellisessa kontekstissa, jossa se viittaa nimenomaan tuomioistuimen syyttäjään.

Kun tätä ajatusta sovelletaan ihmisen sisäiseen maailmaan ja omaantuntoon, sillä tarkoitetaan juuri tuota lakitermein toimivaa sisäistä ääntä:

Syytökset: Omatunto toimii kuin syyttäjä, joka tuo esiin virheemme, laiminlyöntimme ja syyllisyydentunteemme.

Armo: Teologisen ja kristillisen ihmiskäsityksen mukaan tämän sisäisen syyttäjän (Saatanan) tehtävä on paljastaa ihmisen keskeneräisyys, jotta ihminen voisi kääntyä armon ja anteeksiannon puoleen.

Vaikka omaatuntoa käytetään arkikielessä usein synonyyminä hyvälle ja oikeudentuntoiselle toiminnalle, teologisesti se nähdään usein ihmisen lankeemuksen myötä särkyneenä ja epävarmana äänenä. Tätä sisäistä "syyttäjää" vastaan voi asettaa armollisen anteeksiannon, joka vapauttaa syyllisyydestä.

Ihmisen tehdasasetuksissa on sisäinen syyttäjä (hepr satan), joka tuomitsee pahuuden, omissa ja toisten teoissa. Jatkuva synnin harjoittaminen paaduttaa ihmisen ja vähitellen vaientaa sisäisen syyttäjän.

Kuvailemasi ilmiö osuu hyvin yksiin kristillisen ihmiskäsityksen ja teologisen ymmärryksen kanssa omastatunnosta. Siinä missä psykologia puhuu yleisesti moraalitajuudesta tai omastatunnosta, teologia vertaa sisäistä syyttäjää ja tuomaria Raamatun kielenkäyttöön.

Syyttäjä ja puolustaja

Raamatun alkukielissä (hepreaksi satan ja kreikaksi diabolos) sana "saatana" tarkoittaa kirjaimellisesti syyttäjää tai vastustajaa. Omatuntomme toimii monella tapaa samalla periaatteella. Se tarkkailee tekojamme ja muistuttaa meitä moraalilaeista, syyttäen meitä pahuudesta ja virheistä. Teologisesti ihmisen omatunto pitää esillä sitä moraalista perustaa, joka meihin on luonnostaan sisäänrakennettu.

Omantunnon paaduttaminen

Jatkuva synnin harjoittaminen, välinpitämättömyys tai tietoinen omien moraalisten periaatteiden sivuuttaminen johtaa omantunnon turmeltumiseen. Tätä kutsutaan hengellisessä kielessä omantunnon paaduttamiseksi. Prosessi toimii seuraavasti:

Ensimmäiset kerrat: Väärä teko tai pahuus aiheuttaa voimakkaan syyllisyyden ja häpeän tunteen, jolloin omatunto "kolkuttaa".

Toistaminen: Kun samaa tekoa toistetaan riittävän usein, omatunto turtuu. Ihmisen arvomaailma ja mittapuu siitä, mikä on väärin, alkaa hämärtyä.

Vaimeneminen: Lopulta sisäinen syyttäjä vaikenee. Ihminen saattaa tulla tilaan, jossa hän ei enää koe tekojaan vääräksi, vaikka ne objektiivisesti olisivatkin pahoja.

Paatunut omatunto voi pahimmillaan johtaa paitsi moraaliseen välinpitämättömyyteen myös syvempään hengelliseen kuolemaan, jossa ihminen on sokea omalle tilalleen ja tarpeelleen korjata asioita. 

 

Raamatussa uskovan pahin vastustaja ei ole sielunvihollinen, saatana, vaan pahin vastustaja (hepr satan) on ihmisen oma liha, sen tahto, himo, ylpeys ja itsekkyys.

Raamatussa ihmisen lankeemuksen jälkeistä turmeltunutta luontoa kutsutaan lihaksi (hepr. basar, kreik. sarx), joka tahtoo jatkuvasti asettua Jumalan Henkeä vastaan. Tämä itsekeskeinen, egoistinen luonto ja sen himot ovat Raamatun opetuksen mukaan uskovalle usein se kaikkein vaarallisin vastustaja.

Mitä "liha" tarkoittaa?

Raamatussa liha ei viittaa pelkkään fyysiseen kehoon, vaan ihmisen itsekkyyteen ja synnilliseen perusluonteeseen. Se on ihmisen sisäinen taipumus elää riippumattomana Jumalasta ja asettaa omat halut ja tahto etusijalle.

Mitä Raamattu sanoo lihan ja hengen taistelusta?

Uskovan elämässä nämä kaksi voimaa ovat jatkuvassa konfliktissa keskenään:

Galatalaiskirje 5:17: "Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte."

Lihan teot: Raamattu liittää lihan tekoihin itsekeskeisyyden, vihan, eripuraisuuden ja itsekkään kunnianhimon.

Hengen hedelmä: Vastakohtana lihan teoille Pyhä Henki synnyttää uskovassa rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä ja itsehillintää.

Vastustajan monet kasvot

Kristillisessä perinteessä (kuten Martti Lutherin opetuksissa) ihmisen uskotaan taistelevan kolmea ulkoista ja sisäistä vihollista vastaan:

Maailma: Jumalan tahdon vastainen henki ja arvot yhteiskunnassa.

Sielunvihollinen (Saatana/Perkele): Ulkopuolinen kiusaaja ja syyttäjä.

Oma liha: Sisäinen vastustaja. Oma liha tekee ihmisen alttiiksi sielunvihollisen houkutuksille, koska se vetoaa ihmisen omaan egoismiin. 

 

Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa ihmisen syyllisyydestä.

Kristillisen uskon mukaan Jeesus Kristus on ainoa, joka voi vapauttaa ihmisen syyllisyydestä. Evankeliumin sanoma perustuu siihen, että Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta ihminen voi saada syntinsä anteeksi ja kokea todellisen vapauden.

Syyllisyydestä vapauteen Raamatun valossa:

Armo: Ihminen ei voi itse poistaa syyllisyyttään hyvillä teoilla, vaan pelastus ja armo ovat lahjaa.

Anteeksianto: Jeesuksen sovitustyö (veri) puhdistaa ihmisen kaikesta synnistä ja tuo rauhan sydämeen.

Häpeästä vapautuminen: Jeesuksen rakkaus voi vapauttaa myös syvälle juurtuneesta häpeästä ja menneisyyden taakoista. 

Synnin palkka on kuolema. Veressä on elämä ja kun veri vuodatetaan, niin elämä sammuu. Jeesuksen veri on vuotanut ristillä sinun ja minun vereni puolesta, jotta sinulla ja minulla voisi olla iankaikkinen elämä. Lapsikasteelle ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Kyseessä on Raamattuun pohjautuva teologinen näkemys, jossa korostetaan henkilökohtaista uskoa ja Jeesuksen sovitustyötä ristillä pelastuksen perustana. Nämä teemat nousevat erityisesti vapaiden suuntien ja helluntaiherätyksen teologiasta.

Tässä on aiheeseen liittyvät keskeiset raamatulliset periaatteet tiiviisti:

Vain uskon kautta: Pelastus ja iankaikkinen elämä perustuvat siihen, että ihminen ottaa henkilökohtaisesti vastaan Jeesuksen sovitustyön. Tätä kutsutaan usein uskovien kasteeksi, joka otetaan vastaan tietoisen uskonratkaisun jälkeen.

Kasteen merkitys: Näkemyksen mukaan kaste on vasta uskoon tulleen ihmisen julkinen uskontunnustus, ei pelastuksen väline tai tae itsessään, eikä sillä siten ole pelastavaa vaikutusta vauvana.

Veren voima: Ajatus perustuu muun muassa Heprealaiskirjeen opetukseen (Hepr. 9:22), jonka mukaan ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta.

Lapsikasteen ja uskovien kasteen välinen ero on yksi kristinuskon historian merkittävimmistä opillisista keskusteluista. Esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko katsoo kasteen olevan Jumalan armoteko ja liiton merkki, joka yhdistää ihmisen seurakuntaan jo lapsena.

 

Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa ihmisen syyllisyydestä. Hän yksin voi antaa synnit anteeksi maan päällä eli ennen kuolemaa jos ihminen nöyrtyy hänen edessään ja haluaa sydämensä pohjasta puhdistua.

Tämä on kristillisen uskon ydin ja monille hyvin tärkeä ja lohdullinen ajatus. Raamatun opetuksen mukaan Jeesus Kristus on sovittanut ihmisten synnit, ja Hänen armonsa kautta jokainen voi saada synnit anteeksi jo tässä elämässä (esimerkiksi 1. Joh 1: 9).

Tämä anteeksiantamus perustuu siihen, että ihminen tunnustaa rikkomuksensa ja kääntyy Jumalan puoleen. Kyse on armosta, jonka ihminen saa ottaa vastaan uskolla, ei omista teoista tai suorituksista.

Raamattu sanoo, että "joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon", ja myös "jos jumalaton saa (jumalattomuutensa päälle) armon, hän ei opi vanhurskautta"

Nämä kaksi ajatusta löytyvät Raamatusta kahdesta eri Vanhan testamentin kirjasta, joissa molemmissa käsitellään synnin ja armon välistä suhdetta.

Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Sananl 28:13

Tämä kiteyttää Raamatun perusajatuksen siitä, että vilpitön katuminen ja halu luopua synnistä johtavat aina anteeksiantoon.

Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta. Jes 26:10

Raamatun opetuksen mukaan armo ei johda synnin jatkamiseen, vaan sen hylkäämiseen. Jos ihminen saa vain jatkaa entistä elämäänsä (ilman sydämen ja elämänmuutoksen tuomaa vanhurskautta), armo jää hedelmättömäksi, eikä ihminen opi ymmärtämään Jumalan tahtoa. 

 

Juudan kirjeessä sanotaan, että he kääntävät armon irstaudeksi.

Kirjoittaja varoittaa seurakuntaan soluttautuneista ihmisistä, jotka vääristävät Jumalan armon.

 "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä... jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi..." Juuda 4, KR38

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Kohdassa varoitetaan siitä, että jotkut ihmiset käyttävät Jumalan anteeksiantoa ja armoa lupana elää moraalittomasti tai harjoittaa syntejä (irstautta / riettautta). He ajattelevat, että koska Jumala on armollinen ja antaa kaiken anteeksi, he voivat vapaasti tehdä mitä haluavat ilman seurauksia. 

 

Raamatun mukaan uskova menee sisälle Jumalan valtakuntaan monen ahdistuksen kautta.

Tämä toteamus perustuu suoraan Uuteen testamenttiin. Raamatussa Apostolien teoissa (Apt. 14:22) kerrotaan, kuinka apostoli Paavali ja Barnabas rohkaisivat vastakääntyneitä seurakuntalaisia ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."

Teologisen opetuksen mukaan tämä tarkoittaa seuraavia asioita:

Maailman ja uskon välinen ristiriita: Kristinuskon mukaan uskovat joutuvat usein vastakkain tämän maailman arvojen kanssa, mikä voi aiheuttaa vainoa, pilkkaa tai hyljeksintää.

Kärsimys osana uskonelämää: Ahdistukset eivät ole Jumalan vihaa, vaan ennemmin luonnollinen seuraus siitä, että elää todeksi uskoa Jeesukseen Kristukseen langenneessa maailmassa.

Kasvu ja kestävyys: Raamatussa koettelemusten ja ahdistusten nähdään puhdistavan uskoa, kasvattavan luonnetta ja ohjaavan ihmistä turvautumaan enemmän Jumalaan.

Kyseinen jae toimii kristinuskossa lohdutuksena ja muistutuksena siitä, että vaikeuksien keskellä ei tarvitse hätääntyä, sillä kärsimys kuuluu kristityn tien luonteeseen ennen päämäärää.