Kirkot ja seurakunnat makaavat koko painollaan ensimmäisen vuosituhannen kirkolliskokousten päätösten päällä vielä tänäkin päivänä. Isien uskonto ja lapsikastettujen nimikristittyjen kanssa yhteen ääneen lausuttavat uskontunnustukset ovat sokaisseet aidotkin uskovat luulemaan, että tässä se on Raamatun Totuus. Ensimmäisten kirkolliskokousten aiheena oli Jumalan olemuksen selittäminen ihmisviisaudella. He muotoilivat Jumalan kolmiyhteiseksi isä-poika-pyhähenki, ja se on se 'kiveenhakattu totuus', joka on 1700 vuoden ajan sokaissut kaikki muut, paitsi kirkosta jo heti alussa ulos savustetut juutalaiset.
Luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat tietysti 110% tällä pohjalla. Saman valheen ovat nielaisseet myös vapaat suunnat 100%. Jokainen joka uskaltaa nousta kolminaisuusoppia vastaan kivitetään jumalanpilkkaajana. Totuutta ei nähdä, koska sitä ei haluta nähdä, eikä edes haluta kyseenalaistaa. Kyseessä samalainen sokeus kuin juutalaisillakin, he eivät näe Messiastaan ja kristityt eivät näe Jumalaansa.
18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.
19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.
20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.
21 Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa."
Matt. 12:18-21
Athanasioksen uskontunnustus
Athanasios Aleksandrialainen (v 298–373) oli yksi alkukristillisen ajan suurista kirkkoisistä, joka taisteli erityisesti areiolaisuutta vastaan. Hän puolusti kiivaasti oppia Isän ja Pojan yhdestä olemuksesta. Ortodoksinen (orthos = oikein, doxa = ylistää) kirkko kutsuu Athanasiosta 'Ortodoksisuuden isäksi'.
Athanasioksen uskontunnustus on viimeinen kolmesta ns.
vanhan kirkon uskontunnustuksesta, joissa kirkon keskeinen oppi on tiivistetty. Athanasioksen uskontunnustus on se viimeistelty yhteenveto Apostolisesta ja Nikean uskontunnustuksesta; filosofisen järkeilyn ja antiikin mytologioiden sekoitus.
TÄMÄ ON SE VALHE, joka sitoo kirkkokuntia:
KOLMINAISUUSOPPI.
Raamattu julistaa alusta loppuun, että JUMALA ON YKSI AINOA
Jeesus ei ole Jumala eikä Isä, vaan Ihmisen poika, kuten hän itse itsestään sanoo lähes 80 kertaa.
Hän sanoo myös:
Isä on minua suurempi.
Athanasioksen uskontunnustus:
"Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.
Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.
Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.
Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.
Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.
Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.
Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.
Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.
Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, yhtä lailla Jumala ja ihminen:
Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.
Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.
Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.
Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua."
Ekumeeniset uskontunnustukset :
1. Apostolinen uskontunnustus, (vuosiluku puuttuu), määritteli 'yhteisen uskon'
2. Nikean uskontunnustus, v. 325, määritteli 'Jumalan teot Kristuksessa'.
3. Athanasioksen uskontunnustus, (400-luvulta? Athanasios kuoli v. 373), määritteli 'Jumalan olemuksen' ja kiteytti aiemmissa kokouksissa määritellyn Jumalan olemuksen 'kolminaisuusopiksi'.
Kaikki kolme uskontunnustusta on muotoiltu ennen
Suurta Skismaa (schizo = jakaantua) v. 1054, jolloin kirkko jakaantui kahtia, katoliseksi ja ortodoksiseksi kirkoiksi. Eroaminen oli monisatavuotinen prosessi, jonka räjäytti vuonna 1054 paavin lähettilään ja Konstantinopolin patriarkan molemminpuoliset pannaanjulistukset, jotka purettiin vasta vuonna 1965.
Ekumeeniset kirkolliskokoukset eli synodit
ennen kirkon jakautumista:
1. Nikean ensimmäinen kirkolliskokous v. 325
- oppi kolminaisuudesta, areiolaisuuden torjuminen, uskontunnustus
- määritteltiin kaanonit kirkon kurinpitotoimenpiteiksi ja erotteltiin kirkon lait (kanones) maallisista laeista (nomoi).
2. Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous v. 381
- Nikean kolminaisuusopin ja -uskontunnustuksen täydentäminen
- mikä on Pyhän Hengen olemus
- kokouksen päätös: "Jumala on yksi, mutta ilmenee kolmena persoonana". "Pyhä Henki on samaa olemusta kuin Isä ja Poika"
- Konstantinopolin piispan Makedonioksen oppi, että "Pyhä Henki ei ole Jumalan persoona vaan vain Jumalan voima", tuomittiin harhaopiksi.
3. Efesoksen kirkolliskokous v. 431
- Konstantinopolin piispa Nestorios (k.n. 451) opetti, että Kristus oli ihminen, ja että Jumalan Henki vain asui hänessä.
- Kristuksen luonto, nestoriolaisuuden torjuminen
- kokouksen päätös: "Kristus on jumalihminen, jolla on yksi ja sama persoona, mutta kaksi luontoa".
- Neitsyt Marian julistettiin Jumalansynnyttäjäksi
4. Khalkedonin kirkolliskokous v. 451
- Kristuksen luonto, monofysitismin torjuminen = oppi, jonka mukaan Kristus ei ollut Jumala ja ihminen, vaan jumalallinen ihminen, jossa nämä luonnot olivat sulautuneet yhteen, olematta omia persooniaan
- kokouksen päätös: "Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen", "Jumala-Logos"
- nk. Khalkedonin kaava (on tämän kirjoituksen lopussa)
5. Konstantinopolin toinen kirkolliskokous v. 553
- käsiteltiin edelleen aihetta Kristuksen luonnosta
- tuomitsi jälleensyntymisopin kerettiläisyydeksi
- edellisten kirkolliskokousten päätösten lisävahvistukset
6. Konstantinopolin kolmas kirkolliskokous v. 680
- monoteletismi tuomittiin harhaopiksi = oppi, jonka mukaan Kristuksella kaksi luontoa, mutta vain yksi jumalinhimillinen tahto (thelesis, Hepr. 2:4).
Trullo, v. 692, ns. 'viisi-kuudes kirkolliskokous', joka oli osa Kuudetta kirkolliskokousta
- määritteli, millä tavalla eri lahkoista palaavat tulee liittää kirkon yhteyteen: ketkä on kastettava, ketkä voideltava mirhalla ja ketkä otetaan vastaan katumuksen sakramentin ja ehtoolliseen osallistumisen kautta.
7. Nikean toinen kirkolliskokous v. 787
- ikonoklasmin eli kuvakiellon ja Jumalan 2. käskyn kumoamiseksi.
- hyväksyttiin kuvien kunnioittamista koskeva dogmi ja annettiin 22 kanonia eli lakia.
Filioque-kiista
Nikean toisen kirkolliskokouksen (v. 787) jälkeen Nikean uskontunnustuksesta ("Uskon... ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä") syntyi ns. filioque-kiista ('filioque' on latinaa ja tarkoittaa 'ja Pojasta'). Lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen latinankielisen sanan 'Filioque '(’ja Pojasta’), joka tarkoitti Pyhän Hengen lähtevän, ei vain Isästä, vaan myös Pojasta ("Uskon... ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta"). Idän patriarkaatit eivät hyväksyneet tätä muutosta. Uskontunnustuksen ortodoksisen sanamuodon mukaan Pyhä Henki 'lähtee Isästä'.
Nikean katolisen uskontunnustuksen loppu käskee kumartamaan pyhää henkeä:
"...Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää."
Filioque-lisäyksellä oli suuri rooli katolisen ja ortodoksisen kirkon Suuressa skismassa v. 1054, joka lopulta johti kirkkojen eroon. Ortodoksit eivät hyväksyneet Filioque-lisäystä.
Khalkedonin kaava
Khalkedonin IV kirkolliskokous v. 451.
Nk. Khalkedonin kaavassa on järkeilty Jumalan pojan kahden luonnon välistä suhdetta:
»Pyhiä isiä seuraten me opetamme kaikki yksimielisesti: (I) on tunnustettava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on yksi ja sama Poika, hän on samana täydellinen jumaluudessa ja samana täydellinen ihmisyydessä, tosi Jumala ja samana tosi ihminen, omistaen järjellisen sielun ja ruumiin, jumaluudeltaan yhtä olemusta Isän kanssa ja samana meidän kanssamme yhtä olemusta ihmisyydeltään, kaikessa meidän kaltaisemme, paitsi ilman syntiä, jumaluutensa puolesta hän on ennen aikoja Isästä syntynyt, mutta tämä sama on viimeisinä päivinä meidän tähtemme ja meidän pelastuksemme tähden (syntynyt) ihmisyytensä puolesta Mariasta, neitsyestä, Jumalan äidistä, yksi ja sama Kristus, Poika, Herra, ainosyntyinen, (II) joka tunnetaan kahdessa luonnossa sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta, jolloin yhdistymisen tähden luontojen erilaisuus ei ole millään tavoin kumoutunut, vaan kummankin luonnon omalaatuisuus on säilynyt ja yhdistynyt yhdeksi persoonaksi ja yhdeksi hypostaasiksi, joka ei ole jakaantunut tai erotettu kahdeksi persoonaksi, vaan joka on yksi ja sama ainosyntyinen Poika, Jumala-Logos, Herra Jeesus Kristus, kuten kauan sitten profeetat ovat hänestä opettaneet ja Jeesus Kristus itse on meitä opettanut ja isien tunnustus on meille välittänyt."
7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset
Hebr. 5:7-9
