Kirkkoteksti

"Tavallisuudesta poiketen, otin tänään saarnani aiheeksi tämän sunnuntain kirkkotekstin" sanoi vieraileva saarnamies, mukavana tunnettu teologi läheisestä kaupungista. Oli tuonut mukanaan perheensäkin; kaunis vaimo ja somat lapset, jotka toivat raikkaan tuulahduksen eläkeikäisistä koostuvaan seurakuntaan. Tiettyjen alkukuvioiden jälkeen saarnamies nousi puhumaan. Hän kehoitti seurakuntaa nousemaan ylös kuulemaan kun hän luki päivän tekstit evankeliumista ja psalmista. Saarnan hän luki (vanhoista?) muistiinpanoistaan... Seurakunta istui kuuntelemassa Jumalan Sanaa, mutta Henkeä siinä ei ollut.

1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
1. Kor. 2:1-5

Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
1. Kor. 14:26

Ei Jumala tahdo puhua omilleen kirkkokalenterin tekstejä, vaan Hänellä on aina tuoretta Sanaa juuri niille kuulijoille, joille Hän tahtoo puhua. Liian usein puhuja astuu esiin omassa voimassaan puhumaan omia sanojaan, jotka kyllä voivat olla kauniitakin, mutta jos Henki puuttuu, ne ovat kuolleita sanoja, inhimillistä empatiaa.

Ilman minua te ette voi mitään tehdä
Joh. 15:5

Mukava mies voi vetää puheensa läpi rutiinillakin ilman, että kukaan siihen puuttuisi - jos sitä joku arvostelisi, arvostelija lynkattaisiin.

Nykyinen käytäntö on, että seurakunta tulee joka sunnuntai kuulemaan vierailevaa puhujaa. Riviuskovat on opetettu passiivisiksi kuulijoiksi, vaikka Jumala on tarkoittanut meidät ulos rivistä, palvelemaan toinen toisiamme. Ei ihme, että kokoukset ovat vähän puisia. Evankelistat (ja raha) kiertävät seurakunnasta toiseen puhumassa niille, jotka jo uskovat. Seurakunta istuu ja nyökyttelee tutulle sanomalle ja joku sanoo "totisesti, amen". Kuka meille tulee puhumaan ensi sunnuntaina?

Jumalan tahto on, että seurakunta anoisi armolahjoja, joiden kautta Jumala voisi toimia, uskovien kautta, niin että kaikki voisivat rakentua. Jumala tarvitsee meidän käsiä, jalkoja, kieltä, silmiä, korvia.. oman työnsä välikappaleiksi. Että Jumala voisi nostaa puhujia, opettajia,  ihan siitä omasta porukasta ja puhua meidän kauttamme - kenen tahansa kautta. Kysehän ei ole ihmisen omasta työstä, hänen luonnollisista kyvyistään, vaan Herran työstä meidän kauttamme. Me olemme niin lihallisia, että katsomme omaan itseemme ja toisiimme, omiin kykyihimme, koulutukseen, statukseen, siihen miten mukavia olemme jne. kun meidän tulisi katsoa Jeesukseen. Hänen voimassaan meidän tulee toimia, ei omassamme.

22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
Jaak. 1:22-24

*****

***