torstai 20. huhtikuuta 2017

Kolminaisuusoppi = ekumenian ydin



Katolinen kirkko on alusta asti vainonnut niitä, jotka eivät ole tunnustaneet KOLMINAISUUSOPPIA. Kirkkoon kuuluminen tehtiin Roomassa pakolliseksi vuonna 380. Juutalaiset ja uskovat, jotka eivät halunneet liittyä kirkkoon, joutuivat vainottaviksi.

Pyhien veri on vuotanut Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen. Ensin Rooma vainosi ja teurasti uskovia, sen jälkeen syntynyt kirkkojärjestelmä pakotti heitä "käänny tai kuole"-taktiikalla luopumaan kaikesta juutalaisuuteen viittaavasta ja kirkon vakinnuttua pakkokäännyttämällä kolminaisuusoppiin ja pakkokastamalla sekä uskovat, että pakanat kirkon jäseniksi. Keskiajalla nk. "miekkalähetys" pakotti kansaa kääntymään katolisen kirkon uskontoon eli kolminaisuusoppiin. Vuonna 1184 perustettiin kirkon inkvisitio eliminoimaan "harhaoppisia".

meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
1. Kor. 8:6

Kolminaisuusopin ydin on TUNNUSTAA JEESUS JUMALAKSI ja näin tehden VARASTAA KUNNIA AINOALTA JUMALALTA. Kolminaisuusoppi antaa kunnian ja ylistyksen välimiehelle, siis sovitusuhrille, sekä pyhälle hengelle ja nostaa ne palvottavaksi ainoan Jumalan, Isän rinnalle.

Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?
Matt. 23:19

Kristikunta rukoilee Isän Jumalan sijaan JEESUSTA. Jumalan kunnia on sivuutettu ja palvotaan NEHUSTANIA. Jeesuksesta on tehty (epä)jumala. Keltaisen lauluvihkon kannessakin lukee "Lauluja Jeesuksesta". Jeesus ei ole Jumala, vaan välimies ihmisen ja Jumalan välilllä. Kiitos hänelle, että antautumalla viattomana synti- ja sovitusuhriksi ristillä, hän on avannut meille tien Isän tykö.

'MEIDÄN ISIEMME JUMALA on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, HUUDA AVUKSI HÄNEN NIMEÄNSÄ ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
Apt. 22:14-16

Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti
2Kor. 11:31

Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
1. Kor. 11:3

yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Ef. 4:6


Kristityn määritelmä Suomen Ekumeenisen neuvoston sivulta:

"Mikä kirkko on kristillinen ja kuka on kristitty?

"Suomen Ekumeenisen Neuvoston jäsenkirkoiksi tai tarkkailijakirkoiksi voidaan hyväksyä Suomessa toimivat kirkot ja kristilliset yhteisöt, jotka TUNNUSTAVAT Herran JEESUKSEN Kristuksen JUMALAKSI ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, ISÄN ja POJAN ja PYHÄN HENGEN kunniaksi."

http://www.ekumenia.fi/ekumenian_tietopankki/mika_kirkko_on_kristillinen/?session=91884400

Ehtoja on siis kaksi: tunnustaa Jeesus Jumalaksi ja tunnustaa kolminaisuusoppi, eli käytännössä kieltää yksi Jumala ja Isä. Tämän kolminaisuusopin sokaisemana lähes koko kristikunta on korottanut Jeesuksen, välimiehen, Isän Jumalan yli.

Isä on minua suurempi.
Joh. 14:28

En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä
Joh. 5:41

Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti
2Kor. 11:31

Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
Mark. 10:18, Luuk. 18:19

http://forssassa.blogspot.fi/2016/12/kiitos-jeesus_24.html

Uskontokuntia, jotka tunnustavat Jeesuksen jumaluuden ja näin täyttävät ekumenian vaatimuksen:

"Suosituksen mukaan kristillisiä uskontokuntia ovat:

Suomen ortodoksinen kirkko 
Finlands Svenska Adventkyrka 
Finlands svenska baptistsamfund 
Finlands svenska metodistkyrka
Fria Missionsförbundet (uusi nimi: Missionskyrkan i Finland)
Katolinen kirkko Suomessa
Kristillisten Tekojen kirkko
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Suomen Adventtikirkko
Suomen Anglikaaninen kirkko
Suomen helluntaikirkko
Suomen baptistiyhdyskunta
Suomen Metodistikirkko
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen Vapaakirkko
Yksityinen kreikkalais-katolinen yhdyskunta Viipurissa (uusi nimi: Ortodoksinen Pokrovan seurakunta)"

http://www.ekumenia.fi/ekumenian_tietopankki/mika_kirkko_on_kristillinen/?session=91884400



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti