tiistai 27. joulukuuta 2016

Mietittäväksi kolminaisuusopista



Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.
1. Tim. 1:17

18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille.
19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.
20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.
21 Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa."
Matt. 12:18-21

te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.

Apt. 10:38 

Juutalaiset pitivät Jeesusta ihmisenä ja heidän oli vaikea uskoa häntä Jumalan Pojaksi.
Heille on jumalanpilkkaa sanoa, että ihminen olisi ollut Jumalan Poika.

Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi".
Joh. 19:7

Kristityt pitävät Jeesusta Jumalaihmisenä, 100% ihmisenä ja 100% Jumalana.
Heille on jumalanpilkkaa sanoa, että Jumalan Poika olisi ollut ihminen.

Kirkkoisät järkeilivät asiaa ja päätyivät kolminaisuuteen, jossa yksi Jumala on jaettu kolmeen persoonaan ja Jeesus vielä kahteen; ihminen ja Jumala. Pähkäily johti monen riidan kautta Nikean (v325), Konstantinopolin (v381) ja Khalkedonin (v451) kirkolliskokousten päätöksiin, joissa jyrättiin määritelmä; "Poika on samaa olemusta Isän kanssa ja lihaksi tullut Jeesus Kristus on tosi ihminen ja tosi Jumala."

14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä (paraplesios) tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Hepr. 2:14-15

paraplesios 3898
1) similarly, in like manner, in the same way

Vapauttaisi mistä? - synnin orjuudesta

17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
Room. 6:17-18

5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen (isos; yhtä suuri kuin),
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi (homoioma; yhtäläinen), ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Fil. 2:5-8

isos 2470 (8)
1) equal, in quantity or quality

homoioma 3667 (6)
1) that which has been made after the likeness of something
1a) a figure, image, likeness, representation
1b) likeness i.e. resemblance, such as amounts almost to equality or identity

Oletko joskus miettinyt...

Millainen oli Kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona vauvana?

Kolmiyhteinen Jumala on luonut kaikki kielet; ylistikö vauva kaikilla kielillä?
Missä vaiheessa Jumalan toinen persoona ymmärsi kaikki kielet?
Jumalan toisen persoonan piti oppia puhumaan ja kävelemään, pysymään kuivana, syömään itse, pukemaan vaatteet päälleen...

Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet".
Matt. 2:13

Voidaanko  Jumalan toinen persoona surmata?
Voivatko ihmiset suojella Jumalan toista persoonaa?

Jumalan salaisuus, Kristus, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä
Kol. 2.2-3

Missä vaiheessa Jumalan toisesta persoonasta tuli Kaikkivaltias?
Jumalan toisen persoonan  piti opetella elämän säännöt ja lainalaisuudet?
Jumalan toinen persoona kasvoi ja täyttyi viisaudella?

Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä...
Luuk. 2:40

Kun Jumalan toinen persoona oli 12-vuotias, hänen vanhemansa kadottivat hänet Jerusalemin pääsiäisjuhlien väentungoksessa.

46 ...Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä.
52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
Luuk. 2:40-52

Jumalan toiselle persoonalle oli 12-vuotiaana täysin selvää, että Jumala on hänen Isänsä. Hänen seuraavista vajaasta kahdesta vuosikymmenestä Raamattu ei kerro. Elikö hän tavallista juutalaispojan ja -miehen elämää Tooraa opiskellen?

Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,
Luuk. 3:23

And Jesus himself began to be about thirty years of age, being (as was supposed) the son of Joseph, which was the son of Heli, (KJV)

Mutta hän, Jeshua, oli juuri täyttämässä kolmekymmentä vuotta, ja häntä pidettiin Josefin poikana, joka oli Heelin poika, (Levänen)

13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
Matt. 3:13-15

Mitä Jumalan toiselle persoonalle  tapahtui kasteessa?
Miksi Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen?
Miksi hänet kastettiin?
Miksi taivaista kuului Isän ääni?

16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Matt. 3:16-17

Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Apt. 2:38

Kohta sen jälkeen perkele kyseenalaisti sen, että hän on Jumalan Poika.

Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi".
Matt. 4:3

Saastaiset henget tunnistivat ja tunnustivat hänet aina.

Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä rukoilen sinua: älä minua vaivaa."
Luuk. 8:28

Monet juutalaiset tunnustivat hänet.

Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Joh. 1:49

Miksi Jeesus itse puhui itsestään "ihmisen Poikana"?? (80 jakeessa)
Hän ei varsinaisesti sanonut olevansa Jumalan Poika, mutta tunnusti kun se tuli puheeksi.

Miksi hän ei kertaakaan sanonut olevansa Jumala??
Miksi hän rukoili Jumalaa jos hän itse oli Jumala ja Isä oli hänessä?

Silloin he kaikki sanoivat: "Sinä siis olet Jumalan Poika?" Hän vastasi heille: "Tepä sen sanotte, että minä olen".
Luuk. 22:70

35 Ja Jeesus sai kuulla heidän ajaneen hänet ulos; ja hänet tavatessaan hän sanoi hänelle: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?"
36 Hän vastasi ja sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen uskoisin?"
37 Jeesus sanoi hänelle: "Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu".
38 Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän kumartaen rukoili (proskuneo) häntä.
39 Ja Jeesus sanoi: "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi".
Joh. 9:35-39

Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppurainen vaippa yllään. Ja Pilatus sanoi heille: "Katso ihmistä!"
John 19:5

Mutta kun sadanpäämies, joka seisoi häntä vastapäätä, näki hänen näin antavan henkensä, sanoi hän: "Totisesti tämä ihminen oli Jumalan Poika".
Mark. 15:39

Oliko Jumalan toinen persoona enkeleitä alempi?

joka...toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
Hepr. 1:3-4

Voiko  Jumalan toisen persoonan pelastua kuolemasta?
Pitääkö Jumalan toisen persoonan oppia kuuliaisuutta?
Pitääkö Jumalan toisen persoonan tulla täydelliseksi?
Pitääkö Jumalan toisen persoonan pelätä Jumalaa, itseään?

7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
8 Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset
Hebr. 5:7-9

Pitäisikö kolminaisuusopin todenperäisyyttä vielä tarkistaa...?

Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
Hepr. 2:14

17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Hepr. 2:17-18

Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Hepr. 4:15

Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
1 Tim. 2:5

Voisiko kolminaisuusoppi olla saatanan juoni...?

Voisiko se asettaa ihmisen niin mahdottoman tehtävän eteen, että enhän minä kykene elämään pyhää elämää, ainoastaan Jeesus Jumalana kykenee siihen. Me olemme syntisiä ihmisiä ja lankeamme ja sellaisina me pysymme, pyhä elämä täysin mahdotonta meille....

Miksi sitten Jeesus sanoi: "Seuraa minua"?

5 Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet.
6 He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä, vaeltaen kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteettomina.
Luuk. 1:5-6

Hei, Room.7 jälkeen tulee 8. luku:

1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa (homoioma; yhtäläinen) ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room. 8

24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
Juud. 1:24-25


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti