Turhuuden markkinat

Luku John Bunyanin kirjasta: 'Kristityn vaellus' vuodelta 1678

"Sen jälkeen minä näin unessani, kuinka he, erämaasta päästyänsä, kohta huomasivat edessänsä erään kaupungin. Sen nimi oli Turhuus, ja siinä pidetään markkinoita, joita sanotaan Turhuuden markkinoiksi, ja jotka kestävät vuoden umpeensa. Niitä sanotaan tällä nimellä siksi, että kaupunki, missä niitä pidetään, painaa vähemmin kuin ei mitään, ja että kaikki, mitä siellä myödään tai mitä sinne tulee, on turhuutta, niin kuin viisas mies sanoo: Kaikki mitä on, se on turhuus. Nämä markkinat eivät ole nykyajan hankkeita. Ne ovat olleet olemassa jo ammoisista ajoista saakka. Kerronpa teille niitten alkuperästä.

Lähes viisituhatta vuotta sitten oli matkamiehiä vaeltamassa Taivaalliseen Kaupunkiin, niin kuin nämäkin kaksi kunnon miestä. Kun nyt Beelsebub, Apollyon ja Legion joukkoinensa huomasivat, matkamiesten polusta päättäen, heidän tiensä käyvän Turhuuden kaupungin kautta, niin keksivät he sen, että toimittivat sinne markkinat. Niissä piti oleman kaupan kaikenlaista turhuutta, ja markkinain oli määrä kestää vuosi umpeen. 

Ja näillä markkinoilla myötiin kaikenlaista, niin kuin: taloja, tiloja, ammatteja, toimipaikkoja, kunniasijoja, ylennyksiä virassa, arvonimia, maakuntia, valtakuntia, iloja ja huvituksia; samoin nautintoja kaikenlaisia: porttoja, parittelijoita, vaimoja, aviomiehiä, lapsia, isäntäväkeä, palvelijoita, henkiä, verta, ruumiita, sieluja, hopeata, kultaa, helmiä ja kalliita kiviä ja ties mitä kaikkea!

Sitä paitsi on siellä alituiseen nähtävänä silmänkääntäjiä, pettureita, leikinlaskijoita, ilveilijöitä, narreja, apinoita, roistoja, maankulkijoita, ja kaikkia niitä jos minkä laatuisia. Nähtävänä siellä myös on, jopa ilmaiseksikin, varkauksia, murhia, avioliitonrikkomisia, väärän valan tekijöitä, ja kaikki tämä mitä veripunaisinta laatua.

Ja niin kuin muilla, vähemmänkin tärkeillä markkinoilla eri kadut ja kujat kantavat omat nimensä aina sitä myöten, mitä tavaroita niissä on kaupan, niin on täälläkin toreja ja kujia ja katuja (nimittäin maakuntia ja valtakuntia), joissa itse kukin tavara näillä markkinoilla pikemmin on löydettävissä. Siellä on Britannian katu, Franskan katu, Italian katu, Espanjan katu, Saksan katu, joissa kaikenlaista turhuutta pidetään kaupan. Mutta niin kuin muilla markkinoilla se tai tämä kauppatavara on kaikkia muita tärkeämpi, niin saavat näilläkin Rooman tavarat ja kauppakalut suurimman menekin. Ainoastaan Englannin kansa ja jotkut muut inhoavat niitä. 

Niinkuin sanoin, tie Taivaalliseen Kaupunkiin kulki juuri sen kaupungin kautta, jossa noita iloisia markkinoita pidetään. Ja ken Taivaalliseen Kaupunkiin mennä mielii muuta tietä kuin tämän kaupungin kautta, hänen tulee maailmasta paeta pois.

Herrain Herra, täällä maan päällä ollessaan, kulki hänkin omaan maahansa tämän kaupungin kautta, vieläpä markkinapäivänä. Silloin Beelsebub, näiden markkinain pää-isäntä, kehoitti Häntä, mikäli minä tiedän, ostamaan tuota turhuutta; lupasipa Beelsebub tehdä Hänet markkinain herraksikin, jos Hän vaan kunnioittaisi häntä, kaupungin läpi kulkiessansa. Ja koska Hän oli niin korkea-arvoinen Herra, niin kuljetti Beelsebub Häntä kadulta kadulle, ja näytti Hänelle vähässä ajassa kaikki maailman valtakunnat, saadaksensa Korkeimman Pyhän ryhtymään kauppoihin ja ostamaan joitakuita näistä turhuuksista. Mutta kauppatavarat eivät Häntä miellyttäneet, ja sen vuoksi Hän läksikin kaupungista, panematta ropoakaan noihin turhuuksiin.

Nämä markkinat ovat niin muodoin olleet olemassa jo ammoisista ajoista ja ovat hyvin suuret. Kristitty ja Uskollinen turhuuden markkinoilla. Niinkuin sanottu, piti vaeltajain kulkea näiden markkinain kautta. Niin he tekivätkin, mutta tuskin he olivat sinne tulleet, niin, katso, kova liike syntyi koko markkinaväessä, ja koko kaupunki nousi ikäänkuin kapinaan heitä vastaan. Ja siihen oli monta. syytä:

Ensiksi: Vaeltajilla oli yllään aivan toisellainen puku kuin kellään muulla siellä, jonka vuoksi markkinaväki suureksi ihmeeksensä heitä katseli. Muutamat sanoivat heitä houkiksi, toiset hulluinhuoneesta karanneiksi, jotkut muukalaisiksi.

Toiseksi: Yhtä outoa kuin matkamiesten ulkoasu, oli heille heidän kielensäkin, jota vaan ani harva heistä ymmärsi. Matkamiehet puhuivat tietysti Kaanaan kieltä, mutta markkinaväki oli tämän maailman lapsia. Siksipä heitä koko markkinoilla joka paikassa pidettiin outoina.

Kolmanneksi: Varsinkin veti kaupustelijain huomiota puoleensa se, että vaeltajat niin vähän välittivät heidän tavaroistaan. He eivät edes huolineet katsahtaakaan niihin, ja kun kaupustelijat kutsuivat heitä ostamaan, niin he tukkivat korvansa, huutaen: ”Käännä minun silmäni pois katselemasta turhuutta”, ja nostaen silmänsä ylös, merkiksi, että heidän toimensa ja menonsa on taivaassa.

Matkamiesten menettelyä katsellessaan, kysäisi yksi kaupustelijoista irvistellen: ”Mitäs herrat ostaa?” Mutta he loivat häneen vakavan katseen ja vastasivat: ”Me ostamme totuutta.” Tämä pani markkinaväen vielä entistä enemmän halveksimaan heitä. Muutamat heitä ivailivat, muutamat pilkkasivat, muutamat alkoivat parjata, ja muutamat kiihoittivat toisia käymään heihin käsiksi. Ja vihdoin nousi semmoinen melu ja meteli, että markkinoilla joutui kaikki epäjärjestykseen. Nyt vietiin asiasta viesti markkinain päämiehelle. Hän tuli heti ulos ja antoi muutamain uskollisimpain ystäviensä toimeksi ottaa kuulusteltaviksi nämä miehet, jotka olivat niin suuren häiriön markkinoilla saaneet aikaan.


Vaeltajat vangitaan

Vaeltajat vietiin nyt kuulusteltaviksi, ja tutkijat kysyivät heiltä, mistä he tulevat, ja minne heillä matka, ja miksikä heillä on niin outo puku yllään. Miehet vastasivat olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä ja matkalla omaan maahansa, nimittäin taivaalliseen Jerusalemiin. He eivät ole kaupunkilaisille eivätkä kauppiaille antaneet mitään syytä kohtelemaan heitä pahasti ja estelemään heidän matkaansa, ellei siihen liene ollut syynä se, että, kun heiltä kysyttiin, mitä he tahtovat ostaa, he vastasivat tahtovansa ostaa totuutta. 

Mutta ne, jotka tutkijoiksi oli asetettu, eivät osanneet muuta luulla kuin että miehet ovat hulluinhuoneesta päässeitä ja raivomielisiä tai muutoin semmoisia, jotka ovat tulleet tänne häiritsemään markkinoita. Ja niinpä he ottivat heidät kiinni, löivät heitä, tahrasivat heidät loalla ja sulkivat häkkiin, katsella koko markkinaväen. Siinä he olivat kotvan aikaa alttiina joka miehen pilkalle ja ilkeydelle ja kostolle. Markkinain päämies se vain nauroi, katsellessaan, mitä kaikkea heille tehtiin.

Mutta kun miehet tyyneesti vain kärsivät, solvaajiaan solvaamatta, jopa siunatenkin heitä, hyvillä sanoilla vastaten pahoihin ja ystävällisyydellä vääryyteen, silloin muutamat markkinamiehet, jotka tarkemmin olivat asiain menoa katselleet eivätkä olleet niin ennakkoluuloisia kuin muut, alkoivat hillitä ja nuhdella toisia heidän halpamaisen ja yhä jatkuvan menettelynsä tähden. Mutta nämä närkästyivät nyt heihinkin, sanoen että he ovat yhtä kelvotonta väkeä kuin nuo tuolla häkissäkin, ja koska he lienevät heidän liittolaisia, niin ansaitsevat he samallaisen kohtalon kuin hekin. Mutta markkinamiehet vastasivat, että heidän mielestänsä muukalaiset ovat rauhallista ja selväpäistä väkeä, jotka eivät kellenkään aio mitään pahaa tehdä, vaan että sitä vastoin näillä markkinoilla on monta sellaista, joka paremminkin ansaitsisi joutua häkkiin, jopa häpeäpaaluun, kuin nuo miehet, joita tässä niin pahoin on kohdeltu.

Kun siinä sitten puolelta ja toiselta oli sanottu sana sanasta (jolla välin miehet häkissä käyttäytyivät varsin järkevästi ja säveästi), niin jo kävivät väittelijät keskenänsä käsikähmään, jossa iskujakin sateli kummaltakin puolen.

Nyt tuotiin nuo kaksi miesparkaa jälleen tutkijainsa eteen, ja siellä heitä syytettiin vikapäiksi markkinoilla viimeksi tapahtuneeseen epäjärjestykseen. Sen jälkeen heitä lyötiin armottomasti, sitten heidät pantiin rautoihin, ja näin heitä kahleissa kuljetettiin torilla edes ja takaisin, pelottavaksi esimerkiksi muille, jottei kukaan enää uskaltaisia puhua heidän puolestansa tai liittyä heihin. Mutta Kristityn ja Uskollisen käytös oli entistä taitavampaa, ja he kestivät kaiken pilkan ja häväistyksen niin nöyrästi ja kärsivällisesti, että muutamia markkinamiehiä kävi heidän puolellensa, vaikka niitä olikin kovin vähän muuhun joukkoon nähden. 

Mutta tästäpä raivostui vastapuolue yhä enemmän, jopa niinkin hurjaksi, että se päätti surmata nämä kaksi miestä. Ja niin he uhkasivat, ettei häkki eikä kahleet heitä enää pelasta, vaan heidän täytyy kuolla vahingollisen menettelynsä ja markkinaväen yllytyksen tähden. Nyt käskettiin panna heidät jälleen häkkiin ja pitää heitä siinä, kunnes heistä lähempi määräys annetaan. Heidät pistettiin häkkiin ja siellä jalkapuuhun.

Siellä he johdattivat mieleensä, mitä heidän uskollinen ystävänsä Evankelista oli heille sanonut. Muistellessaan hänen puheitansa siitä, mitä tapahtuman piti, he tunsivat rohkaistusta pysymän lujina tiellänsä ja vaivoissansa. He lohduttivat toisiansa sillä, että se heistä, jolle kuoleman arpa sattuu, on saava parhaimman osan, ja tätä etuoikeutta kumpainenkin salaisesti toivoi. He jättivät itsensä kumminkin Hänen kaikkiviisaaseen huostaansa, joka kaikki maailmassa ohjaa, ja tyytyivät olemaan nykyisessä tilassansa, kunnes heidän kohtalonsa ratkaistaan.


Vaeltajat oikeuden edessä

Määrätyn hetken lyötyä, heidät tuotiin Oikeuteen tuomittaviksi. Siellä heidät asetettiin vihollistensa eteen ja pantiin syytöksen alaisiksi. Tuomarin nimi oli Hyvänviha. Syytös oli pääasiassa sama kuin ennen, vaikka hiukan toisellainen muodolleen. Sen sisällys oli seuraava:

”He ovat paikkakunnan liikkeen vihollisia ja häiritsijöitä. He ovat saaneet aikaan kaupungissa levottomuutta ja eripuraisuutta. Heidän peräti turmiollisille mielipiteilleen on ilmestynyt
kannattajia vastoin maan ruhtinaan lakia. ”

Uskollinen rupesi nyt vastaamaan. Hän sanoi vastustaneensa vain sellaista, mikä on vastoin Häntä, joka on Korkeimmista korkein. ”Levottomuutta”, sanoi hän ”en minä ole aikaan saanut, itsekin kun olen rauhan mies. Jos meille puolustajia ilmaantui, niin ilmaantui niitä siitä syystä, että he huomasivat meidät vilpittömiksi ja viattomiksi, ja niinpä he ovat vain kääntyneet pahemmasta parempaan. Ja koska se kuningas, josta te puhutte, on Beelsebub, meidän Herramme vihollinen, niin halveksin minä häntä ja kaikkia hänen enkeleitänsä.”

Silloin julistettiin: ”Jos kellä on jotain sanomista herransa ja kuninkaansa puolustamiseksi tätä vankia vastaan väliaidan sisäpuolella, se astukoon heti esiin todistamaan.” Kolme todistajaa ilmaantuikin, nimittäin Kateus, Taikausko ja Imartelija. Näiltä kysyttiin, tuntevatko he vankia väliaidan sisäpuolella, ja mitä heillä on sanomista herransa ja kuninkaansa puolustukseksi häntä vastaan.


Vieraat miehet todistavat

Kateus astui silloin esiin ja lausui: ”Korkea Oikeus! Minä olen tuntenut tämän miehen jo kauan aikaa ja todistan tämän arvoisan Oikeuden edessä valallani, että hän on...”

Tuomari: Seis! Hän tehköön valansa!

He ottivat häneltä valan, ja sitten hän puhui: ”Korkea Oikeus! Tämä mies, vaikka onkin hänellä nimi niin korea, on kehnoimpia miehiä meidän maassa. Ei hän välitä ruhtinaasta eikä kansasta, ei laista eikä maan tavoista, vaan tekee kaiken voitavansa, saadakseen ihmisiä taipumaan maankavallusta tavoittaviin mielipiteisinsä, joita hän yleensä sanoo uskon ja pyhityksen perusteiksi. Erityisesti kuulin hänen kerran minulle vakuuttavan, että kristillisyys ja meidän kaupungin, Turhuuden kaupungin, tavat ovat ristiriidassa keskenään, niin että niitä on mahdoton yhteen sovittaa. Ja tällä tavoin, korkea Oikeus, hän kerrassaan tuomitsee sekä kaikki meidän kiitettävät tekomme että meidätkin, jotka sen kaltaisia toimitamme.”

Tuomari: Onko sinulla vielä mitä muuta sanomista?

Kateus: Olisi minulla vielä paljokin sanomista, mutta pelkään rasittavani korkeaa Oikeutta. Jos kumminkin, sitten kun muut herrat ovat todistuksensa tuoneet esiin, vielä jotain tarvitaan, niin olen minä täydentävä todistukseni, jottei mitään puuttuisi, joka auttaa saamaan asiata lukkoon.

Hänen käskettiin nyt astua syrjään. Sitten kutsuttiin Taikausko esiin ja käskettiin katselemaan
vankia. Sen jälkeen häneltäkin kysyttiin, mitä hänellä on sanomista heidän herransa ja kuninkaansa puolustamiseksi tätä syytettyä vastaan. Hän vastaten puhui näin:

Taikausko: Korkea Oikeus, minä en tätä miestä kovin paljoa tunne enkä tahdo hänestä sen enempää tietääkään. Sen minä kumminkin tiedän, haasteltuani tuonottain hänen kanssaan tässä kaupungissa, että hän on peräti vaarallinen mies. Kuulin näet hänen silloin sanovan, ettei meidän uskontomme ole minkään arvoista, ja ettei sen kautta saata millään muotoa Jumalalle otollinen olla. Korkea-arvoinen tuomari tietää varsin hyvin, mitä sen kaltainen puhe ilmeisesti tarkoittaa, sitä nimittäin, että meidän jumalanpalveluksemme on turha, että me yhä edelleen pysymme synneissämme ja lopulti joudumme kadotukseen. Muuta ei minulla ole sanottavaa.

Silloin päästettiin Imartelija todistajan valalle ja käskettiin puhumaan, mitä hän tietää heidän herransa ja kuninkaansa eduksi vankia vastaan väliaidan sisäpuolella.

Imartelija: Korkea Oikeus, hyvät herrat! Tämän miehen olen tuntenut jo kauan aikaa ja olen kuullut hänen puhuvan sellaista, mitä ei pitäisi puhua. Hän on solvannut jaloa ruhtinastamme Beelsebubia ja halveksimalla haastellut hänen korkeaarvoisista ystävistänsä, joitten nimet ovat: herra Vanha Ihminen, herra Lihan himo, herra Ylellinen, herra Turhan kunnian pyyntö, vanha arvoisa herra Irstas, hänen ylhäisyytensä herra Ahnas; samoin meidän muista ylhäisistä. Sanoi hän niinkin, että jos olisi mahdollista kaikkien ihmisten olla samaa mieltä kuin hän, niin ei näistä jalosukuisista herroista yhtäkään enää tässä kaupungissa olisi. Sitä paitsi ei hän kammonnut panettelemasta teitä, arvoisa herra, joka nyt olette määrätty hänen tuomariksensa, vaan sanoi teitä jumalattomaksi konnaksi, käyttäen vielä monta muuta parjaussanaa meidän etevimmistä säätyläisistämme.


Uskollisen vastaus

Kun Imartelija oli puheensa päättänyt, kääntyi Tuomari vankiin väliaidan sisäpuolella, sanoen: ”Sinä uskonkieltäjä, harhaoppinen ja petturi, kuulitkos, mitä nämä kunnialliset herrat ovat sinua vastaan todistaneet?”

Uskollinen: Saanko sanoa muutaman sanan puolustuksekseni?

Tuomari: Mies hoi! Sinä et ansaitsisi hetkistäkään enää olla hengissä; kuoleman sinä ansaitsisit tässä paikassa, mutta jotta kaikki näkisivät, kuinka lempeitä me sinua kohtaan olemme, niin anna kuulla, mitä sinulla on sanomista.

Uskollinen: Ensiksikin minä vastaan Kateuden puheeseen, etten ole milloinkaan muuta sanonut kuin tämän: jokainen sääntö tai laki tai tapa tai kansa, joka ilmeisesti sotii Jumalan sanaa vastaan, on ristiriidassa kristillisyyden kanssa. Jos olen siinä erehtynyt, niin näytettäköön puheeni vääräksi, ja minä peruutan sanani teidän edessänne. 

Toiseksi herra Taikauskon syytösten johdosta. Minä olen sanonut ainoastaan, että jumalanpalvelukseen tarvitaan jumalallista uskoa, mutta että sellaista ei voi olla olemassa ilman Jumalan tahdon jumalallista ilmestystä. Siis, mitä ikänänsä jumalanpalvelukseen on saatettu sellaista, mikä ei pidä yhtä jumalallisen ilmestyksen kanssa, se on vain inhimillistä alkujuurta, eikä sen kaltaisesta ole hyötyä iankaikkiseen elämään. 

Kolmanneksi, mitä Imartelijan todistukseen tulee, en minä rupea uudistamaan sitä, mitä hän jutteli panettelemisesta ja sen semmoisesta; sanon vaan, että tämän kaupungin ruhtinas kaikkine joukkioineen ja seuralaisineen, jotka tämä herra nimiltä mainitsi, on paremmin omiansa olemaan helvetissä kuin tässä kaupungissa ja maassa. Ja niin olkoon minulle Herra Jumala armollinen.


Tuomari puhuu jurylle

Silloin lausui Tuomari jurylle, joka koko ajan oli ollut läsnä kuuntelemassa ja tarkastamassa: ”Herrat valamiehet! Te näette tämän miehen, jonka tähden niin kova meteli kaupungissa on syntynyt. Olette niinikään kuulleet, mitä nämä arvoisat herrat ovat häntä vastaan todistaneet. Samoin olette kuulleet hänen vastauksensa ja tunnustuksensa. Teidän vallassanne on nyt joko hirtättää hänet tai pelastaa hänen henkensä. Minä katson kumminkin sopivaksi huomauttaa teille, mitä laki sanoo.

Siihen aikaan kuin Farao Suuri, meidän ruhtinaamme palvelija, oli hallitsijana, kävi käsky: jotteivät ne, jotka vierasta uskontoa tunnustavat, pääsisi lisääntymään ja kasvaisi liian voimallisiksi hänen hallita ja hillitä, piti heidän poikalapsensa viskattaman virtaan. Samoin kävi käsky Nebukadnetsar Suuren, myöskin ruhtinaamme palvelijan, aikana, että joka ei maahan lankea ja kumarra kultaista kuvaa, se piti tuliseen pätsiin heitettämän. Ja Dareion päivinä kävi käsky myöskin, että jos ken määrätyn ajan kuluessa jotakuta jumalata paitsi häntä avuksensa huutaisi, niin piti hän heitettämän jalopeurain luolaan. Näitten lakien henkeä vastaan on tämä kapinoitsija rikkonut, ei ainoastaan ajatuksilla, mikä on sietämätöntä jo sekin, vaan myöskin sanoilla ja töillä; sitä ei siis millään muotoa saa sallia.

Mitä Faraon käskyyn tulee, niin se oli pelkän edellytyksen perustukselle laadittu laki onnettomuuden välttämiseksi; itse rikos ei vielä ollut tapahtunut, mutta tässähän on rikos ilmeinen. Mitä toiseen ja kolmanteen käskyyn tulee, niin kuulittehan tämän miehen vastustavan meidän uskontoamme, ja kavalluksesta, minkä hän on tunnustanut, pitää hänen kuolemalla kuoleman.


Uskollinen tuomitaan

Silloin astui jury ulos, ja olivat valamiehinä seuraavat: herra Sokea, herra Ei-hyvä, herra Ilkeys, herra Hekuma, herra Huima-elo, herra Itsepäinen, herra Kopea, herra Vihamielisyys, herra Valhettelija, herra Julmuus, herra Valon-viha ja herra Leppymätön. Kukin heistä antoi ensin heidän keskuudessaan oman yksityisen lausuntonsa häntä vastaan, ja sitten he yksimielisesti päättivät julistaa hänet tuomarin edessä vikapääksi. 

Heidän keskuudessaan lausui ensin herra Sokea, juryn esimies: ”Minä näen selvästi, että tämä mies on harha-oppinen.” 
– Herra Ei-hyvä sanoi: ”Pois mokoma mies maan päältä!” 
– ”Hyi!” sanoi Ilkeys, ”yksin hänen ulkomuotonsakin jo herättää minussa vihaa”.
– Hekuma sanoi: ”En ole ikinä voinut häntä sietää.” 
– ”En minäkään”, sanoi Huima-elo, ”sillä alituiseen on hän minun teitäni tuominnut”. 
– ”Hirteen se mies, hirteen!” sanoi Itsepäinen.
– ”Viheliäinen vetelys”, sanoi Kopeus. 
– ”Sydämeni nousee kapinaan häntä vastaan”, sanoi Vihamielisyys. 
– ”Hän on konna”, sanoi Valhettelija. 
– ”Hirsipuu on liian hyvä hänelle”, sanoi Julmuus. 
– ”Toimitetaan vaan pois tieltä se mies”, sanoi Valon-viha. 
– Vihdoin sanoi Leppymätön: ”Vaikka minä kaiken maailman saisin, en sittenkään voisi sopia hänen
 kanssaan. Julistakaamme hänet pitkittä puheitta vikapääksi kuolemaan.”

Niin he tekivätkin. Ja silloin hän tuomittiin vietäväksi siitä paikasta, missä hän oli, siihen paikkaan, mistä hänet oli tuotu, ja surmattavaksi niin julmalla kuolemalla kuin suinkin keksiä voi.

He veivät hänet ulos, tehdäksensä hänelle heidän lakinsa mukaan. Ensin he ruoskitsivat hänet, sitten he rusikoitsivat häntä, sitten he pistelivät hänen lihaansa puukoillaan, sen jälkeen he kivittivät häntä, sitten he lävistivät häntä miekoillansa, ja lopuksi he hänet roviolla tuhaksi polttivat. Sellainen oli Uskollisen loppu.

Nyt minä näin kansan paljouden takana vaunut, kaksi hevosta edessä, odottamassa Uskollista. Heti kuin hänen vihollisensa olivat hänestä lopun tehneet, otettiin hän vaunuihin ja vietiin suoraa päätä pilvien halki, pasunain soidessa, lyhintä tietä Taivaan portille.
.
Kristityn asia lykättiin toistaiseksi, ja hänet vietiin takaisin vankeuteen, jossa sai vielä jonkun aikaa olla. Mutta Hän, joka kaikki asiat hallussansa pitää, ja jonka kädessä on vihollisen raivokin, asetti niin, että Kristitty sillä kertaa pääsi pakenemaan ja jatkamaan jälleen matkaansa. Ja näin hän lauloi
kulkeissansa:

Niin, Uskollinen, luja oli tunnustukses;
Nyt Herran luona sulla suur’ on siunaukses.
Kun uskottomilt’ täällä ilot, riemut raukee,
Ja pian parkuinensa helvetti heill’ aukee,
Niin veisaa, veisaa voitonvirttä riemumiellä,
Sun nimes elonkirjaan kirjoitettiin siellä."

https://docs.google.com/file/d/0B1gzw4XUMye6LTBCM0JacEl1S1k/edit